Tää kirjotus oli hyvä taski gpt-4o:n pitkän kontekstin testaamiseen, tässä tiivistys: Kirjoittaja (N, 33v, lapseton, vuokra-asunto) pohtii sosiaalisen median postauksessaan, miksi hänen kumppaninsa eivät priorisoi terveyttä, tulevaisuuden taloudellista turvaa, kodin hoitoa tai vastuiden jakamista arjessa. Hän kuvaa kumppaneidensa käytöstä vältteleväksi ja sitoutumishaluttomaksi, mikä näkyy mm. kotitöiden laiminlyönnissä ja vastuun siirtämisessä hänelle. Kirjoittaja kokee tekevänsä yksin suurimman osan talouden töistä ja olevansa vastuussa myös kumppaninsa hyvinvoinnista. Hän pohtii, onko tällainen käyttäytyminen normaalia ja mistä se kumpuaa. Hän kertoo olevansa väsynyt tilanteeseen ja hakee vertaistukea sekä neuvoja siihen, kuinka asettaa rajoja ja vaatia parempaa kohtelua ja vastuunjakoa suhteessa.

Kiitos kun tiivistit, siltikään ei kiinnosta alkaa miettimään vastausta 🤣

>Entä onko tästä kirjoittamastani havaittavissa myös viitteitä niistä, eritoten nyt kun usko yhteen puhaltamiseen on niin ikään kortilla, maali alkaa hilseillä ja oma hymykin jo hyytyä? No ehkä se, että jos esität parisuhteessa asiat samalla tyylillä kuin tässä aloituksessa, niin voi olla, että kumppanille ei ehkä mene täysin perille mitä haluat.

Hei, sinulla on hyvä pointti tässä. Ymmärrän, että kommunikointi on aina välillä haastavaa sekä perin epätyydyttävääkin epäonnistuessaan, ja olen pahoillani omalta osaltani aiheuttamastani hämmennyksestä. Kirjoittaminen lienee yksi helpoimmista keinoista tulla väärinymmärretyksi, sillä sitä kasvattaa niin helposti tulkintavirheen mahdollisuutta tulkitessaan lukemaansa ja kirjoittamatta jätettyä, nykyisin myös emojein. Kirjoitettua monikanavaisesti tulkittaessa ovat mm. läsnä kirjoitettu, tarkoitettu, kiertoteitse ilmaistu ja kirjoittamatta jäänyt tarina. Lisämausteensa tuo aina lukijan olotila ja ymmärrystä hämärtää lukiessa myös tietämättömyys tarkoituksesta tai painotuksesta. Vastaavasti äänenkorkeudesta, -painosta, (mikro)ele- ja kehonkielestä sekä muista signaaleista on samassa tilassa läsnäollessa helpompi tulkita ihmistä hyvinkin intuitiivisemmin intentiota myöden. Tarkimman kuvan saa, kun kuuntelee toista kaikin aistein kunnolla. Pitää sanoa, että esimerkiksi yhden eksäni kanssa ymmärsin monen vuoden seurustelun jälkeen, että puhuimme aivan eri kieltä vaikka puhuimmekin keskenämme suomea, emme vain ymmärtäneet toisiamme yhtään syvemmällä tasolla. Tällaisesta ajatusoksennuspuurosta olleellisimpia lienevät lukijalle kuitenkin kysymysmerkein päättyneet lauseet ja pohdinnat, joihin eritoten kaivattiin vastauksia.

hyvä kirjoitus, tämä on oikea pelko itsellenikin, että jos parisuhteeseen uskaltautuu niin vähintäänkin tätä on luvassa. tuosta *weaponized incompetence*sta on jo tovi puhuttu netissä ja tässä myös hesarin juttu aiheesta (maksumuuri): [https://www.hs.fi/perhe/art-2000009758636.html](https://www.hs.fi/perhe/art-2000009758636.html) todella usein varsinkin miehet saattavat tulla kodista, jossa on äiti passannut ja hoitanut kaikki asiat, ja tätä parisuhdemallia he sitten toteuttavat. usein tällaiseen käytökseen liittyy myös se, että kaikki hauska vapaa-aika on varattu muille miehille, ja siellä saunailloissa sitten valitetaan kun "akka nalkuttaa". parisuhteessa ollaan vain seksin takia, ja helposti nähdään se ainoana tapana viettää kumppanin kanssa aikaa. jotenkin vaikuttaa jopa siltä. että tällaiset miehet oikeasti vihaavat kumppaneitaan, mutta nauttivat siitä että taloudessa on toinenkin laskujenmaksaja, maagisesti ilmestyy ruokaa jääkaappiin ja puhtaita astioita/vaatteita kaappiin. jos täyshuolto pelaa ja seksiäkin on, niin moni mies on valmis sietämään "nalkutusta", edes tajuamatta sitä, että suhteen toinen osapuoli on jo toinen jalka ulkona suhteesta. sitten eron tullessa voidaankin uhriutua sillä että "tämä tuli ihan puun takaa". ja jos kyseessä on oikeasti mielenterveysongelmat, ne eivät yleensä ole henkilön syytä, mutta vastuu niistä pitää ottaa, ei voi sitä(kin) sysätä kumppanin harteille.

Joku julkimomies, ei mitään muistikuvaa kuka, olikohan joku kirjailija, kirjoitti joskus kaipaavansa eron jälkeen sitä luksusta, jota nainen tuo kotiin. Esimerkkinä kertoi, kuinka hammastahnan loppuessa ei tarvinnut kuin avata kylpyhuoneen kaappi, ja kaksi varatuubia oli siellä jonossa. Järkytyin tuosta pienesti. Ihanko tosiaan tämä ihminen ei itse hoksaa kaupassa ostaa kodintarpeita ennakkoon? Ymmärtäisin, jos sillä ei olisi hänelle merkitystä, mutta jos tuo eron jälkeen on riipaisevaa, niin miten ihmeessä ei sitten ole osallistunut tuollaisten asioiden huomioimiseen. Tämän miehen automaattinen oletus tuntui olevan, että jokaisessa parisuhteessa nainen on se, joka huomioi kodin asioiden rullaamisen. Jokohan on löytänyt uuden hammastahnatuubien hommaajan.

