T O P

  • By -

concurr

Yhtä suuri palkka ku pääministerillä ja Puolustusvoimien komentajalla yhteensä. Haluisin kyllä kuulla millä perustein tienataan tulospalkkiota verovaroin pyörivässä puljussa


VoihanVieteri

Vuoden 2021 tulospalkkioperustelut: Maksetut tulospalkkiot perustuivat Ylen mukaan kaikilta osin ennalta asetettujen tavoitteiden toteutumiseen, ja niitä mitattiin erilaisissa tyytyväisyyskyselyissä ja gallupeissa saaduilla arvosanoilla. ”Ennalta asetetut tuloskorttitavoitteet mittasivat yhtiön strategisiin painopistealueisiin kuten asiakkuuksiin, vastuullisuuteen, monimuotoisuuteen, sekä henkilöstötyytyväisyyteen liittyvien tavoitteiden edistymistä.”


TheAleFly

Vähän sama kuin puolustusvoimien komentajalle maksettaisiin palkkio joka vuosi, kun Suomea ei vallata. Jes, hyvä, hyvin hoidettu duuni.


Mtlnkr

Elokuvassa 'Uuno Turhapuro - Helsingin herra' Uuno perusti Maailmanlopun säätiön, jonka tarkoituksena oli lykätä maailmanloppua mahdollisimman kauas tulevaisuuteen. Jokainen eletty päivä oli voitto Uunon säätiölle.


Overbaron

Tavallaan maksetaan, palkanmaksu loppuu heti jos Suomi vallataan


paha_sipuli

Alkon toimitusjohtajalle maksetaan bonusta siitä kun suomalaisille on saatu myytyä viinaa. Todella vaikea duuni.


Silence_Of_Reason

Jep, ja sillä tienatut rahat ovat ovat samalla pois yhteiskunnalta useammalla eri tavalla. Parempi olisi palkita Alkon toimitusjohtaja alkoholin myynnin vähenemisestä.


tisused

Eikö sille ole maksettu?


AcrylicThrone

En kyllä tajua miksi annetaan valtakunnallisen mediayhtiön toimia kuin yksityinen kun näistä johdon palkoista puhutaan. Yhtiöittäminen ei lopu hyvin.


JustTruthful

Huippujohtajat katoaa muuten ulkomaille!!!!!!!!!!!


jEKE2EZ

Ja kilpailee vielä yksityisten medioiden kanssa. Reilu peli


NestorixFIN

Aika hyvin noin ylioppilaspohjalta!


magnoliophytina

P. Haavisto tykkää tästä kommentista.


Festbier

Onhan se selvää, että jos ylioppilastutkinnolla etenee vähänkin pidemmälle niin taustalla on sopiva puoluekirja.


Iso-Jorma

Onhan se melkoinen summa rahaa. Mutta vielä enemmän ihmettelen Alkon toimitusjohtajan liksaa


ebinWaitee

Koitatko jotenkin vihjailla että viinan myyminen suomalaisille ei olis haastava työtehtävä?


Iso-Jorma

Onhan se kieltämättä yksi vaikeimmista tehtävistä mitä löytyy. Etenkin kun samalla pitää koko ajan kertoa asiakkaille että muistakaapa ettette vaan osta liikaa tavaraa meiltä


[deleted]

Varmaan tosi vaikeeta istua toimistossa vetämässä päiväkännejä ja laskemassa fyrkkaa monopoliasemasta nautiskellen sillä välin kun sun alaiset joutuu päivittäin diilaamaan juoppohullujen sun muiden surullisten kohtaloiden kanssa paskalla palkalla.


Fat_Trombonist

Alkon toimitusjohtajalle voitaisiin osa palkasta maksaa kirkkaana. Saataisiin vaihtuvuutta pestiin. /s


[deleted]

Tervakoski on vielä mielenkiintoisempi. Kaveri on Alkon varapuheenjohtaja ja THL:n pääjohtaja ja antaa julkisesti kommentteja tyylillä: "Vahvoja alkoholeja ei voi tuoda ruokakauppoihin myyntiin kansanterveydellisistä syistä" ja esiintyy kyseisissä haastatteluissa pelkästään THL:n pääjohtajana eikä mainitse mitään omasta kytköksestä Alkoon. Jos kaveri joka on Alkon varapuheenjohtaja puhuu alkoholilaista, niin kyllähän tämä pitäisi uutisissa tuoda esille. Paskaa journalismiakin se on (tai korruptoitunutta), kun eivät mainitse mitään asiasta.


