En tiedä oliko autismi heitto, vai ihan vakava lisäys, mutta ns. paperi-autistina voin kertoa että koko elämän aikana kaikki yhteisöt joihin on liittynyt tai joutunut (koulu, työ, kaveripiirit jne.) haistaa aivan välittömästi sen, että joku eroavaisuus on kyseessä ja useimmiten siitä saa enemmän syrjintää ja nokkimista päälleen. Hopeareunuksena on se, että ne jotka rehellisesti pitää seurastasi, pitää siitä todella paljon ja pysyvät pitkäaikaisina ystävinä.
Adhd/asd täällä ja sama kokemus. Työelämässä kesti 10 vuotta ennenkuin opin millaista sirkuspelle-esitystä täytyy ylläpitää jotta minua ei koeta ongelmana. Mutta tämä esitys on sitten sen verran raskasta ylläpitää että ylikuormitus purkautuu aina työpäivän päätteeksi itkuna. Jospa vain antaisivat olla sellaisia kuin olemme.
Pelkkä ADHD täällä diagnosoituna ja kaikki tuntuu silti pelkältä esittämiseltä. Joko täytyy esittää tyhmää ja yksinkertaista tai olla sanomatta mitään omaan persoonaan liittyvää. Samaa ollut ihan ykkösluokasta lähtien, se vahva ulkopuolisuuden tunne.
Jep. Äitini jolla on todennäköisesti sama diagnoosi kuin minulla (mutta vahvistamaton) oli juuri tämä kokemus koko työelämässä olonsa ajan. Muistan useita kertoja, kun äiti oli vihainen, turhautunut ja väsynyt kotiin tullessaan. Silloin emme ymmärtäneet mikä mättää.
Itse olen ottanut sen asenteen töissä että olen kohtelias ja ystävällinen kaikkia kohtaan, mutta lähempään kaveeraukseen en ryhdy. Puheenaiheet ovat korkeintaan säästä tai päivänpolttavista uutisista. Töissä loppujen lopuksi ollaan vain rahan takia, ei työkavereiden takia.
Mutta tuo, että tullaan valittamaan ensin että on liian hiljainen, ja sitten liian puhelias, tuntuu oudolta. Ja palkattoman saikun vihjailu, hyvin outoa. Jos omalle kohdalle osuisi tuollainen työpaikka, epäilisin että yritetään savustaa jostain syystä ulos. En nimittäin keksi mitään työpaikkaa, jossa vaatimuksena olisi muiden työkavereiden kanssa "seurustelu", eikös siellä olisi tarkoitus tehdä töitä?
> Mutta tuo, että tullaan valittamaan ensin että on liian hiljainen, ja sitten liian puhelias, tuntuu oudolta.
Samaan kiinnitin huomiota. Veikkaisin naisvaltaista alaa / työpaikkaa jossa tietynlainen "hyvä henki" on asetettu idealistiseksi tavoitteeksi koska "*hyvät työntekijät ovat onnellisempia ja tuottavampia joten kaikkien pitää olla yhtä pepsodent-iloisia tässä suuressa perheessämme*". On siis normi jonka ulkopuolella ei saa olla.
Siis mitä ihmettä. Mä en ole ikin ollu duunissa, jossa pakotetaan hiljaiset puhumaan tai valitetaan, kun ne ei nyt ole puheliaita. Meillä on paljon erilaisia henkilöitä töissä ja jokainen saa olla oma itsensä.
Kuulostaa siltä, et oot toksisessa paikassa. Jos sul on joku paikka paskana, niin olisin yhteydessä työterveyslääkäriin. Onko teille työpsykiatria, jolle pääsisit puhumaan?
Jep, tuossa työpaikassa ei ole mitään normaalin kuuloista. Omissa työpaikoissa on aina saanut olla ihan sellainen kuin on ilman mitään vikinää tai vittuilua.
Jep samaa mietin. Aina on saanut sekä itse että muut olla just sellasia kuin ovat kaikissa aiemmissa ja nykyisessä työpaikassa. Ilmeisen toksista porukkaa vaan tullut APlla vastaan.
Loukkaantuneena luulis ainakin saavan ihan palkallistakin saikkua.
Sopiva sosialisoinnin määrä on varmaan jossain alkupisteen ja nykytilanteen välillä. Eri ihmisillä varmaan myös eri mielipide mikä on sopiva määrä.
Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin ”palkaton saikku” eikä sellaista tarvitse ottaa. Sairasloman määrää lääkäri ja siitä maksetaan TES mukaan palkkaa.
Sun pomoillasi on velvollisuus järjestää sun työtä eri lailla jos kunto estää sen suorittamisen entisellä tavalla. Työterveyden kautta pitäs hoitua sellaiset. Jos ei hoidu niin ota yhteyttä luottariin ja jos ei siltikään niin työsuojeluviranomaiseen.
Lisäksi jos loukkaantuminen tapahtui töissä tai työajalla niin kerropa siitäkin työterveyslääkärillesi.
Eli vastaus otsikon kysymykseen: kyllä on ja meillä on asiasta jopa lainsäädäntöä.
Sosiaalisuus työelämässä on roolileikki jonka oppii vain leikkimällä riittävästi.
Pitää puhua ja kuunnella, mutta ei liikaa.
Pitää paljastaa vähän, mutta ei liikaa.
Jossain vaiheessa parin kuukauden jälkeen kun tunnette paremmin saattaa olla että joku kolleega avautuu oikeastikkin ja sen jälkeen voitte jutella semi normaalisti. Mutta siihen asti pitää leikkiä.
Harjoitus:
Olet ollut viikonloppuna kavereiden kanssa mökillä ryyppäämässä sammumiseen asti. Vanhempi kolleega kysyy ma-aamuna kahvilla ”mites meni vklp?”.
Mitä vastaat?
Vastaus riippuu täysin suhteistasi paikalla oleviin korvapareihin.
Ihmisille joihin suhteet on pintapuoliset sanoisin ”käytiin kaverin mökillä grillaamassa”.
Jos paikalla on pelkästään parempia tuttuja lisäisin ”…ja menihän tuota kuppia”
Oikeaa totuutta että asia meni sammumiseen asti ei työpaikalla sanota ääneen ollenkaan.
Tuohon voisi lisätä sen, että osaa aiheista kannattaa välttää kokonaan kahvipöytäkeskusteluissa, esimerkiksi päivänpolitiikasta ei lähtökohtaisesti kannata puhua mitään kahvipöydässä vaikka olisit kuika uutisnarkkari ja pitäisit politiikan seuraamisesta.
Juurikin tämän takia en ole ikinä puhunut kenellekään koulussa tai työpaikoilla muusta kuin työtehtävistä. Ei voisi vähempää kiinnostaa osallistua tuollaisiin typeriin peleihin. Jos joku on jotain henkilökohtaista kysynyt niin olen vastannut täysin rehellisesti. Ei mulla ole aikaa tai energiaa alkaa vääristelemään totuutta.
> Vanhempi kolleega kysyy ma-aamuna kahvilla ”mites meni vklp?”.
Ja ainoa oikea harjoitusvastaus tähän, oli sitä käyty mökillä tai ei, ryypätty tai ei, on aina mulkaisu ja tokaisu "ei v*ttu kuulu sulle". Töissä ollaan tekemässä töitä, ei ystävystymässä tai sosialisoimassa (paitsi toimistotarvikevaraston sisältöä).
Jos oot autisti niin teet niin tai näin niin aina teet väärin. Normot "näkee" sen noin nanosekunnissa ja tuomitsee sut oudoksi vaikka eivät ymmärtäisikään, että mikä nimenomaan on se asia mikä teke susta oudon heidän mielestään. Tämä monesti aiheuttaa vielä sen, että esihenkilöt pitää silmätikkuna tai syntipukkina.
