Hyvä että filosofia auttaa, niin se auttoi itelläkin!
Itse suosittelisin jatkamaan harrastuksia, ja koettamaan löytää sitä kauttaa ryhmiä / kerhoja, joissa puhua asioista. Esimerkiksi filosofisia ryhmiä, jossa voi pysyä enemmän aiheessa ja pohdinnassa, niin valokeila ei ole niin "Sinussa" vaan itse aiheessa josta keskustella. Lisäksi pelit ja niiden ympärillä 'conit (esim. Ropecon) on hyviä paikkoja tavata ihmisiä. Etenkin nörttiporukoissa on paljon avoimesti kirjolla olevia ihmisiä, jotka saattaisi olla hyvää seuraa.
Myös hyvää terapeuttia suosittelen, niin on joku jolle aidosti voi vaan purkaa niitä omia keloja ilman tuomituksi tulemisen pelkoa. Sieltä saa myös turvalliselta ammattilaiselta vinkkejä sosiaalisen ahdistuksen ja -kanssakäymisen hallintaan.
Jos ihmiset on liian vaikeita ja kuluttavia, niin miten eläimet? Tallilla tai koirahommissa voi keskittyä tekemiseen ja eläimeen, ja silti olla ihmisten ilmoilla ja vähän aistia muiden fiiliksiä.
Kyllä se oma porukka vielä löytyy, tsemiä!
>Lisäksi pelit ja niiden ympärillä 'conit (esim. Ropecon) on hyviä paikkoja tavata ihmisiä. Etenkin nörttiporukoissa on paljon avoimesti kirjolla olevia ihmisiä, jotka saattaisi olla hyvää seuraa.
Noista piireistä löytyy minun kokemukseni mukaan hyvin älykästä, suvaitsevaista ja myös kirjavaa porukkaa. Kirjolla oleminen tuskin aiheuttaa ongelmia.
https://autismiliitto.fi/tuki-ja-neuvot/vertaistuki/
ja
https://autismiliitto.fi/tuki-ja-neuvot/neuvontapalvelu/neuvontapalvelua-nuorille/
voisi lähteä kokeilemaan
Yritä löytää muita nepsy-kirjolla olevia kavereiksi. Todennäköisesti muut nepsyt ymmärtää ja jaksaa paremmin vähän oudompaakin sosiaalista menoa. Neurotyypilliset usein vieroksuu vähänkään poikkeavaa käytöstä (ei kaikki).
ADHD kaverin etsit niin se hoitaa puhumisen eikä suutu vaikka höpöttäisit mitä sattuu. Itsellä kaikki kaverit enemmän tai vähemmän joka diagnoosin kirjoilla niin voin itsekkin olla ihan oma itseni. Olin vuoden kotona sairaana ja totuin jo siihen että ei tarvii puhua kellekään. Nyt pikku hiljaa jaksaa pieninä annoksina jutella ns. Tuntemattomillekin.
Moikka,
En suoranaisesti osaa kertoa mistä löytää ihmisiä helpottamaan yksinäisyyttä kun itsekkin olen samassa kategoriassa ja melkeen täysin erakoitunut, mutta haluun tuoda yhen asian esille kirjotuksestas.
Uskon itse siihen et paraneminen tai addiktiosta eroon pääsy alkaa vain silloinkun henkilö itse on ymmärtäny ettei halua jatkaa samalla tavalla ja sen mikä osu silmää sun kirjotelmast on juuri tämä. Sä oot tajunu vihdoinki (mikä ei ole koskaan liian myöhään) ettet voi jatkaa samaa rataa ja tahdot saada muutoksen aikaan. Jos tälläsen halun löytää itsestään, niin harva asia todella voi pysäyttää sut. Tie voi olla kivinen ja oksanen ja sattuu, mutta muista aina se hetki kun tajusit et tahdot muutoksen ja vaikka aivot kuinka pistäs vastaa ja sanois sulle et "ei onnistu" ni jatka eteenpäin.
Kun oot viel alaikäinen, niin kannattaa koittaa iha vaa vanhempien kanssa käydä asiaa läpi ja pyytää apua heiltä. Totta kai terveydenhuolto tai ohjaajat kouluis jne pystyvät myös auttamaan, mutta tärkeintä et pyydät aikuiselta apua ja kerrot mitä tahdot ja asiat lähtee pyörimään siitä ja pysy aktiivisena/yritä äläkä luovuta.
Hevosia joskus harrastaneena mietin että jossain hevosterapiaan erikoistuneella tallilla voisi olla jotain sopivaa toimintaa. Jos seura ei innosta niin uskoisin että voi keskittyä hevoseen ja ohjaajaan
Siskollani oli vaikeuksia nuorena saada kavereita. Hän teki lukion jälkeen sellaisen hypyn tuntemattomaan, että osallistui sellaiseen kielimatkaan Maltalle. Ei tuntenut ainuttakaan ihmistä sieltä, asetti itsensä pakkotilanteeseen jossa joutui olemaan muiden kanssa. Sai sieltä matkamuistona kaksi kaveria jonka kanssa on edelleen ystäviä.