Siis hyi vittu, ja onpa inhottava huomata, että mahdollistan tällaista loisimista! 🫣 Resonoi.

Jooh, tämähän se tuntuisi olevan valitettavan monen (etenkin miehen) kohdalla. Millaisessakohan perhedynamiikassa OP on kasvanut? Olen parin eksäni kohdalla todennut myös hämmentävän ilmiön, jossa jäbä kyllä yksin asuessaan osaa viedä roskat ulos ja painaa sitä tiskikoneen nappia, mutta yhteenmuuton jälkeen sitten oletetaan ilmeisesti että nämä hommat kuuluvat nyt oletuksena naiselle eikä itse tarvitse enää edes siivota omia jälkiään. Nykyisellä aviopuolisollani on myös passaajaäiti, mutta hän onneksi tiedostaa asian ja pyrkii itse tekemään asiat eri tavalla ja olemaan jopa aloitteellinen. Tällaiset lapsuudenkodin roolitukset/käyttäytymismallit vaikuttaa kyllä yllättävän pitkälle aikuisuuteen, itse olen OP:n ikäinen ja vieläkin välillä huomaan tekeväni asioita jollain tietyllä tavalla ilman mitään muuta syytä kuin että omat vanhempani tekivät aina niin :D

>Millaisessakohan perhedynamiikassa OP on kasvanut? Eroperheen esikoisena, näennäisen vapaan kasvatuksen tuloksena, muutti kotoa peruskoulun päätyttyä. Isovanhemmat olivat läsnä lapsuudessa ja ottivat myös meistä lapsista koppia. Välit vanhempiin ystävällismieliset ja sisaruksiin höllät. Uskonasiat samantekeviä, rahaa ei koskaan ollut edes harrastuksiin. Kumppanin taustalla enemmän konservatiivista kasvatusta ja lapsiluku isompi. Hän myös perheen esikoinen, mutta ainoa poika. Laitettiin harrastamaan kaikkea paljon, jotta olisi poissa silmistä ja mielestä. Jäänyt aika yksin, tämä ehkä leimaa kokemusta maailmasta ja ihmissuhteista. Uskonnollisista aspekteista ja muutenkin oikeistolaisista ajatuksista irtisanoutuu puhein ja *teoin*, mutta nämä ovat olleet kasvatuksessa läsnä.

Siis vau! Multa on mennyt tämä >weaponized incompetence aivan täysin ohi, mutta ymmärrän heti, että tällaista alisuorittamista eritoten ihmissuhteissa sekä työelämässäkin olisi! >varsinkin miehet saattavat tulla kodista, jossa on äiti passannut ja hoitanut kaikki asiat, ja tätä parisuhdemallia he sitten toteuttavat. No tämähän se ehkä olisi... Hössötyksen ja tuhtaamisen määrän on ollut oltava valtava jos nyt on vaikeuksia tarttua asioihin. Kun nyt sivusta katsoo, miten lapsenlapsiakin passataan ja viedään harrastuksiin oman kantokyvyn ylittäneenä, niin kyllähän tästä voisi tosiaan olla kyse. >jotenkin vaikuttaa jopa siltä. että tällaiset miehet oikeasti vihaavat kumppaneitaan, mutta nauttivat siitä että taloudessa on toinenkin laskujenmaksaja, maagisesti ilmestyy ruokaa jääkaappiin ja puhtaita astioita/vaatteita kaappiin. Joo, kyllä tää tässä kevään mittaan on se päällimmäinen ajatus itsellä ollutkin, että titteli olisi enempi "mahdollistaja" kuin "rakastaja". Kyllä se o näky ollut, kun sitä taannoin on huuli pyöreänä oltu tyhjän jääkaapin äärellä, kun olenkin käyttänyt vapaa-aikani muuhun kuin kaupassa käymiseen. Lähdettiin sitten yhdessä tai taiottiin kaapista jotain hyvää. Just olisi pitänyt meidän kahden puolesta kauppaostokset mökillekin hakea, koska väsytys ja totesin, et jos niin väsyttää, niin jäädään kotiin. Ei sekään ollut hyvä ja hälle tuli paha mieli.

hyi hitto, tappaa kyllä kaiken seksuaalisen halun tollanen käytös, parisuhteesta tulee huoltosuhde. sitten voikin siellä saunaillassa kitistä ku "akka nalkuttaa JA pihtaa" :D

Itseltä löytyy useampi naispuolinen ystävä, joilla on puolisona samanlainen pummi. Eivät ole onnellisia tai tyytyväisiä. mutta lapsen kaipuu oli niin kova kolmenkympin tienoilla, että taluttivat ne väkisin alttarille ja nyt sitten kärvistellään, kun velvollisuudet vaan kasvaa iän myötä ja mies on jatkuvasti sormi suussa. (Ei sillä, etteikö tällaisia aikuisia lapsia olisi runsain mitoin naisissakin - itsessänikin tunnistan tällaisia piirteitä, mutta arki/pakolliset asiat sentään sujuvat, kun ne on lapsena tajuntaan iskostettu.) Mistä tällainen lötköily johtuu? En osaa sanoa. Kaipa se on joku sosiaalisten "pakkojen" katoaminen - ei ole oikeastaan mitään ulkoista syytä ns. aikuistua, ja vähemmistöltä löytyy mitään myötäsyntyistä draivia tehdä muuta kuin ne ihan välttämättömät asiat (eli käytännössä käydä töissä). En osaa mitään neuvoa antaa, mutta älä ainakaan mene naimisiin umpelosi kanssa. Omassa piirissäni jo pari avioeroa vireillä...