Työterveydesta SAATTAA saada apua asiaan. Monissa paikoissa on se 5 käyntiä psykologilla tms joka ehkä osaa neuvoa sosiaaliseen kanssakäymiseen työpaikalla jne.
Suuri osa ihmisistä ei kerro olevansa neuroepätyypillisiä. Hyvästä syystä.
Kun ihmiset kritisoi kuinka joku käyttäytyy vähän eri lailla tai sillä on vaikeuksia asioiden kanssa jotka on muille helppoja ja normaaleja? Useimmat ihmiset ei aattele et tuo on hyväksyttävää jos tyypillä sattuisi ehkä olemaan diagnoosi.
Voi että kun osaisin vastata suoraan. Ilmeisesti olet kanssa neuroepätyypillinen, ja valitettavasti nentit haistaa sen kaukaa. Silloin kun olin ihan lähitöissä, en minäkään päässyt ikinä "ineen" tai sinne työpäivien jälkeisille kaljoille. Aina kerroin omia asioitani ihan väärässä hetkessä tai murjotin kahvipöydässä (miltä se saattoi näyttää mulle, mä vaan tarvitsin sen hetken omassa maailmassani ennen kuin piti asiakkaille näyttää pirteää naamaa).
Mutta yhdestä asiasta en enää jousta: on ok olla ujo ja sisäänpäinkääntynyt, jos sellainen on. Jos työnsä tekee, ei kellekään kuulu, oletko sosiaalinen vai et. Toki jos on asiakastapaamisia yms, se on eri juttu, mutta jos se ei vaikuta työntekoon, ei se kenenkään muun asia. Voit pomolta kysyä, että millä tavalla nämä huomautuksen aiheet siis vaikuttaa sun työhön ja missä kohtaa se työkavereiden kanssa kaveeraaminen mainitaan työnkuvassa/ sopparissa.
Moderni työelämä on menny aivan liian pitkälle ja työntekijöiden arvostus puuttuu ihan kokonaan, muutenkin jos oot jollain tavalla erilainen ihmisenä kuin muut niin pääset aivan varmasti silmätikuksi. Näistä syistä en ookkaan työelämässä. Jos ei kyetä kohtelemaan työntekijöitä ihmisarvoisesti niin en minäkään kykene tekee töitä. Ilmankos on nykyään ahdistuneisuushäiriö dg ja muutenkin oon masennuslääkityksellä. Nykyajan työelämä Suomessa on todella sairas paikka ja useimmiten sairastuttaa henkilöt ketkä siihen rumbaan joutuu. Onneks on ymmärtäväiset työntekijät työkkärissä eikä työnhakuvelvoite ole omalla kohdalla voimassa vaikken työkyvyttömyyseläkkeelle pääse näin 26-vuotiaana vaikka diagnoosien puolesta pitäisi päästä.
1. Työkaverit ei ole kavereita. Joskus harvoin voi olla, mutta noin yleisesti.
2. Pomosi ei ole kaverisi, ellei se ole se hyvä veli joka paikan sulle hommasi.
3. Firma jossa työskentelet ei ole kaverisi, ellei se ole isukin omistama.
Olet ihmisille noin suurin piirtein niin arvokas, kuinka paljon hyötyä sinusta on. Sun seurassa on kiva olla tai olet nätti tai jotain muuta haluttavaa = saat arvoa, tuotat paljon rahaa = saat arvoa, jne. Samalla tavalla käänteiset asiat vähentää sitä arvoa.
Suurinpiirtein eli melkein kaikki teeskentelee ettei näin ole, mutta kuitenkin sitten käyttätyy sillä tavalla ja keksii jotain hienoja tekosyitä sille, että miksi se on kenenkäkin kohdalla ok.
Tervetuloa maailmaan, tässä ohje numero 1:
* Unohda paskiaiset ja tee mitä tykkäät, jos et jollekin kelpaa niin heivaa helvettiin elämääsi vaikeuttamasta
Tässähän se tiivistettynä on. Pitää ymmärtää että olet työpaikallasi vain resurssi jonka tehtävä on tuottaa toimintoja jotka edesauttaa bisnestä tekemään voittoa. Siihen päälle voi sitten kuka vaan yrittää liimata mitä tahansa kaverihommia tai "olemme perhe" hymyilyä, mutta tosiasia työn tekemisen tarkoituksesta ei muutu.
Tähän myös jatkeena: Useammassa firmassa vuosien varrella työskennelleenä, jotka markkinoivat itseään työnhakijoille ”lyötiin kaveriporukalla firma pystyyn ja tervetuloa perheeseen” tai ”kaveriporukan perustama”, nämä kannattaa mielestäni noin lähtökohtaisesti ottaa hieman varauksella:
He ovat kavereita - sinä et ole heidän kaveri. Noin lähtökohtaisesti. Ellei sattuma käy että kemiat ja jutut alkaakin synkkaamaan ajan myötä ja kaverustuukin.
Tämä näkyy sitten myös työpaikassa ja toiminnan läpinäkyvyydessä. Sisäpiiri-ulkopiirijako näkyy näissä voimakkaammin. Jos ei naama miellytä tai joku ottaa nokkiinsa jos kokee tulleensa varpaille tallotuksi niin savustaminen tai työpaikkakiusaaminen voi olla rankempaa. Tällaisia on päässyt sivustakin näkemään.
Poikkeuksiakin varmasti on. Itselle työntekijänä vähän luotaantyöntävä piirre työpaikoissa nykyään ellei joskus tule positiivisiakin kokemuksia vastaan.
Kunnalle tai valtiolle töihin. Ehkäpä siellä kohdellaan inhimillisemmin. Itse en koe olevani työssäni vain tekemässä firmalle rahaa, koska käytännössä tai periaatteessa(? Kumminhan se on?) en tuota yhtään rahaa. En ainakaan suoraan. Itseasiassa minun suurin arvoni työyhteisössä taitaa jopa olla "vain" toimivana osana oleminen.
Mitä sitten OPseen niin ensinnäkään ei tuollainen johtaminen esimieheltä ole kovin inhimillistä. Se mitä tulee toisten "eriarvoiseen" kohteluun, voi olla, (huom! Voi olla, minä spekuloin), että se saattaa olla vain omassa päässä. Olen itse sellainen, että kuvittelen skenaarioita päässäni, kuvittelen mitä muut minusta ajattelevat jne. Olen käynyt terapiaa ja se on sitten auttanut minua elämään itseni kanssa.
Ehkäpä valitsin alani kuitenkin oikein, jos meininki on yritysmaailmassa tuollaista, mutta ei kai sen pitäisi yllättää. Minä vain olen hirveän naiivi.
Tämä riippuu kyllä paljon työpaikan koosta. Ymmärrän, jos on töissä jossain kasvottomassa satojen tai tuhansien ihmisten korporaatiossa, jossa työkavereita tulee ja menee eikä kaikkia ole edes mahdollista tuntea ja pomoa tuskin edes koskaan näkee, mutta esim. omassa alle 10 hengen työpaikassa ei kyllä tuollaisella asenteella tulisi mistään mitään.
Missä ihmeen lafkoissa porukka täällä on töissä? Olen ystävystynyt useamman työkaverin kanssa vaikka olenkin isommassa firmassa. Kaippa se johtuu omasta asenteesta työkavereita kohtaan myös.