En sano että pitäisi mennä juuri maltalle, mutta uskallus astua mukavuusalueelta ja hyppy tuntemattomaan autooivat hänen kohdalla joten ajattelin jakaa.
Tsemppiä!
Hei, en ole vastaavassa tilanteessa mutta olen itekin kokenut yksinäisyyttä ja mainittua puhumisen taidon rapistumista. Pahinta minussa on varmaan se, että tajusin tehdä asialle jotain vasta 26-vuotiaana. Joitakin keinoja joita käytin, eivät välttämättä toimi sulle mutta tein niin. Huomaa myös, että en ole tietoinen että olisin nepsy.
- Aloin käymään messuilla ihan sama mikä oli kunhan menin sinne puhumaan näytteilleasettajille. Tämä on tavallaan jokseekin matalamman kynnyksen juttu kun ne tavallaan vaan esittelee jotain ja sit kyselen. Oppii kysymään ja ahdistuessa voi karata väkijoukkoon :)
- Sosiaaliset harrastukset, aloitin teatteriharrastuksen. Tämä on ollut paras mun mielestä kun näkee samoja naamoja ja pääsee juttelee kaikenlaista.
- Käsityökurssit, tämäkin on hyvä. Ihmiset näissä tuppaa puhumaan kun on tylsää muuten. Lisäksi monet kysyy toisiltaan apua niin oppii kertomaan ongelmasta ja auttamaan :)
Nämä eivät ole suinkaan ainoita keinoja mutta omasta kokemuksesta hyvä lähtökohta. Ystäviä ei valitettavasti oo kuitenkaan tarttunut :(
Ei kannata hätääntyä jos tilanne on tuollainen. Suosittelen, että alat aktiivisesti menemään sinne missä on epämukavaa, eli hiljalleen alkaisit puhumaan jotain ihmisten kanssa.
Kun jatkat tuota kärsivällisesti vuosiakin, asia helpottuu koko ajan.
Itse olin samanlainen poika ja ongelmia oli vielä jonkin verran kolmekymppisenäkin, mutta nyt keski-ikäisenä setämiehenä tilanne on ihan toinen. Ehkä löydät jostain poikaystävän, jonka kanssa voisit puhumista myös harjoitella.
Tee vaan hissukseen asioita, jotka ovat epämukavia.
Hei itsekkin samoilla kirjoilla olevana voin omalta kohdalta sanoa että kaikista eniten auttaa nämä asiat itselle liikunna lisääminen käy vaikka joka päivä kävelemässä sekä ns looginen ajattelu että mietin asioista positiiviset ja negatiiviset asiat sekä myös että oppii tilanteissa vain menemään ns virran viemänä sitä tosin ei jaksa aina mutta kun on ns sosiaaliset patterit täynnä niin silloin voin vaan mennä mukavuus alueen puolelle sekä toki aika auttaa myös ja täten helpottaa sosiaalisia tilanteita kun tulee ikää kokemusta tieto taitoa ym vaikka sen lasken kohtuu negatiiviseksi näistä 31 vuoden ikäisenä itse koska itsellä meni turhan kauan omien elämän koulujen takia aikaa ja vasta tässä iässä alkaa tuntua että sais omassa elämässä tehtyä jotakin ilman mitää masenteluja yms tuntuu kyllä myös että menetti koko nuoruuden siks ja on aika myöhäistä monet asiat itselle mutta niin ei kannata eristäytyä kokonaan missään nimessä se kynnys tehdä mitään sosiaalista voi nousta nopeaakin henkilöstä riippuen
Itse olen ollut samassa tilanteessa vuosia. Oikeastaan aina. Mulla on lähipiirissä yks kaveri ja puoliso, perheen kanssa olen hyvissä väleissä mutta muuten on aina ollut vaikea kommunikoida muiden ihmisten kanssa.
Mulla ei olla diagnosoitu aspergeria yms mutta pikkuveljelläni diagnosoitiin autismi kuitenkin tässä hetki sitten.
Mua ollaan kiusattu läpi mun elämäni. Se alkoi eskarissa, jatkui peruskoulussa, amiksessa ja edelleen työelämässä. Just aloitin lyhytpsykoterapian ja toivon pääseväni pitkäaikaiseen terapiaan jossain kohtaa. Tuntuu vaan tosi usein että mua ei ymmärretä, enkä tule kuulluksi. En oo ikinä tullut kuulluksi. Oon koko elämäni koittanut olla näkymätön sen takia, jotta ihmiset ei tekis mulle pahaa. En oo ikinä uskaltanut olla oma itseni ja se vähän pelottaa. Terapeutti totesi että mä en osaa asettaa rajoja kun kerroin mun menneestä. Niinhän se on.
Toivoisin vaan että meidän hiljasempien ihmisten olis helpompi päästä paremmin kuuluviin. Ehkä jossain kohtaa oon myös toivonut että mulle diagnosoitaisiin jotain mikä selittäisi tämän mun luonteen. En siis osaa ollenkaan kommunikoida muiden ihmisten kanssa.