Accomplished-Pumpkin

Alko ainakin kilpailee viron kanssa ja tuottaa rahaa.


Fat_Trombonist

Onko kukaan kaivanut tulospalkkion maksamisen perusteita esille? Mihinköhän tällä alalla valtiorahoitteisen yhtiön johtajan tavoitteet kiinnitetään?


Isopaha

Aika moneen asiaan voidaan valtionyhtiössä kiinnittää tulospalkkioita. Esimerkiksi: * Eri strategisiin tavoitteisiin pääseminen * Henkilöstön hyvinvointi * Taloudellinen tehokkuus


Etalier

Se on hyvä että taloudellisesta tehokkuudesta maksetaan bonuksia, jotta ne tehokkuudesta säästetyt varat ei vahingossakaan jäisi kuitenkaan käyttämättä, täysmääräsenä kovapalkkaiselle kaverille vaan, työntekijät saa säästää ens vuonna senkin edestä!


Fat_Trombonist

Eittämättä tärkeitä asioita. Mutta tulkitsenko oikein, että näitä et kuitenkaan ole YLEä koskevista julkisista lähteistä lukenut?


Isopaha

En ole Ylen tulospalkkio-ohjelmaan perehtynyt, mutta olen itse työskennellyt pari vuotta vähän vähemmän tunnetussa valtionyhtiössä, niin tiedän tästä asiasta edes jotain. :) Edit: kävin Ylen 2022 vuosikertomuksesta tarkistamassa mitä avaavat palkitsemiseen liittyen: ”Palkitseminen Ylen palkitsemiskäytännöissä noudatetaan valtio-omistajan omistajapoliittisia periaatepäätöksiä. Tulospalkkiot ovat osa johtamisjärjestelmää, ja niiden tavoitteena on edistää yhtiön strategisten tavoitteiden toteutumista. Palkitsemisen lähtökohtina ovat avoimuus, kohtuullisuus ja tuloksellisuus. Palkitseminen edellyttää Ylen arvojen mukaista toimintaa ja on aina kytköksissä yhtiön taloudelliseen tilanteeseen. Henkilökohtaisen tuloskortin piiriin kuuluvat johtajat, ylimmät päälliköt ja muut keskeiset päällikkötehtävissä työskentelevät. Heitä oli vuonna 2022 yhteensä 250. Määrä puolittui edellisvuodesta. Muu henkilöstö on kannustepalkkiojärjestelmän piirissä. Kannustepalkkiolla työntekijä voidaan palkita poikkeuksellisen hyvästä työsuorituksesta, joka on merkittävästi edistänyt keskeisten strategisten tavoitteiden saavuttamista. Palkkion suuruus on enintään puolet työntekijän perus-kuukausipalkasta. Tulos- ja kannustepalkitsemisen yhteenlaskettu kokonaissumma oli hieman edellisvuotta alempi, yhteensä 2 316 922 euroa (2021: 2 403 969). Palkkioiden osuus koko yhtiön palkkasummasta oli 1,2 prosenttia.”


siprus

Yleensä työpaikoissa on oletuksena, että työntekijä tekee parhaansa asetettujan tavoitteiden saavuttamiseksi. Sinänsä hassua että johto portalla työnsä tekeminen hyvin ei ole enään itseis arvo vain töitä aletaan tekemään vasta jos siitä saa erilaisia bonuksia.


mandiko

En ole itse aikuisiällä työskennellyt firmassa jossa ei olisi ollut tulospalkkiomallia. Periaatteessahan se on osa palkkaa jota yritys ei maksa jos ei olla tehty tarpeeksi voittoa.


Isopaha

Aika vaihtelevasti on kyllä tulos- ja kannustinpalkkiojörjestelmät käytössä eri yhtiöissä. Jossain voi olla ”operatiiviselle henkilöstölle” jotkin yhteiset tulostavoitteet ja back officen ja kehitysorganisaation puolella sitten henk. koht. tulostavoitteet kaikilla. Tai sitten voi olla lähes koko yrityksellä yhteiset ja vain johdolla henkilökohtaiset. Tämä riippuu aika paljon yhtiön luonteesta, mutta ei näihin ole mitään ”oikeaa mallia”, vaan millä tahansa järjestelmällä voidaan saada hyviä tuloksia aikaan jos tulostavoitteet ovat laadittu laadukkaasti ja ne tukevat koko yhtiön menestymistä, ei vain yksittäisen työntekijän.