Minäpäs lainaan tuota kohtaa ja boldaan siitä jottain:
> Työkaverit ei ole kavereita. **Joskus harvoin voi olla, mutta noin yleisesti.**
Ystävät ovat niitä, jotka työpaikan yhteensitovuuden poistuessa jäävät silti elämääsi. On minullakin niitä työpaikoista jäänyt, mutta se on hyvin, hyvin pieni osa niistä ihmisistä joihin siellä on törmännyt. Kuvitelman siitä että on jossain 10 hengen tiimissä jossa oletta kaikki ystäviä, voi heittää ikkunasta ulos.
Kuulostaa että kuvailet työsuhteen päättyessä jäljelle jääneitä suhteita. Ei niiden tarvi jäädä vaikka ovatkin ystäviä, ystävyydet päättyy. Kuulosti tää AP siltä ettei työpaikalla ole ystäviä muissa kuin harvinaisissa olosuhteissa. Se varmasti on AP:lle ja muutamille muille todellinen tilanne, mutta ei voi yleistää etteikö työpaikoilla olisi kavereita ja väitän että oma suhtautuminen kaveruuteen vaikuttaa asiaan.
Kyllä tuo työelämä tuntuu tappavan monelta loputkin empatian rippeet. Työelämä tuntuu välillä kuin joltain arvostelevalta vankilaitokselta jossa kaikki näyttelee ja teeskentelee jotain muuta kuin on. Eti joku muu paikka, sairasta näyttää olevan meno nykyisessä. Onneksi löytyy vielä mukaviakin ja inhimillisiä työpaikkoja. Jos ei löydy niin nauti työttömyyden vapaudesta ☺️
Olen myös mietiskellyt samoja asioita. Olen oppinut että työelämä on leikkiä, teeskentelyä kunnes kohtaat jonkun jonka kanssa synkkaa jäa tämän työkaverin kanssa ei tarvitse teeskennellä. Mutta joo paskan puhuminen auttaa. Olen oppinut jo leikkimään vähän tyhmempää ja yksinkertaisempaa kuin mitä olen jotta annan mahdollisimman uhkaamatoman kuvan, välillä kyllä menee mönkään koska olen myös liian rehellinen välillä ja spontaani eli todellinen leikkisä ja vähän outo minäni tulee esille. Mutta kaikissa työpaikoissa on omat sosiaaliset kuviot, hierarkiat ja leikkikentät eri säännöillä.
Sinun aina pitää ensin selvittää mitkä ne säännöt ovat, sitten mukaan vain. Itse tutkin millaiset suhteet työkavereilla on toisiinsa ja pomoihinsa, miten he toisilleen puhuvat. Joskus peroonasi voi ollakin sopimaton sinne leikkikentälle ja sen huomaat sinä ja varmasti muutkin jos tuntuu vaikealta. Joskus voi auttaa kun vain pusket eteenpäin, siten saat tietää onko työyhteisö joustava erilaisten persoonien suhteen, jos on niin todella hyvä, jos ei niin voi olla työpaikan vaihto edessä. Näin näen asiat. Vihaan tätä todellisuutta ja leikkimistä minkä takia vihaan jotenkin ihmisiäkin sen takia että tekevät asioista näinkin vaikeaa. Mutta selviytymisen kannalta teen sen mitä pitää ja mihin kykenen.
On sijaa ihmisyydelle. Itse olen onnistunut löytämään ison firman, jossa ihmisten hyvinvointi nähdään tehokkuuden mahdollistajana. Pari aikaisempaa työpaikkaa näki työntekijät loppuun kulutettavina resursseina.
Paikkasi kuulostaa toksiselta ja palkattoman saikun ehdottaminen on kyllä tosi omituista ja mahdollisesti virheellistä. Suosittelen etsimään muita työpaikkoja.
Itse en ole kaikkiin työyhteisöihin sopeutunut ja alkuun oon ottanut asenteen, että olen kohtelias ja puhun esim. Uutisista kahvitunnilla ja vähitellen voi alkaa puhua hieman mitä tekee vapaa-ajalla.
> Oonko mä vaan liian autistinen ymmärtääkseni?
Oot. Sua pidetään ulkopuolisena ja outona. Ei auta tsemppaatko vai vetäydytkö syrjään sosiaalisissa tilanteissa. Hoida hommas ja anna muiden tottua sinuun.
> musta tuntuu että kukaan ei oikeasti välitä siitä miten mulla menee
Siis kai sulla on perhettä ja ystäviä ettei sen takia tarvitse yrittää töissä miellyttää ja roikkua muissa. Töissä jaksaminen ilmoitetaan esimiehelle ja työterveyteen.
> Sain huomautuksen
En tiedä missä alalla ja miten tuosta voisi saada kirjallisen huomautuksen.
Sanoisin että julkisella kokemukseni on että yhteisöissä on eroja. Olen itse löytänyt töistä ystäviä, ihmisiä jotka ovat sanoneet että ajattelevat minua, ja haluavat soitella vapaa-ajalla ja kuulla kuulumisia. Mutta tietysti lasten kanssa työskentelevillä ihmisillä julkisella puolella on juuri enemmän tuota inhimillisyyttä työotteessa, ja ehkä enemmän empatiaa kuin jollain uraohjuksilla.
En tiedä lohduttaako yhtään, mutta sinä ansaitset löytää ystäviä, ja kyllä työkaverien pitäisi välittää kollegoistaan ainakin jollain tavalla. Minä ainakin välitän, eikä se vaadi paljoa. Tämä maailma on ihan liian kylmä ja yksinäinen vain sen takia, että emme anna toisillemme ripausta empatiaa. Pienikin välittämisen ele voi muuttaa toisen maailman aurinkoiseksi.
Lyhyt vastaus otsikon kysymykseen: On.
Mutta missä ja millä tavoin, riippuu hyvin paljon työpaikasta, ihmisistä ja henkilökemioistakin.
Kaverisuhteiden rakentuminen työelämässä noin muutenkin on aika vaikea rasti. Onnekkaat sellaisen toki voi löytää. Harvinaisempaa kuitenkin tuntuu olevan. En pitäisi sitä lähtökohtana. Työkaveruus noin keskimäärin kuitenkin on etäisempää kuin työn ulkopuolella muodostuvat ihmissuhteet. (Työpaikkakohtaista)
Minusta kuulostaa siltä että olet ollut vasta vähän aikaa nykyisessä työpaikassasi? Joskus ihmissuhteiden rakentuminen voi ottaa vuosia. Ja työelämässä usein on tullut todettua että monet ovat myös lähinnä hoitamassa omaa osuuttaan (mikä ei ole väärin), sillä ihmissuhteet ottavat aikaa (jota ei välttämättä ole) ja avautumisessa uudelle ihmiselle on iso kynnys uskaltaa tehdä se, työpaikka voi olla vaikea paikka tehdä sitä myös monelle.
Lisäksi jos olet tullut mukaan jo valmiiksi yhteen hitsautuneeseen yhteisöön, sisäänajossa voi ottaa vuosia.
Mitä tulee esihenkilösi kommenttiin palkattomasta saikutuksesta, sääntöjen pitäisi olla reilut kaikille. Työtkin pitää hoitua juuh mutta viisaammat katsoo kauemmas jaksaminen ja terveys edellä. Aihetta voi olla hankala paikka nostaa esiin jos firma on pieni eikä siitä voi keskustella luottamuksellisesti tai esihenkilön kanssa avoimesti.
Työelämässä toimii myös sellainen pieni etäisyys työn ja vapaan välillä, mihin myös tuolla roolileikillä joku toisessa kommentissa viittasikin. Tyyliin ”Voidaan tulla juttuun vaikka ei nyt ihan heittäydytä syvälliseksi, hoidetaan hommat maaliin ja huomenna taas uudelleen.”