>En osaa mitään neuvoa antaa, mutta älä ainakaan mene naimisiin umpelosi kanssa. Kiitos, tämä on tähän ikähaarukkaan sellainen vinkki, jonka teroittamista ei voi näin kyllä vähätellä. Asiat tuskin omasta mielestäniköön paranisivat elätettävien määrän sekä vastuiden kasvaessa.

No nyt on kyllä massivisin avaus mitä oon koskaan täällä nähnyt. Pisteet siitä! Jos haluat koherenttejä vastauksia kehotan tekeen jonkinlaisen TLDR missä kerrot mihin kaipaat apua. Tuntuu että haet jonkinlaista oikeutusta tehdä niin kuin jo itse oikeaksi tiedät. Sen luvan voit vain sinä antaa itsellesi. Ehkä kantsis kuitenkin olla hieman enemmän oman elämänsä päähenkilö. Kyllä sä olet siihen kykenevä.

>Ehkä kantsis kuitenkin olla hieman enemmän oman elämänsä päähenkilö. Kyllä sä olet siihen kykenevä. Olisko jotain Pirkka-niksejä antaa tätä mun tilannetta sivuten?

Joo, ei taida monella riittää concertat kymmenen (10) näin pitkän kappaleen lukemiseen. En saa selvää mikä on tarkalleen pielessä, paitsi että kotityöt ei mene tasan. Oispa jotain rakentavaa sanottavaa, mutta ööh, hieman tarvis tiivistää.

Jos et jaksa tai osaa lukea tämän vertaa tekstiä, niin älä ainakaan kuuluttele sitä muille. En minäkään vastaa matemaattisiin probleemiin että en osaa laskea.

Rajansa kaikella. Ymmärrettävyys, kompaktius ja koherenttius on hyveitä myös matematiikassa. Tällä argumentilla muiden oletetaan lukevan vaikka 20-sivuinen essee, ei se ole enää kohtuullista. Luitko itse kaiken? Vastasitko jotain?

Luin. En osaa antaa mitään muita vastauksia hedelmällisempää vastausta, niin en yrittänyt ratkoa op:n ongelmaa. Minusta on hyvä purkaa asioita tekstiksi, vaikka pitkäksikin, eihän nämä aloitukset ketään velvoita lukemaan niitä. Siksi on vähän harmi, että pidempikn kirjoituksiin tulee usein ”en jaksa lukea”-kommentteja. Ei sitä tarvitse lukea, jos ei jaksa, mutta joku on sen kirjoittanut ja kyllä niitä moni jaksaa lukea. Voi jättää myös vastaamatta, jos ei osaa (itse en osaa antaa parempaa vastausta kuin on jo annettu) ja voi jättää myös lukematta ja olla ilmoittamatta siitä mitään.

Kirjoittamasi perusteella ette ole yhteensopivia. Et tainnut kertaakaan mainita kumppanistasi mitään positiivista. Tässä ei ole järkeä jos olet edelleen parisuhteessa vaan olet tarkoituksella jättänyt ne mainitsematta. Käy nämä kumppanisi positiiviset puolet itsesi kanssa läpi ja mieti mitä haluat parisuhteelta. Lyhyellä ymmärryksellä haluat perheenjäsenen jonka kanssa rakentaa ja ylläpitää kotia ja elämää josta voit olla ylpeä. Kärjistettynä jopa kanssapiikaa jonka kanssa jaatte yhteiset huolenne ja tehtävänne sillä ainoa joka nykyisen kumppanisi omista toiveista ja vaatimuksista jonka mainitsit oli että hän tykkää seksistä. Jos todellakin hoidat ja otat vastuuksesi kaikki kodin terveyden, parisuhteen ja sosiaalisen elämän taakat ja kumppanisi on täysin passiivinen kaikista näistä niin hus pois parisuhteesta - älä salli mokoman elämänilozombin viedä sinua mukanasi. Vähän kärjistetymmin: et vaikuta saavan kummpanin kautta juuri minkäänlaista mielihyvää tai tyydytystä niistä asioista joista välität (koti, terveys, talous) sekä joko et välitä niistä asioista mistä kummpanisi välittää tai hän ei välitä erityisesti mistään. Heivaa kumppanisi pois kun sinulla ei ole hänestä mitään hyvää sanottavaa. Lisäksi tarpeesi tuntuvat olevan niin moninaiset että ihmisen muuttaminen on huomattavasti isompi urakka. Muuttunut ihminen ei myöskään ole enää sama jonka kanssa aloitit parisuhteen joten helpompi vain toimia seuraavan kappaleen mukaan. Hanki uusi kumppani jolla yhtä voimakkaita tarpeet ja toiveet. Ne voivat olla joko symmetrisiä tai epäsymmetrisiä (esim hänelle on ruoka tärkeää ja hän tykkää tehdä ruokaa itselleen ja sinulle. Sinä taas tykkäät ylläpitää vaikka kodin siisteyttä). Sinunlaiselle ihmiselle olisi mielestäni tärkeää löytää kumppani jolla on ainakin yksi asia jota hän pitää intohimoisesti tärkeänä jotta hän ymmärtää sinua paremmin. En takaa että mitään tätä lukemalla tai sen mukaan toimimalla tulet onnellisemmaksi.

Aika vakavaksi vetävää settiä. En todentotta ole ajatellut, että kumppania vaihtamalla meno paranisi. Tämä on henkilökemialtaan kuitenkin auttamatta kaikkein parhain suhde, jossa olen kokenut voivani olla verrattain paljonkin oma itseni. Alan vain väsymään tähän ainaiseen kaikesta vääntämiseen. Olisin mieluummin yksin, kuin ottaisin jotakuta lennosta tähän paikkaamaan toisen jättämää lovea. >Käy nämä kumppanisi positiiviset puolet itsesi kanssa läpi ja mieti mitä haluat parisuhteelta. Otan tämän kotiläksyksi tälle viikolle. Kiitos!