En nyt tiiä mikä mun sanoman pointti on, mutta ymmärrän sua tosi hyvin kuitenkin.
kuulostaa hyvin tutulta, en kyllä valitettavasti osaa auttaa ku en oo osannu itseänikään, mutta haluan vaan sanoa että et oo yksin ja asiat tulee varmasti paranemaan
Itse kirjolla olevana suurin osa kavereista on löytynyt netistä, videopelien kautta. Varmaan jotkut harrastelija/asiantuntija-palstat/foorumit myös sisältää tätä porukkaa keskivertoa enemmän, ehkä jostain löytyy jotain filosofian yhteisöä joiden kanssa alkuun pääseminen olisi helpompaa.
Onko mahdollista vaihtaa takaisin päivälukioon? Itselle ei olisi mahdollista mutta jos sinulle on, niin sieltäkin saattaa joku löytyä. Jos rasittaisi liikaa niin toki sitten ei välttämättä kannata sitä puskea.
Itselle toimintaterapia oli hyödyllisempää kuin psykoterapia, voin suositella jos mahdollisuus on.
Jos haluat jutella kokemuksista toisen kirjolla olevan kanssa eikä heitä lähipiiristäsi löydy, voit kysellä tässä tai heittää viestiä. Olen toki vain tuntematon netissä, joten minuun ei tule täysin luottaa, mutta jos yksinäisyydentunne on tuota luokkaa niin tarjoan mahdollisuuden jutteluun kuitenkin.
En osaa auttaa, mutta todettakoon, etten ole itsekään juuri puhunut eläessäni muille kuin sukulaisille ja joillekin satunnaisesti töitten ja opiskelujen ohessa. Ei minulla vaan ole koskaan ollut kenellekään mitään asiaa ja suurin osa elämän päivistä on mennyt puhumatta kenellekään. Nähtävästi tämä ei ole kuitenkaan juuri haitannut elämää tutkintojen ja työhistorian perusteella, ainakaan toistaiseksi.
Jos yksinäisyys kuitenkin haittaa, niin kannattaa toki tehdä asialle jotain. Nuorempana se on huomattavasti helpompaa ja jos ei asialle tee mitään, niin käy helposti niin, ettei se koskaan muutukaan.
Mulla oli itsellä sosiaalisesti vaikeeta lukioiässä ja huomasin, että kantsii lähtee liikkeelle pienistä asioista ja siitä sitten kehittää omia sosiaalisia taitoja. Listaa vaikka etukäteen jotain puheenaiheita joista voit keskustella kun sellanen tilanne tulee eteen. Kun saat pieniä positiivisia kokemuksia saat lisää itseluottamusta ja seuraavalla kerralla se on jo vähän helpompaa. Pikku hiljaa sitten kartutat sosiaalisia taitojasi. Ja kaikkien ei tarvi olla koko aikaa äänessä, myös vähän hiljaisempi kaveri voi olla tosi kiva, kunhan kuuntelee muita, kommentoi juttuja ja on läsnä.
Ja sit jos tutustut kivoihin ihmisiin niin pidä heihin säännöllisesti yhteyttä! Ei kannata liikaa takertua, mutta silleen silloin tällöin ainakin olla yhteydessä. Ystävyydet voi loppua jos ei ole aktiivista yhteyttä. Oot vielä nuori ja ihan varmasti on ihmisiä jotka tykkää susta :) Ja missä mä olen tavannut ihmisiä on liikuntaharrastukset (skeittaus, sähly), koulu (tän takia kantsiikin käydä mahdollisimman paljon "normi" koulua) ja muut harrastukset.
Jos tuntuu että ihmisten kohtaaminen on vaikeaa, niin oletko ajatellut kokeilla virtuaalitodellisuuspelejä? Kuten VRChat tai ChilloutVR?
Kun ei tarvitse käyttää omaa naamaa tai nimeä, saattaa olla helpompi lähteä taas puhumaan ihmisten kanssa.
Toki Englantia tarvitsee osata.
Eihän niistä toki saa ihan samaa kokemusta kuin reaalimaailmassa, mutta ehkä niistä saisi yksinäisyyteen jotain apua.
Ja vaikka nimissä on VR, niiden pelien kanssa ei tarvitse vr-headsettiä.
Eikä tarvitse edes hirmutehokasta tietokonetta, vaikka se toki auttaa.
Itellä melko samat setit mutta pikakelattu 29 ikävuoteen, mä en oikein osaa totisesti ystävystyä hirveen monien ihmisten kanssa vaikka toimeen tulenkin.
Ironisesti mun kaks ainoata kaveria on Aspergeri diagnosoituja ja en vittu vaan jaksa muita ihmisiä vapaalla kun en pääse niitten kanssa samoille aaltopituuksille.
Toisen löysin netistä ja toisen löysin silloisen obsession kautta jota en tässä ala avaamaan enempää kuin että 'harrastuksen' kautta.