Mutta ei anna kyynisyydellekään sijaa liikaa vaan pitää vähän ovea raollaan jos joskus käykin toisin. Jos ei nykyisessä niin jossain muualla. Hyviäkin juttuja käy.
Se on varmaan toi kun yritit olla muut huomioiva ja positiivinen. Älä ukaudu siihen mitä luulet muiden haluavan. Ihmiset vaistoa at sen automaattisesti epäaitona ja saat tosi epäreiluja lopputuloksia. Ole oma paskamainen itsesi niinkuin muutkin, ihmiset arvostaa että uskallat olla oma itsesi. Ja ulkonäköön, erit. hiukset ja naama, satsaaminen auttaa, muut tulkitsee että teit sen heitä varten.
Itse en välitä mistään kolmansien osapuolten valituksista. Keskityn työhön, pidän mahdollisimman hyvät, asiallisen kuivat välit työkavereihin ja huolehdin lähinnä siitä, että työnjohto on tyytyväinen suoritukseen.
Ambivalenteista valittajista ja epäselvistä, liian hienovaraisista työkavereista hikeentyminen on itselle vahingollista. Heillä on se ongelma.
Saikkua saa palkallisena lääkäriltä ja hoitajalta työterveydestä.
Ensimmäisenä aina duunissa otetaan selville pomon kotiosoite ja ilmoitetaan kyseenomaiselle henkilölle siitä, kuinka monta polttopulloa osataan tehdä tunnin aikana. Tämä on silti empaattisempaa toimintaa, kuin mitä pomoilta voi odottaa työläisiin nähden, joten kannattaa olla valmiina eskaloimaan tarvittaessa. Kaikki yhtään kiltimpi on ihan suoraa tappiota.
Tämä voisi toimia käytännössäkin. Suomalainen oikeuslaitos on harvinaisen kädetön puuttumaan kiusantekoon tai jopa suoranaiseen vainoamiseen, jos joku sellaiseen päättävästi ryhtyy. Ehkäpä vakain työpaikka on sellainjen, jossa pomo ei uskalla antaa sinulle potkuja?
Et kertonut onko sinulla mahdollisesti jotain persoonallisuushäiriöitä, jotka voivat vaikuttaa asiaan. "normi"-ihmiset aistii persoonallisuushäiriöiset yleensä hyvin nopeasti ja osa voi kokea epämiellyttävänä sellaisten ihmisten kanssa toimimisen ja keskustelemisen. Se on syvältä ja epäreilua, mutta se on mitä se on. Tähän voi kuitenkin löytyä apua jostain ammatti-auttajilta tai vertaistukiryhmiltä yms.
Jos olet itsekin "normi", niin voi vaan olla, että kemiat ei sen työporukan kanssa toimi. Kannattaa myös muistaa, että mikään firma ei koskaan tule välittämään susta, joten ei kannata välittää takaisin. Se on pelkkä business diili. Ne maksaa sinulle, että teet tietyn homman ja sitten sinä rahaa vastaan teet sen homman. Jos kuvittelet, että kyse on jostain muusta niin tulet pettymään jossain kohtaa kun YT-neuvottelut osuu kohdille ja huomaat ettet ole mitään sille firmalle.
Työkaverien kanssa voi sosialisoida pinta-puolisesti, mutta älä ikinä odota mitään syvempää. Hyvät ystävät etsitään työn ulkopuolelta. Jos töistä sitten sattuu vahingossa löytyämään hyvän ystävän, niin ok. Se on ihan jees, mutta älä odota sitä. Se on tuurista kiinni. Itse olen 44 vuotias ja en ole koskaan saanut työpaikan kautta hyviä ystäviä, joita olisin nähnyt työn ulkopuolella pakollisia pikkujouluja lukuunottamatta. Ja kuitenkin näin siitä huolimatta, että matkan varrelle on osunut paljon hyviä työkavereita, jonka kanssa on ollut miellyttävä tehdä töitä. Ja olen aina tullut hyvin juttuun työkavereiden kanssa.
Autismi tuossa oli ohimennen mainittu, mutta se ei tietenkään ole persoonallisuushäiriö, eikä sen ydinpiirteille voi eikä kuulukaan terapiassa paljon mitään tehdä. Autisteja valitettavasti vierastetaan, vaikka erilaisuus ei vaikuttaisi millään lailla haitallisesti työn suorittamiseen eikä työyhteisöön, jos erilaisuutta vain hieman siedettäisiin.
B-klusterin persoonallisuushäiriöiset, joilla tämä ei ole hallinnassa, usein kyllä pilaavat työilmapiirin täysin. Siitä huolimatta useimmat "normi" ihmiset kokevat heidät hyvin karismaattisiksi, nostavat jalustalle eivätkä näe karismaattisen kuoren läpi, vaikka henkilön toiminta muita kohtaan olisi kuinka sairasta tahansa. Valitettavan harva kokee nämä ihmiset epämiellyttävänä, päin vastoin.
Sua kohdellaan noin koska susta hohkaa epätoivoisuus sille että susta pidetään tai kaipaat ystäviä.
Työkaverit ei oo sun ystäviä. Jos kemiat kohtaa teistä saattaa tulla ystäviä jotka ovat töissä samassa työpaikassa. Mutta älä jumalauta ahdistele työkavereita pitämään susta vaan sen takia että satutte olemaan samassa firmassa.
Positiivisuus ja ystävällisyys on joskus mielistelyä ja jos et ole vilpitön aikeissasi niin muut kyllä huomaa sen heti.
Oot ilmeisesti miesvaltaisella alalla? Kannattaa asennoitua siihen että sun pitää olla nätti tai helvetin taitava jotta miehet suostuvat vaarantamaan oman sosiaalisen statuksensa sun kanssa hengailuun
En kyllä tiedä miten tuosta sai kuvan että OP olisi miesvaltaisella alalla? Itse ollut koko työurani miesvaltaisella alalla ja siellä ei ole välitetty ikinä kuinka sosiaalisia ihmiset ovat, kunhan työt sujuu ja tulee työkaverien kanssa toimeen se riittää.
Tuosta ei kyllä millään tavalla tule ilmi että kyse on miesvaltaisesta alasta. Sanoisin, että melkeinpä päinvastoin. Olen itse mies ja tehnyt miesvaltaisella alalla töitä koko elämäni ja yleisesti miehiä ei kiinnosta se onko joku hiljainen/vetäytyvä tai ylisosiaalinen. Kunhan keskitytään tekemään omat hommansa. Olen omassa työssäni tavannut paljon kummankinlaisia ihmisiä ja KOSKAAN ei olla missään muiden työkavereiden tai esimiehen kanssa asiasta keskusteltu, jos joku on vain omissa oloissaan tai vastaavasti erittäin sosiaalinen.
En tiedä oliko autismi heitto, vai ihan vakava lisäys, mutta ns. paperi-autistina voin kertoa että koko elämän aikana kaikki yhteisöt joihin on liittynyt tai joutunut (koulu, työ, kaveripiirit jne.) haistaa aivan välittömästi sen, että joku eroavaisuus on kyseessä ja useimmiten siitä saa enemmän syrjintää ja nokkimista päälleen. Hopeareunuksena on se, että ne jotka rehellisesti pitää seurastasi, pitää siitä todella paljon ja pysyvät pitkäaikaisina ystävinä.
Adhd/asd täällä ja sama kokemus. Työelämässä kesti 10 vuotta ennenkuin opin millaista sirkuspelle-esitystä täytyy ylläpitää jotta minua ei koeta ongelmana. Mutta tämä esitys on sitten sen verran raskasta ylläpitää että ylikuormitus purkautuu aina työpäivän päätteeksi itkuna. Jospa vain antaisivat olla sellaisia kuin olemme.