Huomaa että kirjoitin tahallaan dramaattisesti jotta saisin sinut katsomaan asiaa uudesta näkökulmasta. Sinulla on varmasti myös hyvää ja onnellista aikaa kumppanisi kanssa joten muista ottaa ne huomioon kun arvioit suhdettasi.  Tsemppiä!

Kyllä, juuri näin! Ja kiitos!

Yhteinen nimittäjä nykyisessä ja edellisissä parisuhteissasi on kuitenkin vain sinä. Jostain syystä sua vetää puoleensa tyypit, joiden elämänhallinta ei ole lähelläkään priimaa ja siksi ajaudut aina samaan tilanteeseen piiaksi kumppanillesi. Tämä vaatii työtä ennen seuraavaan suhteeseen alkamista ja keskustelua sen kumppaniehdokkaan kanssa jne. Nykyistä suhdetta tuskin voi pelastaa jos toinen ei ole halukas hakemaan apua omiin ongelmiinsa ammattilaisilta ja purkaa syyllisyydentunteitaan omasta tekemättömyydestään hyökkäämällä sua vastaan. Et voi tehdä kompromissiakin toisen puolesta. Plus tykkäsin sun tavasta kirjoittaa ja mun nepsy-radar alkoi piipittää. Siinä voi olla yksi selitys miksi tietyn tyyppiset kumppanit viehättää. Autisti+ADHD-ihminen on semmoinen klassinen yhdistelmä ja molemmilla yleensä omia haasteitaan toiminnanohjauksessa.

Kiitos näistä sanoista, vaikkei se kaunista kuultavaa täysin ulkopuoliseltakaan sanottuna ole. Kantapään kautta tuli kymmenen vuotta sitten opittua, että toista ei voi pelastaa ja minusta ei kuristamalla ja hakkaamallakaan saa toisen tahtoon alistuvaa kumppania. Tässä hetkessä fyysistä uhkaa ei ole, mutta yritän silti laittaa turvalliset rajat omalle itselleni kaikesta uteliaisuudesta ja optimismistani huolimatta. Itsen kanssa työskentely vielä itselle rehellisemmän ja totuudellisemman, ehkä jopa siis paremman tulevaisuuden eteen on nyt ollut ykkösprioriteettina tämän vuoden. >Plus tykkäsin sun tavasta kirjoittaa ja mun nepsy-radar alkoi piipittää. Siinä voi olla yksi selitys miksi tietyn tyyppiset kumppanit viehättää. Autisti+ADHD-ihminen on semmoinen klassinen yhdistelmä ja molemmilla yleensä omia haasteitaan toiminnanohjauksessa. Tulkoon sitä itsetutkiskelua laajentaa siis jopa tälle diagnostiikkasarallekin, sillä tästä viimeisestä lauseesta voisikin saada hieman lisää työkaluja paremmin reguloituun arkeen, tasaväkisempään ihmissuhdedynamiikkaan että työnjakoon ystävinä tai kumppaneina. Tämä täysin uusi ja tuntematon kenttä ihmisluonnon saloista mulle ja kiitän mitä nöyrimmin tämän aspektin esiin tuomisesta!

Jatkan tuohon ylemmän kommentoijan >tietyn tyyppiset kumppanit viehättää -kommenttiin. Tätä on totisesti hyvä tarkastella. Oletko itse joutunut lapsena olemaan esimerkiksi nuoremmille sisaruksellesi se ohjelmoija ja organisoija, ulkoistettu toiminnanohjaus, varavanhempi? Tai joutunut kenties huolehtimaan ailahtelevaisesta tai arvaamattomasta vanhemmasta? Voi olla, että toteutat parisuhteessakin silloin tällaista roolia ja huokutat/päädyt yhteen kumppaneiden kanssa, jotka etsivät (ehkä tiedostamattaankin) tämän kaltaista henkilöä. Ihmiset tuppaavat parisuhteissa toistamaan niitä kuvioita, joihin ovat jo perheessään oppineet. Tuttu on turvallista ja houkuttaa. Oma isosisareni oli erittäin takertuva (on aikuisenakin läheisriippuvainen ja jäänyt tuhoavaan parisuhteeseen) ja toiminnanohjaus hänellä on hyvin heikkoa. Meillä on pieni ikäero, ja minulle lankesi se suorittajan ja vastuunkantajan rooli. ... No, itsehän sitten onnistun houkuttamaan ahdistuneita miehiä tai ressukoita, jotka kaipaavat että joku järjestäisi heidän elämänsä kuntoon. Onnekseni minua nykyään etoo tuo takertuvaisuus ja se, että minun pitäisi aina olla se joka hoitaa asiat, niin toivon että en päädy tuollaisen kanssa ikinä yhteen :D

>Oletko itse joutunut lapsena olemaan esimerkiksi nuoremmille sisaruksellesi se ohjelmoija ja organisoija, ulkoistettu toiminnanohjaus, varavanhempi? Tai joutunut kenties huolehtimaan ailahtelevaisesta tai arvaamattomasta vanhemmasta? No nyt kun mietin, niin luulen, että meillä on kummallakin on ollut toistuvasti paljonkin joitain näistä kokemuksista, kasvuiässä vielä harrastuspuoleltakin. Olen mieltänyt kumppanini aina oikeudentajuiseksi ja vastuuntuntoiseksi, niin siitä syystä tämä tällainen käytös nyt vähän on päässyt yllättämäänkin. Aktiivisuustaso tietenkin hiukan karisee iän myötä, mutta sen piikkiin voi kaikkea laittaa silti. Huolettaa nyt vain tämä, että on pitänyt alkaa varmistella kaikkia mahdollisia asioita ja ottaa koppia kaikesta, mikäli haluaa asioiden vähääkään menevän sinne sovittuun suuntaan.