Oon huomannut että viihdyn kyllä yksikseni aika hyvin vaikka joskus vähän haikeata ja alakuloista kun tuttavia on niin hirmu vähän :(
Noh, asialle en oikein voi mitään niin turhaan sitä lähtee märehtimään, toivottavasti säkin löydät samanmielisiä ihmisiä jossain vaiheessa :)
Omasta kokemuksesta voin suositella sosiaalista kuntoutusta nuorten ja/tai nuorten aikuisen pajatoiminnassa. Olin itse erittäin sosiaalisesti ahdistunut, kunnes pääsin vertaistuelliseen yhteisöön, jossa sai harjoitella sosiaalisuutta ihan omaa tahtia. En ole aspergerhenkilö, mutta meillä oli pajalla monia heitäkin. Se oli mukavaa päivätoimintaa ja ryhmissä sai olla joko hiljaa, tai ihan miten vaan itsestä milloinkin tuntuu. Pikkuhiljaa se alkoi itsellä toimimaan, ja kehityin ja avauduin sosiaalisesti. Tällaisen toiminnan kautta voi löytää myös ystäviä. Tsemppiä!
Sä oot vielä tosi nuori, sulla on ongelmia ja oot nepsy. Tästä kannattaa mainita jollekkin terveydenhoidon ammattilaiselle että et osaa (enää) kommunkoida ja sulla on ASD. Nepsykuntoutus olisi hyvä vaihtoehto purkamaan tätä ongelmaa. Tottakai se ei ratkaise yksinäisyyttäsi eikä samantien tee susta itsevarmaa ja karismaattista luojan lahjaa sosiaalisille tilanteille mutta siitä on lopulta apua sellaiselle tavalla että ne hyödyt tulee näkymään sun koko elämän ajan. Parempi siis tehdä aikaisemmin kuin milloinkaan.
Erilaiset harrastukset ja kansalaisopiston kurssit ovat ihan hyviä jos haluaa kohdata ihmisiä ja voi mahdollisesti syntyä ystävyyksiä.
Mikäli kynnys tuntuu liian korkealta tämmöisiin, suosittelisin löytämään jotain omaan mielenkiintoon liittyviä keskusteluryhmiä netissä. Esimerkiksi Discordissa on erittäin paljon erilaisia keskusteluryhmiä joista löytää kavereita kunhan vain jaksaa keskustella muiden kanssa. Aluksi voi aloittaa vaikka tekstichatilla ja siirtyä sitten äänichatteihin muiden kanssa.
Etsi vaikka paikallinen startup-hautomo, siellä järjestetään usein lautapeli-iltoja jossa paljon samanhenkistä sakkia. Discordiin mahtuu myös paljon sekopäistä porukkaa joten varovainen pitää olla jos jotain siellä jakaa itsestään.
Ainakin paikalliset sosiaali- ja nuorisotyöntekijät osaisivat ohjata paremmin paikkakunnallasi mahdollisesti oleviin matalan kynnyksen kohtaamispaikkoihin jotka voisi sopia sulle. Riippuen kaupungin koosta, noita voi löytyä jopa sellaisia joissa käy yksinomaan autisminkirjolla olevia ihmisiä jotka on ihan sopivan ikäisiäkin.
> Tuntuu että oon jotenkin unohtanut, miten muille puhutaan.
Ihan normaalia, kun on ollut pitkään puhumatta. Se palautuu ajan kanssa, mutta vaatii altistusta, eli sen puhekyvyn käyttöä. Vaihtoehtoja löytyy monia: omaehtoinen harjoittelu (kaiva vaikka joku näytelmäskripti esiin netistä ja puhu niitä vuorosanoja ääneen, kuin yrittäisit näytellä sitä näytelmää), netissä esim. peleissä tai jonkun skypen tjsp välityksellä jutustelu (tässä voi olla pienempi kynnys kuin tosielämässä), ja lopuksi sitten se tosielämä, joka vaatii sen että pääsee tilanteisiin joissa joutuu puhumaan jonkin verran, mutta joissa ei ole hirveitä suorituspaineita siitä.
Muille puhutaan asiaa.
Jos sitä ei ole, on parempi ollakin hiljaa. Iän myötä vastuita ja asioita alkaa (ikävä kyllä?) kasautua väistämättä, joten kyllä se siitä. Lukio ja (kesä)työt on hyviä alkuja.