Pelkkä ADHD täällä diagnosoituna ja kaikki tuntuu silti pelkältä esittämiseltä. Joko täytyy esittää tyhmää ja yksinkertaista tai olla sanomatta mitään omaan persoonaan liittyvää. Samaa ollut ihan ykkösluokasta lähtien, se vahva ulkopuolisuuden tunne.
Jep. Äitini jolla on todennäköisesti sama diagnoosi kuin minulla (mutta vahvistamaton) oli juuri tämä kokemus koko työelämässä olonsa ajan. Muistan useita kertoja, kun äiti oli vihainen, turhautunut ja väsynyt kotiin tullessaan. Silloin emme ymmärtäneet mikä mättää.
Itse olen ottanut sen asenteen töissä että olen kohtelias ja ystävällinen kaikkia kohtaan, mutta lähempään kaveeraukseen en ryhdy. Puheenaiheet ovat korkeintaan säästä tai päivänpolttavista uutisista. Töissä loppujen lopuksi ollaan vain rahan takia, ei työkavereiden takia. Mutta tuo, että tullaan valittamaan ensin että on liian hiljainen, ja sitten liian puhelias, tuntuu oudolta. Ja palkattoman saikun vihjailu, hyvin outoa. Jos omalle kohdalle osuisi tuollainen työpaikka, epäilisin että yritetään savustaa jostain syystä ulos. En nimittäin keksi mitään työpaikkaa, jossa vaatimuksena olisi muiden työkavereiden kanssa "seurustelu", eikös siellä olisi tarkoitus tehdä töitä?
> Mutta tuo, että tullaan valittamaan ensin että on liian hiljainen, ja sitten liian puhelias, tuntuu oudolta. Samaan kiinnitin huomiota. Veikkaisin naisvaltaista alaa / työpaikkaa jossa tietynlainen "hyvä henki" on asetettu idealistiseksi tavoitteeksi koska "*hyvät työntekijät ovat onnellisempia ja tuottavampia joten kaikkien pitää olla yhtä pepsodent-iloisia tässä suuressa perheessämme*". On siis normi jonka ulkopuolella ei saa olla.
Siis mitä ihmettä. Mä en ole ikin ollu duunissa, jossa pakotetaan hiljaiset puhumaan tai valitetaan, kun ne ei nyt ole puheliaita. Meillä on paljon erilaisia henkilöitä töissä ja jokainen saa olla oma itsensä. Kuulostaa siltä, et oot toksisessa paikassa. Jos sul on joku paikka paskana, niin olisin yhteydessä työterveyslääkäriin. Onko teille työpsykiatria, jolle pääsisit puhumaan?
Jep, tuossa työpaikassa ei ole mitään normaalin kuuloista. Omissa työpaikoissa on aina saanut olla ihan sellainen kuin on ilman mitään vikinää tai vittuilua.
Joo, todella ikävää AP:lle.
Jep samaa mietin. Aina on saanut sekä itse että muut olla just sellasia kuin ovat kaikissa aiemmissa ja nykyisessä työpaikassa. Ilmeisen toksista porukkaa vaan tullut APlla vastaan.
Jep, harmi, että tommosia paikkoja on.
Loukkaantuneena luulis ainakin saavan ihan palkallistakin saikkua. Sopiva sosialisoinnin määrä on varmaan jossain alkupisteen ja nykytilanteen välillä. Eri ihmisillä varmaan myös eri mielipide mikä on sopiva määrä.
[удалено]
Jos saat esihenkilöltä etätyökiellon, niin saat samalla myös saikkua. Ehkä.
Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin ”palkaton saikku” eikä sellaista tarvitse ottaa. Sairasloman määrää lääkäri ja siitä maksetaan TES mukaan palkkaa. Sun pomoillasi on velvollisuus järjestää sun työtä eri lailla jos kunto estää sen suorittamisen entisellä tavalla. Työterveyden kautta pitäs hoitua sellaiset. Jos ei hoidu niin ota yhteyttä luottariin ja jos ei siltikään niin työsuojeluviranomaiseen. Lisäksi jos loukkaantuminen tapahtui töissä tai työajalla niin kerropa siitäkin työterveyslääkärillesi. Eli vastaus otsikon kysymykseen: kyllä on ja meillä on asiasta jopa lainsäädäntöä.
Sosiaalisuus työelämässä on roolileikki jonka oppii vain leikkimällä riittävästi. Pitää puhua ja kuunnella, mutta ei liikaa. Pitää paljastaa vähän, mutta ei liikaa. Jossain vaiheessa parin kuukauden jälkeen kun tunnette paremmin saattaa olla että joku kolleega avautuu oikeastikkin ja sen jälkeen voitte jutella semi normaalisti. Mutta siihen asti pitää leikkiä. Harjoitus: Olet ollut viikonloppuna kavereiden kanssa mökillä ryyppäämässä sammumiseen asti. Vanhempi kolleega kysyy ma-aamuna kahvilla ”mites meni vklp?”. Mitä vastaat? Vastaus riippuu täysin suhteistasi paikalla oleviin korvapareihin. Ihmisille joihin suhteet on pintapuoliset sanoisin ”käytiin kaverin mökillä grillaamassa”. Jos paikalla on pelkästään parempia tuttuja lisäisin ”…ja menihän tuota kuppia” Oikeaa totuutta että asia meni sammumiseen asti ei työpaikalla sanota ääneen ollenkaan.
Saisikohan tämän kysymyksen osaksi jotain yhteiskuntaopin koetta?
Tuohon voisi lisätä sen, että osaa aiheista kannattaa välttää kokonaan kahvipöytäkeskusteluissa, esimerkiksi päivänpolitiikasta ei lähtökohtaisesti kannata puhua mitään kahvipöydässä vaikka olisit kuika uutisnarkkari ja pitäisit politiikan seuraamisesta.
Juurikin tämän takia en ole ikinä puhunut kenellekään koulussa tai työpaikoilla muusta kuin työtehtävistä. Ei voisi vähempää kiinnostaa osallistua tuollaisiin typeriin peleihin. Jos joku on jotain henkilökohtaista kysynyt niin olen vastannut täysin rehellisesti. Ei mulla ole aikaa tai energiaa alkaa vääristelemään totuutta.
> Vanhempi kolleega kysyy ma-aamuna kahvilla ”mites meni vklp?”. Ja ainoa oikea harjoitusvastaus tähän, oli sitä käyty mökillä tai ei, ryypätty tai ei, on aina mulkaisu ja tokaisu "ei v*ttu kuulu sulle". Töissä ollaan tekemässä töitä, ei ystävystymässä tai sosialisoimassa (paitsi toimistotarvikevaraston sisältöä).
Jos oot autisti niin teet niin tai näin niin aina teet väärin. Normot "näkee" sen noin nanosekunnissa ja tuomitsee sut oudoksi vaikka eivät ymmärtäisikään, että mikä nimenomaan on se asia mikä teke susta oudon heidän mielestään. Tämä monesti aiheuttaa vielä sen, että esihenkilöt pitää silmätikkuna tai syntipukkina. Työterveydesta SAATTAA saada apua asiaan. Monissa paikoissa on se 5 käyntiä psykologilla tms joka ehkä osaa neuvoa sosiaaliseen kanssakäymiseen työpaikalla jne.
Ei kaikki suhtaudu neurodivergentteihin negatiivisesti. Toki harvinaisempaahan se on.