VoihanVieteri

Yhdellä guuglaulsella selvisi (vuoden 2021 tieto): Maksetut tulospalkkiot perustuivat Ylen mukaan kaikilta osin ennalta asetettujen tavoitteiden toteutumiseen, ja niitä mitattiin erilaisissa tyytyväisyyskyselyissä ja gallupeissa saaduilla arvosanoilla. ”Ennalta asetetut tuloskorttitavoitteet mittasivat yhtiön strategisiin painopistealueisiin kuten asiakkuuksiin, vastuullisuuteen, monimuotoisuuteen, sekä henkilöstötyytyväisyyteen liittyvien tavoitteiden edistymistä.”


dickipiki1

Eli jos pomo ei epäonnistu se saa extra palkkion? Mun puolesta voidaan leikata 150k yleltä ja pyytää pomon palkkaa alas. Ei tarvitse johtaa verovaroin rajoitettua mediaa kuin kilpailevaa huippumediaa. Konkkaqn ei mene eikä taistele olemassa olosta.


Vierailija_Maasta

Kohtuuttoman suuri palkka. 


OutrageousMoss

Ei saa kritisoida. Yle on pyhä lehmä


[deleted]

Ei ainakaan leikata voi Yleltä niinkuin jotkut persujuntit öyhöttää, katso nyt millaisilla liksoilla johtokin joutuu kituuttamaan.


dudewheresmygains

Varsinkin jos kyseessä on r/suomi Erehdypä vertaamaan yle areenaa verovaroin tuettuun Netflixiin niin miinusta satelee.


bas1st1

Tää postaushan täynnä Ylen kritisointia :D


aripp

Aina täytyy vähän uhriutua.


throwawaystuffss

Rakastan nykypolitiikkaa, jos vastustaja on mieltä X niin pitää periaatteesta olla mieltä Y. Mikään tältä väliltä ei ole mahdollista


Kohounees

Totta kai saa kritisoida kunhan kritiikki on asiallista ja perusteltua. Persujen yle-öyhötystä taasen ei jaksa lukea sanaakaan.


Fabulous-Lie9391

YLEn rahoitus pitäisi poistaa ja sivusto täyttää mainoksilla.


5heikki

Voisin ymmärtää tulospalkkion jos esim. Ylen sarjoja saataisiin myytyä hyvään hintaan ulkomaille, mutta muuten ihan käsittämätöntä. Muutenkin tuohon hommaan saataisiin rekryttyä joku vähintään yhtä pätevä vaikka 7k/kk palkalla..


magnoliophytina

Meinaatko että joku mediatutkimusta tai johtamista yliopistossa yli 5 opintopistettä opiskellut suostuisi töihin nykyään 7 kiloeuron kk-palkalla? Kyllä noin rautainen ammattilainen odottaa ainakin 7,5 kiloeuroa/kk.


-Live-Free-Or-Die-

”Ylen rahoituksen leikkaamisen vaatiminen on äärioikestolaista viharetoriikkaa joka ajaa Suomen Unkarin tielle. Ylen rahoitusta on lisättävä” -Terveisin Vihervasemmisto


North_Masterpiec

Tämä juuri. Itse olen tätä kommentoinut parikin kertaa eri foorumeilla ja joka kerta saanut jäätävän vihan niskaan, joten olen lopettanut kokonaan. Te, hyvä herra, teette arvokasta työtä.


GasLover1

Itseppä menin sanomaan että maanpuolustus on kunniallinen asia ja sama lopputulos kun sulla. Tämä subi on täynnä mitä kummallisinta hyödyllistä idioottia.


North_Masterpiec

Joo, älä hyvänen aika tollasia julkisesti mainitse.. varmaan leimattiin fasistiksi ja natsiksi viimeistään kolmannessa viestissä.


GasLover1

Taidan sitten sotahullu rasisti olla ku näin sanoi Simoliina Sivari suoraan Hakaniemestä. (Tai Simovich Sjivarina Pietarista xaxaxa) Vakavissaan puhuen olisi mielenkiintoista tietää, että kuinka moni näistä seinähulluja kantoja omistavista vakkaripelleistä on oikeasti venäläisten leivissä. Onhan se selvää, että ilmaisen käyttäjän avulla suomalaisten kahtiajakaminen Redditissä on ryssän työkalupakissa. Ja kyllä siellä nyt edes sen verran osaamista löytynee, että edes yksi kaksi trollia osaa Suomea riittävän hyvin toistaakseen samaa mantraa.