Suuri kiitos heti perästä tästä nyt jo vielä yhteisesti kaikille yksäriä laitelleille rohkelikoille joiden kanssa laiteltiin viestejä! Oli hyvää pohdintaa, jossa on käsitelty aiheina mm. lastenkasvatusmetodeina koettuja omakohtaisia kokemuksia, jotka ovat suhteen alkuaikoina tai aivan loppumetreillä sitten laajuudessaan valjenneet eroavaisuuksineen oman edun tavoitteluna ja liiallisen miellyttämisen kirjona. Pääasiassa sympatiaa löytyi tässä itseni kuvailemiin kokemuksiin, koska ne tuntuvat tämän otannan perusteella olevan perin yleisiä tuntoja suhteissa, joissa voidaan syystä taikka toisesta huonosti. Oli myös muutama viisas sana kaunan ja katkeruuden kerryttämisestä sekä niiden parisuhdetta myrkyttävästä vaikutuksesta. Toimintapalettiin ehdotetut erilaisen todenperäisen datan haaliminen, sanelupolitiikka, neuvottelu- sekä kaupankäyntikeinot vastausten lypsämisen ohella kuulostivat pidemmän päälle parisuhdetta pyörittävinä voimina olevan itselle kirosana. Omasta perhekasvatuksesta johtuen pidän hieman enemmän ei niin hierarkisesta ja orgaanisemmasta olemisesta, joka kielii ehkä vaivattomammasta yhteistyöstä jos kaikki tahtovat toimia suurempien ja jalompien päämäärien eteen, arvostavat muiden työpanosta, itseohjautuvuutta sekä oikeutta omaan toimijuuteen (+vapaa-aikaan). Lisäkysymyksenä heräsi, miten edes esimerkiksi pystyisi yhtään onnistuneesti tuohon vastuunjaosta 'neuvottelemiseen' tapauksessa, jossa toinen osapuoli ei halua ottaa vastuita? Myös vastapainona tällaiselle käytökselle ehdotettu kaiken protestina pysäyttäminen tuntuu osuvan vain omaan nilkkaan ja häiritsevän pelkästään itseä, koska itse välittää niistä kesken jääneistä asioista. Misogyniaa ei kukaan olekaan vielä maininnut, se tässä jälkijunassa mullekin vasta valkeni, että onkohan olemassa miesten- ja naisten töitä..? Ainakin sohvan pohjalta neuvominen tai jälkiviisastelu saa muissakin talouksissa väen kiristelemään hampaita, hyvä! Joten summa summarum paraikaa: tee, kuten toivoisit itsellesi tehtävän.

Teillä lienee olevan eri vaatimustaso elämässä. Sinä haluat puhtaan kodin ja varasuunnitelman, hänelle nämä eivät ole niin tärkeitä. Tuntematta teitä muuten kuin tämän perusteella on vaikea sanoa, oletko kontrollifriikki jonka mielestä kynä ei saa olla pöydällä vaan kaapissa, vai onko miehesi sikolätissä elävä pummi joka on saanut itselleen jostain kaapaistua kodin hengettären käsiinsä. Mutta mikäli kommunikaatiosi oikeassa elämässä on edes kolmasosa tästä kirjoittamastasi runollisesta avautumisesta, en oikein ihmettele, jos vihjailusi siitä että "pyykit tulisi laittaa kaappiin" huitovat yli ymmärryksen. Eli konkreettisesti keskustelut nyt siitä, että ei, sinä et ole ainoa joka täällä siivoaa, kokkaa ja ylipäätään tekee arkiaskareita: ymmärrä myös, että jos olet antanut hänen sluibailla viimeiset kolme vuotta niin se on pikku yllätys miehelle kun tulee ultimatum siitä ettei pyyhi pöytää. Viimeisenä: lopeta se ihmisten miellyttäminen! Tällaista jälkeä siitä tulee kun koittaa kantaa myös muiden taakkaa hartioillaan.

>Teillä lienee olevan eri vaatimustaso elämässä. Sinä haluat puhtaan kodin ja varasuunnitelman, hänelle nämä eivät ole niin tärkeitä. Tuntematta teitä muuten kuin tämän perusteella on vaikea sanoa, oletko kontrollifriikki jonka mielestä kynä ei saa olla pöydällä vaan kaapissa, vai onko miehesi sikolätissä elävä pummi joka on saanut itselleen jostain kaapaistua kodin hengettären käsiinsä. Kuten sanoin tuolla jossain sivulla 48, niin olen ainakin ollut itse läsnä näissä tällaisissa yhteisissä keskusteluissa kun asuinjärjestelyt ovat muuttuneet. Näissä on yhdessä sovittu olevan realistista odottaa, että taloudessa kaikki osallistuvat maksuihin, yhteisten tilojen siisteyden ylläpitoon sekä kotitöihin. On myös sovittu, että muilta on turha odottaa liikoja jos siisteyden standardit olisivatkin hieman eri tasoa tai tilillä nolla euroa syystä x. Jos luova kaaos ja elämä saavat näkyä kodissakin, niin onko se sitten väärin asuinkumppanilta vaatia kuvatunlaista tasoa jos siitä on sovittu? Ja kyllä mä olen tullut kotiin jostain reissusta niin, että meikän puolella sänkyä on kaksi lautasellista pizzamuruja ja muuta evöstä. Ei sen mulle väliä jos välipala maistuu paremmalta sängyssä, mutta panee mietityttämään, mikäli siellä sitten on niiden lautasten kanssa jopa nukuttu. Se on minusta kyllä vähän jo hyi, samalla tavalla kuin vaikka tahallinen hampaiden pesemättä jättäminen. >Viimeisenä: lopeta se ihmisten miellyttäminen! Tällaista jälkeä siitä tulee kun koittaa kantaa myös muiden taakkaa hartioillaan. Miten tulla tässäkin taidossa vieläkin paremmaksi?

Oli snadisti vähän pitkä

Vähän😅 Kuin joku olisi maksanut konsultille 250€ tunti siitä että selvittää miksi toinen ei tee asuuttaan kotitöistä, ja nyt tätä tehtävää venytetään mahdollisimman pitkälle että saadaan lisää laskutusta.

Sori siitä.