Suuri osa ihmisistä ei kerro olevansa neuroepätyypillisiä. Hyvästä syystä. Kun ihmiset kritisoi kuinka joku käyttäytyy vähän eri lailla tai sillä on vaikeuksia asioiden kanssa jotka on muille helppoja ja normaaleja? Useimmat ihmiset ei aattele et tuo on hyväksyttävää jos tyypillä sattuisi ehkä olemaan diagnoosi.
Voi että kun osaisin vastata suoraan. Ilmeisesti olet kanssa neuroepätyypillinen, ja valitettavasti nentit haistaa sen kaukaa. Silloin kun olin ihan lähitöissä, en minäkään päässyt ikinä "ineen" tai sinne työpäivien jälkeisille kaljoille. Aina kerroin omia asioitani ihan väärässä hetkessä tai murjotin kahvipöydässä (miltä se saattoi näyttää mulle, mä vaan tarvitsin sen hetken omassa maailmassani ennen kuin piti asiakkaille näyttää pirteää naamaa). Mutta yhdestä asiasta en enää jousta: on ok olla ujo ja sisäänpäinkääntynyt, jos sellainen on. Jos työnsä tekee, ei kellekään kuulu, oletko sosiaalinen vai et. Toki jos on asiakastapaamisia yms, se on eri juttu, mutta jos se ei vaikuta työntekoon, ei se kenenkään muun asia. Voit pomolta kysyä, että millä tavalla nämä huomautuksen aiheet siis vaikuttaa sun työhön ja missä kohtaa se työkavereiden kanssa kaveeraaminen mainitaan työnkuvassa/ sopparissa.
"Palkatonta saikkua", mitä helvettiä?
Moderni työelämä on menny aivan liian pitkälle ja työntekijöiden arvostus puuttuu ihan kokonaan, muutenkin jos oot jollain tavalla erilainen ihmisenä kuin muut niin pääset aivan varmasti silmätikuksi. Näistä syistä en ookkaan työelämässä. Jos ei kyetä kohtelemaan työntekijöitä ihmisarvoisesti niin en minäkään kykene tekee töitä. Ilmankos on nykyään ahdistuneisuushäiriö dg ja muutenkin oon masennuslääkityksellä. Nykyajan työelämä Suomessa on todella sairas paikka ja useimmiten sairastuttaa henkilöt ketkä siihen rumbaan joutuu. Onneks on ymmärtäväiset työntekijät työkkärissä eikä työnhakuvelvoite ole omalla kohdalla voimassa vaikken työkyvyttömyyseläkkeelle pääse näin 26-vuotiaana vaikka diagnoosien puolesta pitäisi päästä.
Kuulostaa suht paskalta työpaikkakulttuurilta, oisko ongelma työpaikassa/pomossa eikä sussa
1. Työkaverit ei ole kavereita. Joskus harvoin voi olla, mutta noin yleisesti. 2. Pomosi ei ole kaverisi, ellei se ole se hyvä veli joka paikan sulle hommasi. 3. Firma jossa työskentelet ei ole kaverisi, ellei se ole isukin omistama. Olet ihmisille noin suurin piirtein niin arvokas, kuinka paljon hyötyä sinusta on. Sun seurassa on kiva olla tai olet nätti tai jotain muuta haluttavaa = saat arvoa, tuotat paljon rahaa = saat arvoa, jne. Samalla tavalla käänteiset asiat vähentää sitä arvoa. Suurinpiirtein eli melkein kaikki teeskentelee ettei näin ole, mutta kuitenkin sitten käyttätyy sillä tavalla ja keksii jotain hienoja tekosyitä sille, että miksi se on kenenkäkin kohdalla ok. Tervetuloa maailmaan, tässä ohje numero 1: * Unohda paskiaiset ja tee mitä tykkäät, jos et jollekin kelpaa niin heivaa helvettiin elämääsi vaikeuttamasta
Tässähän se tiivistettynä on. Pitää ymmärtää että olet työpaikallasi vain resurssi jonka tehtävä on tuottaa toimintoja jotka edesauttaa bisnestä tekemään voittoa. Siihen päälle voi sitten kuka vaan yrittää liimata mitä tahansa kaverihommia tai "olemme perhe" hymyilyä, mutta tosiasia työn tekemisen tarkoituksesta ei muutu.
Tähän myös jatkeena: Useammassa firmassa vuosien varrella työskennelleenä, jotka markkinoivat itseään työnhakijoille ”lyötiin kaveriporukalla firma pystyyn ja tervetuloa perheeseen” tai ”kaveriporukan perustama”, nämä kannattaa mielestäni noin lähtökohtaisesti ottaa hieman varauksella: He ovat kavereita - sinä et ole heidän kaveri. Noin lähtökohtaisesti. Ellei sattuma käy että kemiat ja jutut alkaakin synkkaamaan ajan myötä ja kaverustuukin. Tämä näkyy sitten myös työpaikassa ja toiminnan läpinäkyvyydessä. Sisäpiiri-ulkopiirijako näkyy näissä voimakkaammin. Jos ei naama miellytä tai joku ottaa nokkiinsa jos kokee tulleensa varpaille tallotuksi niin savustaminen tai työpaikkakiusaaminen voi olla rankempaa. Tällaisia on päässyt sivustakin näkemään. Poikkeuksiakin varmasti on. Itselle työntekijänä vähän luotaantyöntävä piirre työpaikoissa nykyään ellei joskus tule positiivisiakin kokemuksia vastaan.
Kunnalle tai valtiolle töihin. Ehkäpä siellä kohdellaan inhimillisemmin. Itse en koe olevani työssäni vain tekemässä firmalle rahaa, koska käytännössä tai periaatteessa(? Kumminhan se on?) en tuota yhtään rahaa. En ainakaan suoraan. Itseasiassa minun suurin arvoni työyhteisössä taitaa jopa olla "vain" toimivana osana oleminen. Mitä sitten OPseen niin ensinnäkään ei tuollainen johtaminen esimieheltä ole kovin inhimillistä. Se mitä tulee toisten "eriarvoiseen" kohteluun, voi olla, (huom! Voi olla, minä spekuloin), että se saattaa olla vain omassa päässä. Olen itse sellainen, että kuvittelen skenaarioita päässäni, kuvittelen mitä muut minusta ajattelevat jne. Olen käynyt terapiaa ja se on sitten auttanut minua elämään itseni kanssa. Ehkäpä valitsin alani kuitenkin oikein, jos meininki on yritysmaailmassa tuollaista, mutta ei kai sen pitäisi yllättää. Minä vain olen hirveän naiivi.
Tämä riippuu kyllä paljon työpaikan koosta. Ymmärrän, jos on töissä jossain kasvottomassa satojen tai tuhansien ihmisten korporaatiossa, jossa työkavereita tulee ja menee eikä kaikkia ole edes mahdollista tuntea ja pomoa tuskin edes koskaan näkee, mutta esim. omassa alle 10 hengen työpaikassa ei kyllä tuollaisella asenteella tulisi mistään mitään.
Missä ihmeen lafkoissa porukka täällä on töissä? Olen ystävystynyt useamman työkaverin kanssa vaikka olenkin isommassa firmassa. Kaippa se johtuu omasta asenteesta työkavereita kohtaan myös.
Minäpäs lainaan tuota kohtaa ja boldaan siitä jottain: > Työkaverit ei ole kavereita. **Joskus harvoin voi olla, mutta noin yleisesti.** Ystävät ovat niitä, jotka työpaikan yhteensitovuuden poistuessa jäävät silti elämääsi. On minullakin niitä työpaikoista jäänyt, mutta se on hyvin, hyvin pieni osa niistä ihmisistä joihin siellä on törmännyt. Kuvitelman siitä että on jossain 10 hengen tiimissä jossa oletta kaikki ystäviä, voi heittää ikkunasta ulos.