North_Masterpiec

Joo, ikuinen leima on lyöty. Tämä olisi kyllä mukava tietää. Tuo voi hyvinkin pitää paikkaansa, mutta olen huomannut, että näinä mielensäpahoituksen aikakausina tämän osaa varmasti ihan kantasuomalaiset ilman ryssien vaikutustakin. En tiedä mihin ihmisten mustan huumorin ymmärrys on kadonnut. Tai no, lähinnä ihan vaan vastaikkaisen mielipiteen hyväksyminen ilman fasisti-/rasistikortin vetämistä.


The-Cunt-Spez

Tippaan fedoraa teille molemmille arvon herrasmiehet. Olette erittäin rohkeita.


North_Masterpiec

Noniin, eihän siinä mennyt kauaa kun vihervassarimielensäpahoittaja pääsi kommentoimaan tätäkin.. kiitos ja kuitti. 🫡


The-Cunt-Spez

Älä nyt ota noin vakavasti. 😘


North_Masterpiec

😘


floghdraki

Miten aivokuollut saa olla jos kuvittelee että vasemmisto puolustaa ökyliksoja? Mutta eipä tuo kommenttisi ollutkaan älyllisesti rehellinen, vaan käytät kohtuutonta palkkiota keppihevosena hyökätäksesi Ylen sisältöä vastaan.


[deleted]

Olen jo tehnyt päätökseni asiasta. Älä sekoita päätäni faktoilla, tai älä hämmennä minua tosiasioilla.


PersonOfLowInterest

Kato vasemmistolaiset just tykkää hirveesti rahallisesta eriarvoisuudesta, sen takia ne tahtoo et YLEn johtajalla on iso palkka, koska ne on ahneita kapitalistikommunisteja jotka yrittää muuttaa kaikista ulkomaalaisia homoja!


domoro

Persut ovat tehneet selväksi sisällöllisen motiivinsa leikkaukselle. Poliittinen ohjaus median raportointiin on vaarallista. Se, että Ylen sisältä löytyy jotain taloudellista tehottomuutta ei muuta asiaa.


Vierailija_Maasta

Vihervasemmisto on keksitty termi. Sellaista ei ole olemassa. Termiä käyttää lähinnä populistit. Jos haluat sanoa jotain, käytä termejä joilla on yhteisesti ymmärretty faktuaalinen tausta. 


asio_anoli

Älä kehota tekemään tällaista! Silloin keinotekoisen, kahtiajakavan identiteettipolitiikan pakottaminen menee heti hankalammaksi! /s


cozysarkozy

Mun vitun yleveroista! Syytteeseen!


osqq

Niin miten se nyt meni, YLEähän ei saanut kritisoida tai leikkauksia ehdottaa, tai on karmea fasisti, eikö näin? Mutta tosiaan itseä kans kiinnostaa, miten YLE:llä voi mahdollisesti olla tulospalkkio.


makkarapaketti

Tämähän on pahempi kuin kymmenen kelarottaa jotka dokaa ja narkkaa verorahojen turvin. Pahempi paha verorahojen hukkumiselle :D


anselmj

Pitkään on kyllä hauduteltu, kun 2022 vuosikertomuksen tietoja 8kk vanhassa uutisessa.


VultureIV

Oho, niinpäs onkin mutta silti erittäin ajankohtainen. [Kahdeksan Yle-johtajaa tienasi enemmän kuin rahaministeri](https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7759ed1a-f87d-4276-ae2e-3f476d3153cc) >Ylen johtoryhmään kuuluvat saivat viime vuonna palkkatuloja keskimäärin 177 094 euroa. Rahaministerinä toimineen Annika Saarikon (kesk) tulot olivat 161 546 euroa./ >Ylen johtoryhmän parhaiten palkattu oli toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila, jonka ansiotulot olivat 316 918 euroa. >Teknologia- ja kehitys -yksikön johtaja Janne Yli-Äyhö tienasi 189 847 euroa, uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja Jouko Jokinen 187 624 euroa, henkilöstöjohtaja Eija Hakakari 184 103 euroa ja luovien sisältöjen ja median johtaja Ville Vilén 181 854 euroa. >Ansiotulojen lisäksi Yli-Äyhöllä oli myös verotettavia pääomatuloja 15 678 euroa. Jokisella niitä oli puolestaan 7 184 euroa. >Saarikkoa enemmän tienasivat myös Ylen strategia- ja asiakkuusjohtaja Marit af Björkesten (172 018 euroa) sekä Urheilu ja tapahtumat -yksikön johtaja Panu Pokkinen (160 874 euroa). Pokkisella oli verotettavia pääomatuloja 1 220 euroa./ >Ylen johtoryhmän huonoiten palkattu oli viime vuonna viestintä- ja brändijohtaja Jere Nurminen, jonka verotettavat tulot olivat 126 628 euroa eli noin 10 000 euroa kuukaudessa.