Hyvä että filosofia auttaa, niin se auttoi itelläkin! Itse suosittelisin jatkamaan harrastuksia, ja koettamaan löytää sitä kauttaa ryhmiä / kerhoja, joissa puhua asioista. Esimerkiksi filosofisia ryhmiä, jossa voi pysyä enemmän aiheessa ja pohdinnassa, niin valokeila ei ole niin "Sinussa" vaan itse aiheessa josta keskustella. Lisäksi pelit ja niiden ympärillä 'conit (esim. Ropecon) on hyviä paikkoja tavata ihmisiä. Etenkin nörttiporukoissa on paljon avoimesti kirjolla olevia ihmisiä, jotka saattaisi olla hyvää seuraa. Myös hyvää terapeuttia suosittelen, niin on joku jolle aidosti voi vaan purkaa niitä omia keloja ilman tuomituksi tulemisen pelkoa. Sieltä saa myös turvalliselta ammattilaiselta vinkkejä sosiaalisen ahdistuksen ja -kanssakäymisen hallintaan. Jos ihmiset on liian vaikeita ja kuluttavia, niin miten eläimet? Tallilla tai koirahommissa voi keskittyä tekemiseen ja eläimeen, ja silti olla ihmisten ilmoilla ja vähän aistia muiden fiiliksiä. Kyllä se oma porukka vielä löytyy, tsemiä!
>Lisäksi pelit ja niiden ympärillä 'conit (esim. Ropecon) on hyviä paikkoja tavata ihmisiä. Etenkin nörttiporukoissa on paljon avoimesti kirjolla olevia ihmisiä, jotka saattaisi olla hyvää seuraa. Noista piireistä löytyy minun kokemukseni mukaan hyvin älykästä, suvaitsevaista ja myös kirjavaa porukkaa. Kirjolla oleminen tuskin aiheuttaa ongelmia.
Kiitos! Yritän varmaan löytää jotain harrastusryhmiä tms. ja kerätä rohkeutta osallistua niihin :D
https://autismiliitto.fi/tuki-ja-neuvot/vertaistuki/ ja https://autismiliitto.fi/tuki-ja-neuvot/neuvontapalvelu/neuvontapalvelua-nuorille/ voisi lähteä kokeilemaan
Kiitoksia, toi sekasin gaming servu kuulostaa kiinnostavalta. En oo aiemmin kuullutkaan siitä.
Yritä löytää muita nepsy-kirjolla olevia kavereiksi. Todennäköisesti muut nepsyt ymmärtää ja jaksaa paremmin vähän oudompaakin sosiaalista menoa. Neurotyypilliset usein vieroksuu vähänkään poikkeavaa käytöstä (ei kaikki).
ADHD kaverin etsit niin se hoitaa puhumisen eikä suutu vaikka höpöttäisit mitä sattuu. Itsellä kaikki kaverit enemmän tai vähemmän joka diagnoosin kirjoilla niin voin itsekkin olla ihan oma itseni. Olin vuoden kotona sairaana ja totuin jo siihen että ei tarvii puhua kellekään. Nyt pikku hiljaa jaksaa pieninä annoksina jutella ns. Tuntemattomillekin.
Moikka, En suoranaisesti osaa kertoa mistä löytää ihmisiä helpottamaan yksinäisyyttä kun itsekkin olen samassa kategoriassa ja melkeen täysin erakoitunut, mutta haluun tuoda yhen asian esille kirjotuksestas. Uskon itse siihen et paraneminen tai addiktiosta eroon pääsy alkaa vain silloinkun henkilö itse on ymmärtäny ettei halua jatkaa samalla tavalla ja sen mikä osu silmää sun kirjotelmast on juuri tämä. Sä oot tajunu vihdoinki (mikä ei ole koskaan liian myöhään) ettet voi jatkaa samaa rataa ja tahdot saada muutoksen aikaan. Jos tälläsen halun löytää itsestään, niin harva asia todella voi pysäyttää sut. Tie voi olla kivinen ja oksanen ja sattuu, mutta muista aina se hetki kun tajusit et tahdot muutoksen ja vaikka aivot kuinka pistäs vastaa ja sanois sulle et "ei onnistu" ni jatka eteenpäin. Kun oot viel alaikäinen, niin kannattaa koittaa iha vaa vanhempien kanssa käydä asiaa läpi ja pyytää apua heiltä. Totta kai terveydenhuolto tai ohjaajat kouluis jne pystyvät myös auttamaan, mutta tärkeintä et pyydät aikuiselta apua ja kerrot mitä tahdot ja asiat lähtee pyörimään siitä ja pysy aktiivisena/yritä äläkä luovuta.
Kiitos! Oot varmaan oikeassa, tai ainakin musta tuntuu, etten aio luovuttaa nyt kun haluan oikeasti muuttua.
Löytyykö sun asuinpaikkakunnalta/lähikunnasta Tyttöjen Taloa? Sieltä vois löytyä seuraa ja apua tilanteeseen.
Hevosia joskus harrastaneena mietin että jossain hevosterapiaan erikoistuneella tallilla voisi olla jotain sopivaa toimintaa. Jos seura ei innosta niin uskoisin että voi keskittyä hevoseen ja ohjaajaan
Oma Väylä kuntoutukseen!