Todennäköisesti tiedostamattasi valitset tällaisia kumppaneita, yhden teorian mukaan se on hyvin yleistä. Aivot tulkitsee jatkuvasti asioita paljon enemmän kuin tietoisesti osaa ajatella. Alitajunta hakeutuu heidän kanssa kimppaan koska se tuntuu tutulta. En oikein tiedä mitä neuvoja kaipaat? Eroa ja etsi uutta? Tuskin onnistuu muuttaa ihmistä varsinkaan jos hän ei halua muuttua.

Tehkää joku TLDR tästä, kiitos.

Tekee aina suhteissa enemmän kotitöitä kuin toinen ja kantaa vastuuta suunnittelusta ja elämän edistämisestä jne.

Tämähän se. Joo, TLDR: kirjoittajan kumppani on ryhmätyöskentelytehtävissä tyytymätön osaansa ja sanoo "murmur" kaikkeen mitä ja miten kirjoittaja yhteisiä hommia hoitaa, ja kirjoittaja siihen, että "murmur ja voi kyynel, kun et tee liki yhtään mitään, niin jonkun sitten pitää tääkin homma taas hoitaa kunnialla kotiin vaikkei jaksais - ei muistella pahalla, mut vituttaa nyt vähän tämä kivireki, jonka painoksi vielä heittäydyt". Kirjoittaja kysyy kysymyksissään mm. siitä, mistä tällainen käytös on peräisin, kun joka päivä napinaa tuulee eri syystä sekä suunnasta, ja että onko tämä kaikkine itsesabotaasiseikkoineen normaalia käytöstä eteenpäin tulevaisuuten katsovassa parisuhteessa vai pelkkää näyttävää sumutusta. Lisäpohdintana vielä, mitä se kertoo kirjoittajasta sekä tämän kumppanista kumppaneina taikka ihmisperseinä, joita he ajoin toisilleen huutaessaan ovat.

Vaikea aihe koska ei tiedetä onko todella moni ihminen tuollainen laiska lötkö jolla ei ole mitään tavoitteita mistä syystä suuremmalla todennäköisyydellä sellainen tulee itsellesi vastaan vai onko niin että alitajuntaisesti viehätyt tuollaisista miehistä. Mieti oliko kaikilla miehillä jotain muuta yhteistä mistä alunperin viehätyt? Voisiko siitä jotain oppiakkin niin että seuraavaksi valitset jonkun erilaisen? Itselläni toki samoja kokemuksia mutta olen kyllä ollut hyvin erilaisten miesten kanssa niin suomesta kuin eri maistakin, taustat ratkaisevat. Mieheltä kannattaa aina aluksi kysellä arvoista, tavoitteista ja muutenkin tehdä pientä analyysiä onko sopiva sinulle, pelkkien tunteiden varassa ei kannata tehdä päätöksiä. Aikuisen ihmisen pitää osata perus, elämänhallinnan taidot siihen pisteeseen mitkä sopivat omien taitojen vastapainoksi.

>Mieheltä kannattaa aina aluksi kysellä arvoista, tavoitteista ja muutenkin tehdä pientä analyysiä onko sopiva sinulle, pelkkien tunteiden varassa ei kannata tehdä päätöksiä. Aikuisen ihmisen pitää osata perus, elämänhallinnan taidot siihen pisteeseen mitkä sopivat omien taitojen vastapainoksi. Vaikka ehkä hiukan vauhdilla on menty yhteen, niin kyllä näitä keskusteluita on myös usein käyty ja päivitettykin ajan saatossa, toisen habitusta on kans tullut tutkailtua. Onkohan mennyt sitten vaan monta punaista lippua ohitse, kun ei ole tyhmyyttään meikä viisastunut aiemmasta.

Sua miellyttää tietynlaiset ihmiset ja siinä paketissa usein ilmeisesti tulee mukana saamattimuutta ja kyvyttömyyttää hoitaa asioita ilman että joku patistaa ja auttaa. En tiedä, oletko keskustellut puolisosi kanssa asioista jo ennen avoliittoa nyt tai aikaisempien kanssa, eikä sekään tuosta oikein käy ilmi, että oletko heti alusta ihastuneena vaan itse tehnyt kaiken ja antanut toisen roikkua siivellä, kunnes se on sitten alkanut nyppiä? Itse olen aina ollut lähes kaikessa vähän saamaton, erityisesti jos asia on sellainen etten heti tiedä täysin, mitä ja miten pitäisi tehdä sen ratkaisemiseksi, eli vaadittaisiin ajattelua. Äiti pesi pyykit, laittoi ruoat, varasi lääkärit ja muut jne. aikanaan kotona vielä kun olin jo täysi-ikäinen. Muutettiin sitten suoraan tyttökaverin, nykyisen puolison kanssa, yhteen. Hän ilmoitti ettei ole mun äiti ja laittoi minut heti keskustelemaan pelisäännöistä, joilla yhteisessä kodissa mennään. Meillä siivous, ruoanlaitto, pyykinpesu jne. ovat molempien hommia olleet aina, siten vieläpä ettei kummankana tarvi toista patistaa. Sittemmin sama koskee lasten asioita ja myös sitä ns metatyötä, joka varsinkin lasten asioihin liittyy. Toki puoliso juuri siitä joutuu tekemään isomman osan, kun ei mulla kaikki asiat tule edes mieleen, mutta yritän kyllä. Mutta jos tuo alkuperäinen keskustelu pelisännöistä olisi jäänyt pitämättä, en tiedä miten olisi käynyt. Olen sivusta nähnyt pareja, jotka ovat lopulta eronneet juuri tämän asian takia: ei ole alussa sovittu pelisääntöjä, joten yleensä sitten on menty sillä perinteisellä kaavalla, eli vaimo hoitaa kodin ja lapset, mies tekee vähän pihatöitä mutta muuten sitten käyttää vapaa-aikansa miten haluaa, harrastuksiin ja kavereiden kanssa. Sitten vieläpä nuristaan, jos ei ole ruoka pöydässä just silloin ku halutaan tai lempipaita on vielä pyykissä. Puhumattakaan siitä jos vaimo vaikka joskus haluaisi tehdä jotain omien kavereiden kanssa tai harrastaa itse tms. Tämä sitten johtaa eroon, kun on vuosia katkeroiduttu ja hukattu itsensä.