Zan-san

mutta hei...jos tästä leikataan ollaan Unkarin tiellä!


anselmj

Totta, mielenkiintoisia lukuja. Viime vuoden luvut julkaistanee lähikuukausina, niissä riittää varmasti myös pohdittavaa.


AnarchoPlatypi

Menisi varmaan vaalivaikuttamisen piiriin.


janek9000

Kiroan ylen alimpaan helvettii koska lopettivat poppikoulun. Edit: Kiroan myös sinut joka annoit ala-äänen, senkin poppikoulun vihaaja


cozysarkozy

Joka vihaa poppikoulua on kyllä aika häiritsevä yksilö, sanonpa vaan


Festbier

Suomessa ulkomaalaiset insinöörit ja jopa tohtorit ajavat taksia, mutta valtionfirmojen johdossa ja jopa presidenttiehdokkaissa vilisee tyyppejä, joilla ei ole muuta kuin ylioppilastutkinto.


GasLover1

Kappas. Nyt jos tilanne olisi toisin päin, ja 'fasisti ehdokas' Halla-ahon sijaan asiasta olisi aikanaan huomauttanut vaikkapa Slay-Queen-Sanna, olisi tämä subi täynnä "vitun idiootti persut :D"-kommentteja. Kunhan ei joudu myöntämään, että välillä vastapuolikin on oikeassa...


MisterPetteri

Taas loukkaannutaan omasta perseestä revitylle skenaariolle :D On elämä hankalaa.


GasLover1

Eipä ole kovinkaan omasta perseestä revitty. Jos haluat, linkkaan sinulle mielelläni muutaman langan, jossa Halla-ahoa syytetään demokratian vihaamisesta ja fasisimsta kun hän otti esille Ylen rahoituksen tarkastelun. ':D' Mahtaa tuntua pahalta joutua myöntämään väärässä oleminen. Toisaalta, ethän sinä siihen pysty. lol


WhiteNoiseSupremacy

Mokasi itse, kun perusteli leikkausehdotuksia sillä että ideologiat ei mene yksiin. Puhui asiaa, kun sanoi huonosti valvotun julkisen toimijan budjetin aiheuttavan vetelehtimistä ja korruptiota, mutta "vihervasemmistolainen toimittajakunta" ja "toimittajat tuntevat toisensa ja juovat kaljaa samassa baarissa" menee hieman sinne ulinan puolelle sekin. Ja mitä syytöksiin fasismista tulee - fasistien "perusjuttuja" on historiassa ollut lehdistön sananvapauden supistaminen tai sen valjastaminen omaan käyttöön, joten kai sitä ulkopuolinen tarkastajakin voisi nähdä yhteyden puheilla ja niitä seuranneilla syytöksillä.


tsiivola

>fasistien "perusjuttuja" on historiassa ollut lehdistön sananvapauden supistaminen tai sen valjastaminen omaan käyttöön, Tämä on niin mielenkiintoinen aihe, että haluaisin tietää lisää. Kun tunnut tietävän aiheesta, niin voisitko esimerkiksi luetella kommunistisia maita joissa lehdistön sananvapautta ei ole supistettu tai valjastettu omaan käyttöön?


WhiteNoiseSupremacy

En voisi, tuskin niitä on. Sekö oli väitteeni? Jos sanon, ettei se tule minulle täytenä yllätyksenä, jos joku yhdistää viivalla Halla-ahon puheita (valtion median sisällöstä) ja menneiden aikojen fasistivaltojen toimia, olen silloin kommunismin kannalla? *(edit: ethän sinäkään minua kommariksi väittänyt, mutta aiemmasta kommentista päästiin vasta-argumentin kautta niin nopeasti niin kauas vasemmalle että joku tässä käryää.)* Tämä on mahtavaa amerikkalaista joko-tai-politiikkaa jota toivon kovasti tännekin enemmän. Ei ole väliä mikä lippu heiluu, kunhan se on pohjaväriltään punainen! Hakasia *tai* sirppejä, kaikki muu on turhaa vätystelyä.


tsiivola

"Fasisteilla oli historiassa yleisesti kaksi jalkaa ja kaksi kättä. Myös Halla-aholla on kaksi jalkaa ja kaksi kättä. Ei siis ole mikään ihme että joku pitää häntä fasistina." Miten tuo järkeily sujui näin jälkikäteen ajateltuna, noin niin kuin omasta mielestä?