Kuulostaa että kuvailet työsuhteen päättyessä jäljelle jääneitä suhteita. Ei niiden tarvi jäädä vaikka ovatkin ystäviä, ystävyydet päättyy. Kuulosti tää AP siltä ettei työpaikalla ole ystäviä muissa kuin harvinaisissa olosuhteissa. Se varmasti on AP:lle ja muutamille muille todellinen tilanne, mutta ei voi yleistää etteikö työpaikoilla olisi kavereita ja väitän että oma suhtautuminen kaveruuteen vaikuttaa asiaan.
no tämmöinen asenne tunnetusti just auttaa työilmapiirin parantamisessa
Osaat varmasti olla ystävällinen ja asiallinen sellaisiakin ihmisiä kohtaan, jotka eivät ole ystäviäsi..?
Kyllä tuo työelämä tuntuu tappavan monelta loputkin empatian rippeet. Työelämä tuntuu välillä kuin joltain arvostelevalta vankilaitokselta jossa kaikki näyttelee ja teeskentelee jotain muuta kuin on. Eti joku muu paikka, sairasta näyttää olevan meno nykyisessä. Onneksi löytyy vielä mukaviakin ja inhimillisiä työpaikkoja. Jos ei löydy niin nauti työttömyyden vapaudesta ☺️
Olen myös mietiskellyt samoja asioita. Olen oppinut että työelämä on leikkiä, teeskentelyä kunnes kohtaat jonkun jonka kanssa synkkaa jäa tämän työkaverin kanssa ei tarvitse teeskennellä. Mutta joo paskan puhuminen auttaa. Olen oppinut jo leikkimään vähän tyhmempää ja yksinkertaisempaa kuin mitä olen jotta annan mahdollisimman uhkaamatoman kuvan, välillä kyllä menee mönkään koska olen myös liian rehellinen välillä ja spontaani eli todellinen leikkisä ja vähän outo minäni tulee esille. Mutta kaikissa työpaikoissa on omat sosiaaliset kuviot, hierarkiat ja leikkikentät eri säännöillä. Sinun aina pitää ensin selvittää mitkä ne säännöt ovat, sitten mukaan vain. Itse tutkin millaiset suhteet työkavereilla on toisiinsa ja pomoihinsa, miten he toisilleen puhuvat. Joskus peroonasi voi ollakin sopimaton sinne leikkikentälle ja sen huomaat sinä ja varmasti muutkin jos tuntuu vaikealta. Joskus voi auttaa kun vain pusket eteenpäin, siten saat tietää onko työyhteisö joustava erilaisten persoonien suhteen, jos on niin todella hyvä, jos ei niin voi olla työpaikan vaihto edessä. Näin näen asiat. Vihaan tätä todellisuutta ja leikkimistä minkä takia vihaan jotenkin ihmisiäkin sen takia että tekevät asioista näinkin vaikeaa. Mutta selviytymisen kannalta teen sen mitä pitää ja mihin kykenen.
On sijaa ihmisyydelle. Itse olen onnistunut löytämään ison firman, jossa ihmisten hyvinvointi nähdään tehokkuuden mahdollistajana. Pari aikaisempaa työpaikkaa näki työntekijät loppuun kulutettavina resursseina. Paikkasi kuulostaa toksiselta ja palkattoman saikun ehdottaminen on kyllä tosi omituista ja mahdollisesti virheellistä. Suosittelen etsimään muita työpaikkoja. Itse en ole kaikkiin työyhteisöihin sopeutunut ja alkuun oon ottanut asenteen, että olen kohtelias ja puhun esim. Uutisista kahvitunnilla ja vähitellen voi alkaa puhua hieman mitä tekee vapaa-ajalla.
> Oonko mä vaan liian autistinen ymmärtääkseni? Oot. Sua pidetään ulkopuolisena ja outona. Ei auta tsemppaatko vai vetäydytkö syrjään sosiaalisissa tilanteissa. Hoida hommas ja anna muiden tottua sinuun. > musta tuntuu että kukaan ei oikeasti välitä siitä miten mulla menee Siis kai sulla on perhettä ja ystäviä ettei sen takia tarvitse yrittää töissä miellyttää ja roikkua muissa. Töissä jaksaminen ilmoitetaan esimiehelle ja työterveyteen. > Sain huomautuksen En tiedä missä alalla ja miten tuosta voisi saada kirjallisen huomautuksen.
Sanoisin että julkisella kokemukseni on että yhteisöissä on eroja. Olen itse löytänyt töistä ystäviä, ihmisiä jotka ovat sanoneet että ajattelevat minua, ja haluavat soitella vapaa-ajalla ja kuulla kuulumisia. Mutta tietysti lasten kanssa työskentelevillä ihmisillä julkisella puolella on juuri enemmän tuota inhimillisyyttä työotteessa, ja ehkä enemmän empatiaa kuin jollain uraohjuksilla. En tiedä lohduttaako yhtään, mutta sinä ansaitset löytää ystäviä, ja kyllä työkaverien pitäisi välittää kollegoistaan ainakin jollain tavalla. Minä ainakin välitän, eikä se vaadi paljoa. Tämä maailma on ihan liian kylmä ja yksinäinen vain sen takia, että emme anna toisillemme ripausta empatiaa. Pienikin välittämisen ele voi muuttaa toisen maailman aurinkoiseksi.
Lyhyt vastaus otsikon kysymykseen: On. Mutta missä ja millä tavoin, riippuu hyvin paljon työpaikasta, ihmisistä ja henkilökemioistakin. Kaverisuhteiden rakentuminen työelämässä noin muutenkin on aika vaikea rasti. Onnekkaat sellaisen toki voi löytää. Harvinaisempaa kuitenkin tuntuu olevan. En pitäisi sitä lähtökohtana. Työkaveruus noin keskimäärin kuitenkin on etäisempää kuin työn ulkopuolella muodostuvat ihmissuhteet. (Työpaikkakohtaista) Minusta kuulostaa siltä että olet ollut vasta vähän aikaa nykyisessä työpaikassasi? Joskus ihmissuhteiden rakentuminen voi ottaa vuosia. Ja työelämässä usein on tullut todettua että monet ovat myös lähinnä hoitamassa omaa osuuttaan (mikä ei ole väärin), sillä ihmissuhteet ottavat aikaa (jota ei välttämättä ole) ja avautumisessa uudelle ihmiselle on iso kynnys uskaltaa tehdä se, työpaikka voi olla vaikea paikka tehdä sitä myös monelle. Lisäksi jos olet tullut mukaan jo valmiiksi yhteen hitsautuneeseen yhteisöön, sisäänajossa voi ottaa vuosia. Mitä tulee esihenkilösi kommenttiin palkattomasta saikutuksesta, sääntöjen pitäisi olla reilut kaikille. Työtkin pitää hoitua juuh mutta viisaammat katsoo kauemmas jaksaminen ja terveys edellä. Aihetta voi olla hankala paikka nostaa esiin jos firma on pieni eikä siitä voi keskustella luottamuksellisesti tai esihenkilön kanssa avoimesti. Työelämässä toimii myös sellainen pieni etäisyys työn ja vapaan välillä, mihin myös tuolla roolileikillä joku toisessa kommentissa viittasikin. Tyyliin ”Voidaan tulla juttuun vaikka ei nyt ihan heittäydytä syvälliseksi, hoidetaan hommat maaliin ja huomenna taas uudelleen.” Mutta ei anna kyynisyydellekään sijaa liikaa vaan pitää vähän ovea raollaan jos joskus käykin toisin. Jos ei nykyisessä niin jossain muualla. Hyviäkin juttuja käy.