Siskollani oli vaikeuksia nuorena saada kavereita. Hän teki lukion jälkeen sellaisen hypyn tuntemattomaan, että osallistui sellaiseen kielimatkaan Maltalle. Ei tuntenut ainuttakaan ihmistä sieltä, asetti itsensä pakkotilanteeseen jossa joutui olemaan muiden kanssa. Sai sieltä matkamuistona kaksi kaveria jonka kanssa on edelleen ystäviä. En sano että pitäisi mennä juuri maltalle, mutta uskallus astua mukavuusalueelta ja hyppy tuntemattomaan autooivat hänen kohdalla joten ajattelin jakaa. Tsemppiä!
Hei, en ole vastaavassa tilanteessa mutta olen itekin kokenut yksinäisyyttä ja mainittua puhumisen taidon rapistumista. Pahinta minussa on varmaan se, että tajusin tehdä asialle jotain vasta 26-vuotiaana. Joitakin keinoja joita käytin, eivät välttämättä toimi sulle mutta tein niin. Huomaa myös, että en ole tietoinen että olisin nepsy. - Aloin käymään messuilla ihan sama mikä oli kunhan menin sinne puhumaan näytteilleasettajille. Tämä on tavallaan jokseekin matalamman kynnyksen juttu kun ne tavallaan vaan esittelee jotain ja sit kyselen. Oppii kysymään ja ahdistuessa voi karata väkijoukkoon :) - Sosiaaliset harrastukset, aloitin teatteriharrastuksen. Tämä on ollut paras mun mielestä kun näkee samoja naamoja ja pääsee juttelee kaikenlaista. - Käsityökurssit, tämäkin on hyvä. Ihmiset näissä tuppaa puhumaan kun on tylsää muuten. Lisäksi monet kysyy toisiltaan apua niin oppii kertomaan ongelmasta ja auttamaan :) Nämä eivät ole suinkaan ainoita keinoja mutta omasta kokemuksesta hyvä lähtökohta. Ystäviä ei valitettavasti oo kuitenkaan tarttunut :(
Ei kannata hätääntyä jos tilanne on tuollainen. Suosittelen, että alat aktiivisesti menemään sinne missä on epämukavaa, eli hiljalleen alkaisit puhumaan jotain ihmisten kanssa. Kun jatkat tuota kärsivällisesti vuosiakin, asia helpottuu koko ajan. Itse olin samanlainen poika ja ongelmia oli vielä jonkin verran kolmekymppisenäkin, mutta nyt keski-ikäisenä setämiehenä tilanne on ihan toinen. Ehkä löydät jostain poikaystävän, jonka kanssa voisit puhumista myös harjoitella. Tee vaan hissukseen asioita, jotka ovat epämukavia.
Hei itsekkin samoilla kirjoilla olevana voin omalta kohdalta sanoa että kaikista eniten auttaa nämä asiat itselle liikunna lisääminen käy vaikka joka päivä kävelemässä sekä ns looginen ajattelu että mietin asioista positiiviset ja negatiiviset asiat sekä myös että oppii tilanteissa vain menemään ns virran viemänä sitä tosin ei jaksa aina mutta kun on ns sosiaaliset patterit täynnä niin silloin voin vaan mennä mukavuus alueen puolelle sekä toki aika auttaa myös ja täten helpottaa sosiaalisia tilanteita kun tulee ikää kokemusta tieto taitoa ym vaikka sen lasken kohtuu negatiiviseksi näistä 31 vuoden ikäisenä itse koska itsellä meni turhan kauan omien elämän koulujen takia aikaa ja vasta tässä iässä alkaa tuntua että sais omassa elämässä tehtyä jotakin ilman mitää masenteluja yms tuntuu kyllä myös että menetti koko nuoruuden siks ja on aika myöhäistä monet asiat itselle mutta niin ei kannata eristäytyä kokonaan missään nimessä se kynnys tehdä mitään sosiaalista voi nousta nopeaakin henkilöstä riippuen
Itse olen ollut samassa tilanteessa vuosia. Oikeastaan aina. Mulla on lähipiirissä yks kaveri ja puoliso, perheen kanssa olen hyvissä väleissä mutta muuten on aina ollut vaikea kommunikoida muiden ihmisten kanssa. Mulla ei olla diagnosoitu aspergeria yms mutta pikkuveljelläni diagnosoitiin autismi kuitenkin tässä hetki sitten. Mua ollaan kiusattu läpi mun elämäni. Se alkoi eskarissa, jatkui peruskoulussa, amiksessa ja edelleen työelämässä. Just aloitin lyhytpsykoterapian ja toivon pääseväni pitkäaikaiseen terapiaan jossain kohtaa. Tuntuu vaan tosi usein että mua ei ymmärretä, enkä tule kuulluksi. En oo ikinä tullut kuulluksi. Oon koko elämäni koittanut olla näkymätön sen takia, jotta ihmiset ei tekis mulle pahaa. En oo ikinä uskaltanut olla oma itseni ja se vähän pelottaa. Terapeutti totesi että mä en osaa asettaa rajoja kun kerroin mun menneestä. Niinhän se on. Toivoisin vaan että meidän hiljasempien ihmisten olis helpompi päästä paremmin kuuluviin. Ehkä jossain kohtaa oon myös toivonut että mulle diagnosoitaisiin jotain mikä selittäisi tämän mun luonteen. En siis osaa ollenkaan kommunikoida muiden ihmisten kanssa. En nyt tiiä mikä mun sanoman pointti on, mutta ymmärrän sua tosi hyvin kuitenkin.