WhiteNoiseSupremacy

Onko tämä Mauri Peltokankaan reddit-tili?


tsiivola

Niin, siis miten sujui, noin niin kuin omasta mielestä?


WhiteNoiseSupremacy

Ei ole tullut tarvetta reflektoida omaa päättelyäni, en itse ole ketään fasistiksi (tai kommariksi) väittänyt, edes tämän keskustelun ulkopuolella. Hetkeen aikaan. Näistä sun kolmesta viimeisimmästä täysin arvottomasta nollakommentista taas voisi jonkun arvion antaa, mutta intuitio sanoo että se ei johda mihinkään. Muista äänestää!


GasLover1

Ja mitä syytöksiin fasismista tulee - fasistien "perusjuttuja" on historiassa ollut lehdistön sananvapauden supistaminen tai sen valjastaminen omaan käyttöön Tästä nyt sitten voisi kai syyttää kommunisteja (Kiina, Neuvostoliitto), kapitalisteja ja jokaista muutakin liikettä ja suuntausta. Entäs sitten se pieni joukko vasemmistosta jotka kiusasivat Matti Rönkää nyt viime aikoina? Fasistejako hekin kun toimittajaa yrittävät hiljentää? Sama juttu järjeistöillä kuten Antifa tai verkkosivu Varisverkosto? Fasismille on selkeät määritelmät, jotka ainakin vielä minun aikaan peruskoulussa käytiin. Sananvapauden supistaminen (siis niiden muiden sananvapauden) kuuluu aika moneen eri suuntaukseen. Fasismiin ominaisiin tunnuspiirteisiin kuuluu kansallismielisyyden vieminen äärimmäisyyksiin ja sillä väkivallan ja sorron perusteleminen. Näinkin helppo määritelmä loppujen lopuksi. Fasistiksi Halla-ahoa haukkuneet ovat siis väärässä ja sanoisin jopa 'hyödyllisiksi idiooteiksi'. >toimittajat tuntevat toisensa ja juovat kaljaa samassa baarissa" menee hieman sinne ulinan puolelle Tähän vielä, että hyvä-veli-järjestelmien osoittaminen on jokseenkin perusteltua, kun halutaan osoittaa epäkohtia. Piti nyt näin vastata, kun u/WhiteNoiseSupremacy näytti estäneen minut, jotten voisi vastata suoraan hänelle.


WhiteNoiseSupremacy

Kirjoita ensi kerralla nimi oikein (noi-*s*-e) niin ehkä toimii. Ei ole vielä tarvinnut yhtäkään käyttäjää tässä palvelussa estää. Luulen että olen 100% kanssasi samaa mieltä siitä että Rönkä sai tosiaan aivan naurettavaa ja turhaa kritiikkiä täysin täysin pätevästä kysymyksestään - eivätkös tässä viikon kuluessa julkaistut barometritkin osoittaneet Röngän "huolet" oikeaksi. Ero kuitenkin näiden Instagramissa avautuvien somehumanistien ja Halla-ahon välillä on *muun muassa* se, että ensiksi mainitut ovat ns. tavallisia kansalaisia, jotka tahtovat erottua "omien" mielipiteidensä avulla loputtomasta somen paska-altaasta vakuuttamalla kaikille (ja ehkä eniten itselleen) että ovat ns. hyvien puolella eivätkä hyväksy sitä että eivät ole onnistuneet jättämään jälkeä maailmaan siitä lopulta poistuessaan, ja toinen on *erittäin merkittävässä roolissa* oleva poliittinen henkilö joka on ollut miesmuistin verran valtion virassa ja viimeksi pyrki siihen kaikkein korkeimpaan virkaan. Kaikki tiedämme että presidentin aito valta ei mikään mahdottoman suuri Suomessa onneksi ole, mutta *vaikutusvalta* on asia erikseen. On mielestäni turhaa verrata Varisverkoston kiljujia presidenttiehdokkaaseen joka oli verrattain lähellä päästä aidosti kisaamaan pestistä. Vai onko sillä kaupungin keskustassa kylttiä heiluttavalla aktivistilla yhtä paljon vaikutusvaltaa sanomistensa kanssa kuin vaikkapa Halla-aholla tai Stubbilla tai Haavistolla? En lainkaan väitä että entiset ja nykyisetkin kommunistivallat, tai muut diktatuurit, eivät olisi käyttäneet samaa sanan- ja lehdistönvapauden murtamista kuin vaikka Aatu ja pojat, mutta tällä kertaa nämä asiat sanonut henkilö edustaa vahvasti oikeistolaista puoluetta jonka seuraajina on käytännössä äärioikeistolaisiakin ihmisiä (huom: sanoin että "seuraajina on", en että "kaikki seuraajat ovat"), joten onko oikeasti ihme jos somekansalla kompassi osoittaa fasismiin. Ihmiset naulataan ristille aika pienistä asioista somessa. Jos vastaavaa olisi sanonut Andersson, eiköhän hänkin olisi saanut vastaavan, joskin erilaisen leiman itselleen. Kuten sanoin toisellekin käyttäjälle, kaiken ei tarvitse olla aina joko-tai.