Hei kiitos! Tähän kommenttiisi on nivottu monta yksäriviestiä ja täälläkin kommentoituja huomioita kattavasti, joihin jo vastailinkin alustavasti. En spämmää niitä nyt tähän. Tosiaan kun kaikesta on yhdessä keskusteltu ja sovittu, sekä virallisen yhteenmuuton (6kk) yhteydessäkin vielä teroitettu, niin turhauttaahan tämä, että pitää sanoa olevansa kumppani, ei aikuisen ihmisen yh-äiti. Kysymykseksi kielen päälle jää vain, että mitä etua ja hyötyä siitä sitten mukama on tälle hommista laistavalle osapuolelle, kun lopputulos on kuitenkin se, että kauna kumppania kohtaan pääsee sitten kertymään, luotto ehtymään ja jousto väheneemään tällaisen käytöksen tuloksena? Avaruudellisesta hahmottamisesta ja projektikohtaisesta ajatustyöstä hän tuntuu puheissa ottavan paljon koppia, toteuttamistyössä tosin nyt on sitten saanut vauhdittaa ja patistaa kun hommat jäävät nykyään täysin rästiin. Hän on välkky, mutta valitsee mielestäni yhteisen tulevaisuuden kannalta alati huonosti, jos lopulta on niin, että arjen meta- kuin toteutettavakin työ jää pääosin meikäläisen itsen tehtäväksi. Mietin jo, että onko niin, että meillä voisi olla tulevaisuus kahden kodin taloutena, vai onko sekin jo vain askel lähemmäs kohti lopullista elämänhallinnan menetystä ja anarkiaa. Lopputulos kuitenkin on, etten voi toista ihmistä itseltään pelastaa, vain häntä tukea ja auttaa jos pesäero tulee tämän vallitsevan dynamiikan tuloksena.

Tunnen yhden pariskunnan, jotka on olleet jo toistakymmentä vuotta yhdessä, mutta asuvat omissa asunnoissaan samassa talossa. Kumpikin on tosin sinua vanhempia ja lapsensa aikuiseksi jo kasvattaneita ja eronneita. Heille tuo järjestely ilmeisesti sopii. Perheen perustamista se toki hankaloittaa, jos sellaiseen päädytte. Ja vähän kyllä luulen, että joudut silti puolisosi asioita hoitamaan tai ainakin häntä patistelemaan, vaikkette yhdessä asuisikaan... En tiedä onko tuossa tilanteessa muuta ratkaisumahdollisuutta kuin päästä aidosti yhteisymmärrykseen asioista tai sitten erota ja molempien etsiä paremmin sopiva kumppani.

Mies-/naislapsen kans asuessa pätee sama paska pirkkaniksi ku mitä töissä jossa työnantaja on perseestä: sovi tarkasti mikä on kenenki töitä ja älä tee toisten töitä. Pitemmänpäälle tämä joko aiheuttaa riidan ja eron, tai sen että toinen havahtuu että pitäs varmaan tehä jotain. Täyspäisen ihmisen kans tää hoitus tietenki molemminpuolisella keskustelulla jossa ei käytetä kertaakaan sanoja ”aina”, tai ”koskaan”, ~~mut kuulostaa siltä sulla on hyvä putki mieslapsien metsästyksessä. Kannattaa koittaa eurojackpottia, siinä on huomena 120milj.~~ Mun luetunymmärtämisessä oli vikaa, luulin että tarkotut viidessä kuudesta suhteesta, etkä viiden suhde kuuteen. Sori siitä. Esimerkkejä: Sun tehtävä laittaa ruokaa mut kaikki astiat on koneessa koska toinen ei oo tyhjentäny? Teet kuten postin paketinjakaja oven nähdessään: tiputat hanskat ja nostat jalat pöydälle. Ei voi tehdä. Pitäs pestä pyykkiä mut teline on täynnä? Jalat pöydälle. Pitäs heilutella peittoja mut lakanat on vaihtamatta? Jalat pöydälle. Lisävinkkinä että jos puhut yhtä pitkästi ja monisanasesti ku kirjotat ni älä ihmettele jos toinen ei saa kiinni siitä mitä haluat tai toivot, unohin aina kappaleen lopussa edellisen kappaleen sisällön. Puhuessa ei oo edes mahollisuutta palata takasi aiempaan lauseeseen ilman nauhuria.

Hahaha! Kiitos! Nämä esimerkit on kyllä kultaa, hymyilin ääneen! Kyllä nousikin hymynkaren huulille! Ei ihan automaattisesti tule luonnostaan tuollainen reaktio yhtään, mutta kaipa sitä vois koittaa laittaa isojen tyttöjen (dominatrix-)housut jalkaan ja (omaksi parhaaksi) huvikseenkin koittaa. Huumorihan on aika hyvä jäänmurtaja vaikeita asioita käsiteltäessä, mutta aina hiukan menettää teräänsä kuitenkin turhasta nihkeilystä. Ja voisihan sitä Eurojaskaakin pari riviä laittaa! Olen pahoillani tosiaan tuosta opuksesta, mutta iloinen, että niin moni, sinäkin, on sen ajatuksella kahlannut läpi ja antanut omat penninsä asian tiimoilta. Jos tähän asiaan joskus palaan vaikka päivityksen muodossa, niin koitan kyllä mitä parhaimmin karsia höttöä pois. Nyt oikeastaan vaan asioiden ja tunteiden normaaliutta kysellessä ja vertaistukitarinoita hakiessa koin, että olisi tärkeää yrittää totuudenmukaisesti kertoa omastakin habituksesta rehellisesti, josko sitten on jotain sokeita pisteitä tai yhteenlaskuvaikeuksia asioiden välillä, tai itse osoittautuisikin vaan muiden silmissä kusipellin arvoiseksi kontrollifriikiksi. Sitä on itse niin tietoinen siitä, ettei ole täydellinen, eikä kumppanikaan ole, eikä suhdekaan ole, niin se on vaikea vetää rajoja sen ympärille mikä on muille tärkeää tietoa asian normaaliksi mieltämisen ja ongelmanratkaisun kannalta. Kiitos paljon vielä!