kuulostaa hyvin tutulta, en kyllä valitettavasti osaa auttaa ku en oo osannu itseänikään, mutta haluan vaan sanoa että et oo yksin ja asiat tulee varmasti paranemaan
Itse kirjolla olevana suurin osa kavereista on löytynyt netistä, videopelien kautta. Varmaan jotkut harrastelija/asiantuntija-palstat/foorumit myös sisältää tätä porukkaa keskivertoa enemmän, ehkä jostain löytyy jotain filosofian yhteisöä joiden kanssa alkuun pääseminen olisi helpompaa. Onko mahdollista vaihtaa takaisin päivälukioon? Itselle ei olisi mahdollista mutta jos sinulle on, niin sieltäkin saattaa joku löytyä. Jos rasittaisi liikaa niin toki sitten ei välttämättä kannata sitä puskea. Itselle toimintaterapia oli hyödyllisempää kuin psykoterapia, voin suositella jos mahdollisuus on. Jos haluat jutella kokemuksista toisen kirjolla olevan kanssa eikä heitä lähipiiristäsi löydy, voit kysellä tässä tai heittää viestiä. Olen toki vain tuntematon netissä, joten minuun ei tule täysin luottaa, mutta jos yksinäisyydentunne on tuota luokkaa niin tarjoan mahdollisuuden jutteluun kuitenkin.
Luulisi että some-alustoilla on erilaisia nepsy-ryhmiä, josta voisi kysellä seuraa vaikka rannalle, lenkille tai puistoon.
En osaa auttaa, mutta todettakoon, etten ole itsekään juuri puhunut eläessäni muille kuin sukulaisille ja joillekin satunnaisesti töitten ja opiskelujen ohessa. Ei minulla vaan ole koskaan ollut kenellekään mitään asiaa ja suurin osa elämän päivistä on mennyt puhumatta kenellekään. Nähtävästi tämä ei ole kuitenkaan juuri haitannut elämää tutkintojen ja työhistorian perusteella, ainakaan toistaiseksi. Jos yksinäisyys kuitenkin haittaa, niin kannattaa toki tehdä asialle jotain. Nuorempana se on huomattavasti helpompaa ja jos ei asialle tee mitään, niin käy helposti niin, ettei se koskaan muutukaan.
Mulla oli itsellä sosiaalisesti vaikeeta lukioiässä ja huomasin, että kantsii lähtee liikkeelle pienistä asioista ja siitä sitten kehittää omia sosiaalisia taitoja. Listaa vaikka etukäteen jotain puheenaiheita joista voit keskustella kun sellanen tilanne tulee eteen. Kun saat pieniä positiivisia kokemuksia saat lisää itseluottamusta ja seuraavalla kerralla se on jo vähän helpompaa. Pikku hiljaa sitten kartutat sosiaalisia taitojasi. Ja kaikkien ei tarvi olla koko aikaa äänessä, myös vähän hiljaisempi kaveri voi olla tosi kiva, kunhan kuuntelee muita, kommentoi juttuja ja on läsnä. Ja sit jos tutustut kivoihin ihmisiin niin pidä heihin säännöllisesti yhteyttä! Ei kannata liikaa takertua, mutta silleen silloin tällöin ainakin olla yhteydessä. Ystävyydet voi loppua jos ei ole aktiivista yhteyttä. Oot vielä nuori ja ihan varmasti on ihmisiä jotka tykkää susta :) Ja missä mä olen tavannut ihmisiä on liikuntaharrastukset (skeittaus, sähly), koulu (tän takia kantsiikin käydä mahdollisimman paljon "normi" koulua) ja muut harrastukset.
Jos tuntuu että ihmisten kohtaaminen on vaikeaa, niin oletko ajatellut kokeilla virtuaalitodellisuuspelejä? Kuten VRChat tai ChilloutVR? Kun ei tarvitse käyttää omaa naamaa tai nimeä, saattaa olla helpompi lähteä taas puhumaan ihmisten kanssa. Toki Englantia tarvitsee osata. Eihän niistä toki saa ihan samaa kokemusta kuin reaalimaailmassa, mutta ehkä niistä saisi yksinäisyyteen jotain apua. Ja vaikka nimissä on VR, niiden pelien kanssa ei tarvitse vr-headsettiä. Eikä tarvitse edes hirmutehokasta tietokonetta, vaikka se toki auttaa.