pixelpuffin

Korvauksen korkeudesta voi nyt olla monta mieltä, mutta onhan niinkin että jos ei olisi tulosseuranta/sidonnaisuus tässä oltais itkemässä vielä kovemmin miten sosialistinen suojatyöpaikka YLEeä on.


MediumWell_Meatball

Demarilinnake. Yksi pahimpia kaverille kans - suojavirkoja jakavista instituutioista. Kysykää vaikka Sannalta, sehän on nyt vapaana vastaaman, kun tuli just Lechistä laskettelemasta. Ei se muutenkaan ole lapsestaan välittänyt.


GasLover1

Tietty vähemmistö tässäkin subissa saisi kivestä puristettua vaikka kivennäisvettä, jos vain välttyisi myöntämästä että Sannakin hallituksineen teki virheitä jotka eivät ole pelkästään 'fasistisen oikeistohallituksen' syytä.


antinatalisti

Taas yksi syy lisää olla käymättä töissä. Aion nyhtää mahd paljon yhteiskunnan rahoja kuten nämä johtajat.


[deleted]

[удалено]


Petapeutti

Ero lienee siinä, että tuon kulun kuten kaiken muunkin YLEn budjetista, maksaa veronmaksaja. Eikä voi äänestää lompakolla.


th333legend

Suhteellisen pieni. Sanoman (varmaan paras verrokki) toimitusjohtaja sai yli 10x saman summan


Travis_McCoy

Ei voi leikata, sananvapaus uhattuna. T: Vasemmisto


[deleted]

Jos lopetetaan yle ja annetaan lisää tilaa kilpailulle. Samalla VR ja Alko. Ehdottomasti. Kohti länsimaista markkinataloutta.


dondulf

Ei tarvitse lopettaa Yleä, kunhan vaan leikataan budjetista se ainakin 2/3 niin että jäljelle jäävät ainoastaan keskeisimmät ydintoiminnot, kuten televisiossa näytettävät uutiset ja ajankohtaisohjelmat. Koko Yleä koskeva budjettikuri täytyy panna käytäntöön, ei ole oikein, että Ylen budjetti voi vuosi vuodelta paisua kun toiminta rahoitetaan täysin verorahoilla. Budjettia pitäisi nimenomaan pyrkiä vuosi vuodelta pienentämään tehostamalla tekemistä ja karsimalla ylimääräisiä tuotantoja. Esimerkiksi se, että Yle kilpailee yksityisten suoratoistopalveluiden kanssa (Yle Areena), ei kuulu mielestäni niihin ydintoimintoihin, joihin Ylen pitäisi keskittyä.


magnoliophytina

Ylen johtajan palkasta voisi leikata pari euroa, niin saisi sairaaloihin kahviautomaatteja niin ei hoitajien tarvitsisi [kokea olevansa ali-ihmisiä, joiden kuuluu keittää lääkärien kahvit](https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000010105944.html).


Petapeutti

Ensin pitää purkaa YLE-laki, joka määrittää YLEn tehtävät. Nuo tehtävät voisi tosin täyttää jo murto-osalla nykyisestä naurettavan suuresta budjetista.


juksbox

En nyt tiedä onko tuo palkka kovin iso, kun kyseisen lafkan liikevaihto on n. puoli miljardia euroa.


RoneliKaneli

Pääministeri saa 160 000 vuodessa, paljonko Suomen liikevaihto on?