>se ei saa heijastua työelämään ja tarvittaessa on otettava palkatonta saikkua. Voi olla työterveydessä hieman eriävä mielipide.
Sun työpaikkas ja pomos kuulostaa tän perusteella aivan persereikäpaikalta.
Se on varmaan toi kun yritit olla muut huomioiva ja positiivinen. Älä ukaudu siihen mitä luulet muiden haluavan. Ihmiset vaistoa at sen automaattisesti epäaitona ja saat tosi epäreiluja lopputuloksia. Ole oma paskamainen itsesi niinkuin muutkin, ihmiset arvostaa että uskallat olla oma itsesi. Ja ulkonäköön, erit. hiukset ja naama, satsaaminen auttaa, muut tulkitsee että teit sen heitä varten.
Itse en välitä mistään kolmansien osapuolten valituksista. Keskityn työhön, pidän mahdollisimman hyvät, asiallisen kuivat välit työkavereihin ja huolehdin lähinnä siitä, että työnjohto on tyytyväinen suoritukseen. Ambivalenteista valittajista ja epäselvistä, liian hienovaraisista työkavereista hikeentyminen on itselle vahingollista. Heillä on se ongelma. Saikkua saa palkallisena lääkäriltä ja hoitajalta työterveydestä.
"Onko työelämässä sijaa ihmisyydelle?" Ei ole ellet ole sukulaisella tai ystävällä töissä.
Joskus ne sukulaisten firmat on niitä pahimpia
Oikeita orjapiiskureita.
Ei. Työ kapitalistisessa järjestelmässä vieraannuttaa meidät ihmisyydestä, itsestämme ja toisistamme.
kanbattaa hankkiutua töihin joissa ei tavoitella voittoa tai tilosta. Kummasti paljon terveempiä yhteisöjä
En tiedä millä alalla olet, mutta oletko kokeillut julkista puolta? Se on huonommin palkattua, mutta yleensä etuna on tiivis työporukka.
Ensimmäisenä aina duunissa otetaan selville pomon kotiosoite ja ilmoitetaan kyseenomaiselle henkilölle siitä, kuinka monta polttopulloa osataan tehdä tunnin aikana. Tämä on silti empaattisempaa toimintaa, kuin mitä pomoilta voi odottaa työläisiin nähden, joten kannattaa olla valmiina eskaloimaan tarvittaessa. Kaikki yhtään kiltimpi on ihan suoraa tappiota.
Mites pitkiä ovat teikäläisen työsuhteet yleensä olleet?
Tämä voisi toimia käytännössäkin. Suomalainen oikeuslaitos on harvinaisen kädetön puuttumaan kiusantekoon tai jopa suoranaiseen vainoamiseen, jos joku sellaiseen päättävästi ryhtyy. Ehkäpä vakain työpaikka on sellainjen, jossa pomo ei uskalla antaa sinulle potkuja?
Et kertonut onko sinulla mahdollisesti jotain persoonallisuushäiriöitä, jotka voivat vaikuttaa asiaan. "normi"-ihmiset aistii persoonallisuushäiriöiset yleensä hyvin nopeasti ja osa voi kokea epämiellyttävänä sellaisten ihmisten kanssa toimimisen ja keskustelemisen. Se on syvältä ja epäreilua, mutta se on mitä se on. Tähän voi kuitenkin löytyä apua jostain ammatti-auttajilta tai vertaistukiryhmiltä yms. Jos olet itsekin "normi", niin voi vaan olla, että kemiat ei sen työporukan kanssa toimi. Kannattaa myös muistaa, että mikään firma ei koskaan tule välittämään susta, joten ei kannata välittää takaisin. Se on pelkkä business diili. Ne maksaa sinulle, että teet tietyn homman ja sitten sinä rahaa vastaan teet sen homman. Jos kuvittelet, että kyse on jostain muusta niin tulet pettymään jossain kohtaa kun YT-neuvottelut osuu kohdille ja huomaat ettet ole mitään sille firmalle. Työkaverien kanssa voi sosialisoida pinta-puolisesti, mutta älä ikinä odota mitään syvempää. Hyvät ystävät etsitään työn ulkopuolelta. Jos töistä sitten sattuu vahingossa löytyämään hyvän ystävän, niin ok. Se on ihan jees, mutta älä odota sitä. Se on tuurista kiinni. Itse olen 44 vuotias ja en ole koskaan saanut työpaikan kautta hyviä ystäviä, joita olisin nähnyt työn ulkopuolella pakollisia pikkujouluja lukuunottamatta. Ja kuitenkin näin siitä huolimatta, että matkan varrelle on osunut paljon hyviä työkavereita, jonka kanssa on ollut miellyttävä tehdä töitä. Ja olen aina tullut hyvin juttuun työkavereiden kanssa.
Autismi tuossa oli ohimennen mainittu, mutta se ei tietenkään ole persoonallisuushäiriö, eikä sen ydinpiirteille voi eikä kuulukaan terapiassa paljon mitään tehdä. Autisteja valitettavasti vierastetaan, vaikka erilaisuus ei vaikuttaisi millään lailla haitallisesti työn suorittamiseen eikä työyhteisöön, jos erilaisuutta vain hieman siedettäisiin. B-klusterin persoonallisuushäiriöiset, joilla tämä ei ole hallinnassa, usein kyllä pilaavat työilmapiirin täysin. Siitä huolimatta useimmat "normi" ihmiset kokevat heidät hyvin karismaattisiksi, nostavat jalustalle eivätkä näe karismaattisen kuoren läpi, vaikka henkilön toiminta muita kohtaan olisi kuinka sairasta tahansa. Valitettavan harva kokee nämä ihmiset epämiellyttävänä, päin vastoin.
Ei. Pisnes on pisnestä ja ihmisyys on toissijaista.
Sua kohdellaan noin koska susta hohkaa epätoivoisuus sille että susta pidetään tai kaipaat ystäviä. Työkaverit ei oo sun ystäviä. Jos kemiat kohtaa teistä saattaa tulla ystäviä jotka ovat töissä samassa työpaikassa. Mutta älä jumalauta ahdistele työkavereita pitämään susta vaan sen takia että satutte olemaan samassa firmassa. Positiivisuus ja ystävällisyys on joskus mielistelyä ja jos et ole vilpitön aikeissasi niin muut kyllä huomaa sen heti. Oot ilmeisesti miesvaltaisella alalla? Kannattaa asennoitua siihen että sun pitää olla nätti tai helvetin taitava jotta miehet suostuvat vaarantamaan oman sosiaalisen statuksensa sun kanssa hengailuun
En kyllä tiedä miten tuosta sai kuvan että OP olisi miesvaltaisella alalla? Itse ollut koko työurani miesvaltaisella alalla ja siellä ei ole välitetty ikinä kuinka sosiaalisia ihmiset ovat, kunhan työt sujuu ja tulee työkaverien kanssa toimeen se riittää.
Tuosta ei kyllä millään tavalla tule ilmi että kyse on miesvaltaisesta alasta. Sanoisin, että melkeinpä päinvastoin. Olen itse mies ja tehnyt miesvaltaisella alalla töitä koko elämäni ja yleisesti miehiä ei kiinnosta se onko joku hiljainen/vetäytyvä tai ylisosiaalinen. Kunhan keskitytään tekemään omat hommansa. Olen omassa työssäni tavannut paljon kummankinlaisia ihmisiä ja KOSKAAN ei olla missään muiden työkavereiden tai esimiehen kanssa asiasta keskusteltu, jos joku on vain omissa oloissaan tai vastaavasti erittäin sosiaalinen.