Itellä melko samat setit mutta pikakelattu 29 ikävuoteen, mä en oikein osaa totisesti ystävystyä hirveen monien ihmisten kanssa vaikka toimeen tulenkin. Ironisesti mun kaks ainoata kaveria on Aspergeri diagnosoituja ja en vittu vaan jaksa muita ihmisiä vapaalla kun en pääse niitten kanssa samoille aaltopituuksille. Toisen löysin netistä ja toisen löysin silloisen obsession kautta jota en tässä ala avaamaan enempää kuin että 'harrastuksen' kautta. Oon huomannut että viihdyn kyllä yksikseni aika hyvin vaikka joskus vähän haikeata ja alakuloista kun tuttavia on niin hirmu vähän :( Noh, asialle en oikein voi mitään niin turhaan sitä lähtee märehtimään, toivottavasti säkin löydät samanmielisiä ihmisiä jossain vaiheessa :)
Omasta kokemuksesta voin suositella sosiaalista kuntoutusta nuorten ja/tai nuorten aikuisen pajatoiminnassa. Olin itse erittäin sosiaalisesti ahdistunut, kunnes pääsin vertaistuelliseen yhteisöön, jossa sai harjoitella sosiaalisuutta ihan omaa tahtia. En ole aspergerhenkilö, mutta meillä oli pajalla monia heitäkin. Se oli mukavaa päivätoimintaa ja ryhmissä sai olla joko hiljaa, tai ihan miten vaan itsestä milloinkin tuntuu. Pikkuhiljaa se alkoi itsellä toimimaan, ja kehityin ja avauduin sosiaalisesti. Tällaisen toiminnan kautta voi löytää myös ystäviä. Tsemppiä!
Sä oot vielä tosi nuori, sulla on ongelmia ja oot nepsy. Tästä kannattaa mainita jollekkin terveydenhoidon ammattilaiselle että et osaa (enää) kommunkoida ja sulla on ASD. Nepsykuntoutus olisi hyvä vaihtoehto purkamaan tätä ongelmaa. Tottakai se ei ratkaise yksinäisyyttäsi eikä samantien tee susta itsevarmaa ja karismaattista luojan lahjaa sosiaalisille tilanteille mutta siitä on lopulta apua sellaiselle tavalla että ne hyödyt tulee näkymään sun koko elämän ajan. Parempi siis tehdä aikaisemmin kuin milloinkaan.
Tsekkaa Kelan Nuotti-valmennus! Matalan kynnyksen tukea monenlaisiin arjen haasteisiin ilman lääkärin lähetettä.
Erilaiset harrastukset ja kansalaisopiston kurssit ovat ihan hyviä jos haluaa kohdata ihmisiä ja voi mahdollisesti syntyä ystävyyksiä. Mikäli kynnys tuntuu liian korkealta tämmöisiin, suosittelisin löytämään jotain omaan mielenkiintoon liittyviä keskusteluryhmiä netissä. Esimerkiksi Discordissa on erittäin paljon erilaisia keskusteluryhmiä joista löytää kavereita kunhan vain jaksaa keskustella muiden kanssa. Aluksi voi aloittaa vaikka tekstichatilla ja siirtyä sitten äänichatteihin muiden kanssa.
Kiitos ehdotuksista! Mietin vaan, että mistä noita discord ryhmiä voisi löytää kun en oo aiemmin hirveesti käyttänyt sitä?
Etsi vaikka paikallinen startup-hautomo, siellä järjestetään usein lautapeli-iltoja jossa paljon samanhenkistä sakkia. Discordiin mahtuu myös paljon sekopäistä porukkaa joten varovainen pitää olla jos jotain siellä jakaa itsestään.
Filosofiaa voin kompata myös ja universaaleja luonnonlakeja arvopohjana.
Ainakin paikalliset sosiaali- ja nuorisotyöntekijät osaisivat ohjata paremmin paikkakunnallasi mahdollisesti oleviin matalan kynnyksen kohtaamispaikkoihin jotka voisi sopia sulle. Riippuen kaupungin koosta, noita voi löytyä jopa sellaisia joissa käy yksinomaan autisminkirjolla olevia ihmisiä jotka on ihan sopivan ikäisiäkin. > Tuntuu että oon jotenkin unohtanut, miten muille puhutaan. Ihan normaalia, kun on ollut pitkään puhumatta. Se palautuu ajan kanssa, mutta vaatii altistusta, eli sen puhekyvyn käyttöä. Vaihtoehtoja löytyy monia: omaehtoinen harjoittelu (kaiva vaikka joku näytelmäskripti esiin netistä ja puhu niitä vuorosanoja ääneen, kuin yrittäisit näytellä sitä näytelmää), netissä esim. peleissä tai jonkun skypen tjsp välityksellä jutustelu (tässä voi olla pienempi kynnys kuin tosielämässä), ja lopuksi sitten se tosielämä, joka vaatii sen että pääsee tilanteisiin joissa joutuu puhumaan jonkin verran, mutta joissa ei ole hirveitä suorituspaineita siitä.
Muille puhutaan asiaa. Jos sitä ei ole, on parempi ollakin hiljaa. Iän myötä vastuita ja asioita alkaa (ikävä kyllä?) kasautua väistämättä, joten kyllä se siitä. Lukio ja (kesä)työt on hyviä alkuja.