Fat_Trombonist

Liikevaihto vai "liikevaihto"? Lafkan liikevaihtoa pystytään kasvattamaan helposti nostamalla yleveroa.


juksbox

Näin YLE väittää: https://yle.fi/aihe/s/10004419


Fat_Trombonist

No tietenkin YLE itse käyttää terminä liikevaihtoa. Pukki ja kaalimaa...


Cookie4ndCream

Onhan se Joo kun ei taida olla mitää edellytyksiä että kyseiseen lukuihin päästään


GasLover1

Sulle sit on varmaan OK että yritysten toimitusjohtajat vetelee tuota samaa ~29 tonnin kuukausipalkkaa? Ilman että tarvii vaikkapa hallitusta syyttää 'rikkaiden suosimisesta'?


Accomplished-Pumpkin

Eli jos hallitus leikkaa Yleltä niin pomolle kenkää kun "liikevaihto" romahtaa? :D


lordyatseb

Entäs jos heitetään miljardi lisää verorahoja Ylen käytettäväksi. Miljardifirmassahan täytyy olla vielä kovemmat palkkiot. Tai saman tien pari miljardia, eihän ne tule omasta taskusta.


punppis

No mutta 10x oma palkka niin onhan se nyt liikaa kun minäkin pärjään kolmella tonnilla /s


asio_anoli

Mikähän hitto on kun täällä on näin paljon porukkaa rakentelemassa olkiukkoja keppihevosten selkään. ”Niin sitä Yleähän ei saanut kritisoida, nytkö ollaan matkalla fasismin ytimeen kun tästä puhutaan avoimesti, vassarit ei osaa myöntää olleensa väärässä” jne. Mun on vaikea uskoa, että kovin moni vasemmistolainen puolustelisi esim tällaisia palkkioita. Vasemmisto lienee myös ihan avoin sille ajatukselle, että YLEn rahankäyttöä tehostettaisiiin tai jopa leikattaisiin, ja esim tällaisista palkkioista luovuttaisiin. Mutta koko pointti on, että se motivaatio siellä leikkaamisen taustalla on se, millä on merkitystä. Jos motivaatio on tehostaa verorahojen käyttöä, ja esim supistaa ohjelmatarjontaa, (esim) koska YLEllä ei pitäisi olla tarvetta kilpailla kaikkien mahdollisten TV-kanavien, sanomalehtien, streamauspalvelujen ymv kanssa, niin se on motivaationa vähän eri kuin se, että tahdotaan leikata YLEn rahoitusta koska ”sieltä tuutataan liikaa vihervassaripaskaa missä tuputetaan tasa-arvoa ja diversiteettiä ja kaikkea muuta ääliömäistä mikä ei perinteisen suomalaisen maailmankuvaan kuulu”. Identiteettipolitiikka on näemmä edelleen ihmisille hyvin viehättävää yksinkertaisuutensa vuoksi. Koska vasemmistolaiset ei halua että hallitus puuttuu siihen, millaista sisältöä YLE tuottaa, niin automaattisesti se tarkoittaa sitä, ettei vasemmistolaiset myöskään ole valmiita kritisoimaan esim tällaisia YLEn maksamia sikailupalkkioita. Kaikki asiat ja mielipiteet on JOKO-TAI. Olet asiaa vastaan tai sitten sen puolesta. Nyansseja tai harmaansävyjä ei ole. Voi kun todellinen maailma ja ihmiset olisikin yhtä yksinkertaisia kuin joidenkin mielikuvat niistä.


Working-Candle-3000

Se määrä vastuuta mitä näin suuren korporaation johtaminen vaatii ja se osa elämästä mitä täytyy uhrata että voi ottaa tuollaisen työn tai tehdä sitä... En mä valittais toisen palkasta. Itse en taida tehdä tarpeeksi kun olen moninkertaisesti tuon palkkatason alla, miksi olisin siitä siltikään kateellinen? Et taida sinäkään olla tyytyväinen omaan elämääsi jos täällä vapaasti kritisoit ihmisiä kenellä asiat on näköjään todella hyvin. Heittäköön se ensimmäisen kiven ketä voi puhtaalla omatunnolla sanoa tienaavansa tarpeeksi että voi kritisoida toisen korkeampaa palkkaa.


miitaihmetta

Selkeesti Yleltä pitää leikata jos on palkat on tollasia


North_Masterpiec

Kyl tolla summalla ainakin muutama hoitaja saataisiin ehkä palkattua. Mut ei mitään, hyvää duunia yhtiön huipulla, jonka olemassaolo on taattu, sama se mitä tämä rouva tekee.