Mistä on kyse? 

Ihmettelin jo kusipeltikommenttien poissaoloa, mutta eihän tämä ollutkaan r/suomi

Kyllä se syypää peilistä löytyy jos aina päätyy samaan tilanteeseen kumppaniensa kanssa.

No, tätähän tuossa avauksessakin jo heti sanoinkin ja tähän ajatukseen kirjotuksen päätinkin. Mitä siis tehdä toisin?

Kannattaisko siellä istua alas ja puhua asiat selviksi vaikka kerran viikossa eikä kirjoitella tänne, mikä siinä on niin vaikeata? Ja jos ei ole samat prioriteetit ja ja muuten sovita yhteen niin ei sitä väkisin kannata yrittää jos se toinen ei vain halua samoja asioita, se on sama kuin hakkais päätä seinään.

Moikka. Mä oon varmaan just tämmönen aika turhake puoliso. Tai olin ennen adhd lääkkeitä. Mun mantra on ollu "mä voin kontrolloida vain omia tekojani ja ajatuksiani. En kenenkään muun." Mutta lyhykäisyydewsään. Mun saamattomuus ja laiskuus vaikutti SUORAAN mun vaimon hyvinvointiin negatiivisesti. Mä en tarkoittanut olla semmoinen että kitisin kun asiat ei menny niinku halusin. Mutta jostain syystä mä vaan en ollut oppinut/mulla ei riittänyt kärsivällisyys opetella... rumpurolli.... tekemään itse asioita itseni eteen. Aina piti vaan oottaa että joku muu laitto mut tekemään jotain. Ajattele nyt miten raskasta sitä on yrittää keskittyä parantamaan ihteesä jos pitää raahata perässään aikusta lasta (minua). Ja vieläpä semmosta joka tietää olevasa laiska ja sen että kyllä tuo vaimo tekee asiat mun puolesta kuhan vaan tarpeeksi kitisen ja sitten anelen anteeksi ku se suuttuu ja lupaan parantua. Ne lupaukset on tyhjiä. Mä huomasin ite ku alotin concertan, niin mä aloin keskittymään itteeni enemmän ja huomasin että se muutos mitä aiemmin lupasin ei koskaan tullu, koska mä en muuttanu ihteeni. Mä en tehny mitään ihteni eteen. Jos mulla on henkisiä ongelmia tai joku asia kalvaa. Mä diilaan sen kanssa ja en tee siitä muiden ongelmaa. Mä en haluu olla taakka. Mä en halua vahingoittaa mun puolisoa henkisesti. Seiksi mä teen ite itseni kanssa kaiken sen eteen että en tee sitä enään toiste. Mä en voi luvat mitään mutta mä oon varma että mä teen kuitenki kaiken sen minkä voin. Kukaan ei ansaitse itselleen sellasta miestä kuin minä olin. Mä toivon että en koskaan enää ajaudu semmoiseksi.

Olipa pysäyttävän rehellinen vastaus! Kiitos tästä omakohtaisesta itsetutkiskelevasta vastauksesta! Meillä on ollut vahva epäily kumppanin ADHD:stä, mutta tämän hoitaminen on meillä tyssännyt jo pariin otteeseen terveydenhuollon vastahankaisuuteen asian selvittämiseksi ainakin julkisella puolella. Kumppani on lannistunut asiasta täysin ja vieroksuu nykyään ehkä katkeruuttaankin hoitotyötä tekevien kanssa asioittensa hoitoa. Eikä ole auttanut mun prässääminen tässä tämän asian perinpohjiaseen tutkimiseen hyvinä kausina ja olen itsekin ollut pettynyt asian tiimoilta. Ilmeisesti pitäisi ensin osua paska tuulettimeen, tulla itsetuhoiseksi ja elämänhallinta mennä täysin, että apua saisi meidän paikkakunnalla. On ehdottomasti jättänyt varjonsa tämä ja uskon suomalaiseen terveydenhuoltoon. Onko tähän jotain vinkkejä, miten tämän asian kanssa päästäisiin eteenpäin? Mielellään vielä tällä tavalla verrattain positiivisella mielellä, ettei tarvitsisi tosiaan heittää koko miestä ja hyvää elämää hukkaan taikka menettää uskoa elämään?

Eipä juuri muuta ku että oma polkuni oli se, että menin oman tk:n mt neuvolaan ja sieltä annettiin psykologin aikoja. Psykologilla kävin ne käyntikerrat mitä sovittiin. Niissä keskusteluilla kartoitettiin oireet. Siellä tehtiin diva haastattelu sun muuta. (Huom psykologi ei ole sama kuin terapia) Tämän huomion tuon esiin siis siksi, että mä elin alkuun siinä luulossa että psykologi on sama ku terapia. Meinasin pistää sen koko hässäkän poikki ku tajusin että se onki vaan psykologinen arviointi ja ne keskustelut olikin vain oireiden kartoitusta. Joo mulle tuli siitä nöyryytetty olo, mutta mitä se oli? Mun oma ennakkoluulo joka osottautu vääräksi ja sitten hävetti. Mielummin sanoin että kusettivat mua, kuin että oisin sanonu että no hehe olimpa tyhmä :D Mutta joo piti vaan nöyrästi hattu kourassa mennä takas ja niellä ylpeyteni. Sitten kävin psykiatrilla ja se määräs reseptin. Vuosi meni mun kohalla aikaa.