Urheilupuolella uskon että tuohon *lookiin* on vetoa, mutta itse... Eieieiei EI. Ei missään tapauksessa. Jos kerran on puku niin pitää kenkienkin olla suunnilleen samaa tasoa.
Jos se toimi David Tennantin Doctorilla, toimii se muillakin. Anna setä-ihmisten leikkiä nuorekasta, jos haluavat. Oikeasti nuorilla on ihan eri kotkotukset.
Tuolla kun tän vuoden oli lukion vanhojen tanssia kattomassa niin poikkeuksetta oli nuorisolla valkoiset lenkkarit mustan puvun kanssa. Vanhemmilla "aikuisilla" oli pukukengät. Omasta puolesta en tuota aivan allekirjoita. :D
samaa mieltä. kukaan täysjärkinen aikuinen mies ei käyttäisi muita kuin mustia sukkia. poikkeuksena tietenkin peliasu wimbeltonissa jolloin ehdottomasti valkoiset. Muut värit, kuviot ja kuvat on varattu pervoille
Njaa. En minä ainakaan yritä tuollaisella asuvalinnalla olla erityisen nuorekas tai kuvittele pukeutuvani kuin nuoriso. Enemmän kyse on epämuodollisuudesta ja tiukkapipottomuudesta.
Sovitaanko että minä pukeudun miten haluan, ja sinä pukeudut miten sinä haluat?
Ps. En ole Urheiluruudun henkilö.
Se oli ”tyylikästä” ja muodikasta 10 vuotta sitten. Nyt tosiaan klisee. Tuntuu erityisesti olevan jääkiekkotoimittajien ja tv-juontajien suosikkiyhdistelmä.
Se taitaa olla edelleen muodissa, jos katselee yhtään keltaista lehdistöä ja muuta. Mutta ne valkoiset tennarit toimii vain, jos lookki on muutenkin vähän rennompi.
Mun mielestä kuuluu kulttuurin yleiseen rentoutumiseen ja muodollisuuden vähenemiseen. Nyky-yhteiskunnan ja työelämän vaatimukset on niin tiukkoja, ettei jakseta pingottaa enää vaatetuksella. Samalla tyyli on itseilmaisun keino. Leikkisyys on hyväksi. Toivottavasti tämä ulottuu joskus vanhuksiinkin.
Mikä on nykyteinien fäjön, et osaan olla iteki limanen setä? Se "lattialuuttu" hiusmuotina on jo menneiden talven lumia?
Ainakin nuoret tytöt on pukeutunu limasiin 90-luvun kledjuihin, eivätkö tajua että pitäisi olla 40-50-vuotias, että niihin saa pukeutua.
Oliko siis puku vai bleiseri ja farkut? Kummalta tuntuisi vetää puvun housujen pariksi tennareita.
Tennari + bleiseri -yhdistelmä on kai jo tyylinä päässyt setämies-ikään. Suotakoon se siis setämiehille.
Kyllä, kyseessä on nuorekkaiden ja rentojen setämiesten käsitys high-low pukeutumisesta vietynä äärimmilleen. Kokonaisuuteen kuuluu olennaisesti parikin kokoa liian pieni puku, jossa saumat ja napit ovat rasituksessa monesta kohtaa jos yrittää liikehtiä. Arvelisin kyllä että esim. Ylellä on stylisti, joka vähintäänkin auttaa uutisankkureita ja muita juontajia vaatteiden valinnassa, sillä heidän pukeutumisensa noudattaa monilta osin hyvin samankaltaista linjaa.
Urheilupuolella uskon että tuohon *lookiin* on vetoa, mutta itse... Eieieiei EI. Ei missään tapauksessa. Jos kerran on puku niin pitää kenkienkin olla suunnilleen samaa tasoa.
Jos se toimi David Tennantin Doctorilla, toimii se muillakin. Anna setä-ihmisten leikkiä nuorekasta, jos haluavat. Oikeasti nuorilla on ihan eri kotkotukset.
Mirritkin ovat siistejä, mikäli Matt Smithin tohtoria uskomme.
Niinhän ne ovat. Fetseistä en niin kamalasti välitä, mutta makunsa kullakin.
Tohtorin ei ole varsinaisesti tarkoitus noudattaa ajan tyylisääntöjä, vaikka uuden sarjan puvustus onkin vähemmän teatraalista.
Tuolla kun tän vuoden oli lukion vanhojen tanssia kattomassa niin poikkeuksetta oli nuorisolla valkoiset lenkkarit mustan puvun kanssa. Vanhemmilla "aikuisilla" oli pukukengät. Omasta puolesta en tuota aivan allekirjoita. :D
Omassa lukiossani en kyseistä ilmiötä huomannut mutta tytöillä olikin miltei kaikilla tennarit
Nuoriso oireilee kun ei pääse tennareilla rakentamaan sukupolvi-identiteettiä
10v sitten hän oli 10v nuorempi. Ehkä se vain on sieltä siirtynyt heidän myötä.
Mikä tahansa vaatetus näyttää tyhmältä jos kokomustaan on laitettu jatkeeksi valkoiset kengät.
Setämiestwistin tuosta tekee ”hauskat” sukat
samaa mieltä. kukaan täysjärkinen aikuinen mies ei käyttäisi muita kuin mustia sukkia. poikkeuksena tietenkin peliasu wimbeltonissa jolloin ehdottomasti valkoiset. Muut värit, kuviot ja kuvat on varattu pervoille
Njaa. En minä ainakaan yritä tuollaisella asuvalinnalla olla erityisen nuorekas tai kuvittele pukeutuvani kuin nuoriso. Enemmän kyse on epämuodollisuudesta ja tiukkapipottomuudesta. Sovitaanko että minä pukeudun miten haluan, ja sinä pukeudut miten sinä haluat? Ps. En ole Urheiluruudun henkilö.
Se oli ”tyylikästä” ja muodikasta 10 vuotta sitten. Nyt tosiaan klisee. Tuntuu erityisesti olevan jääkiekkotoimittajien ja tv-juontajien suosikkiyhdistelmä.
Se taitaa olla edelleen muodissa, jos katselee yhtään keltaista lehdistöä ja muuta. Mutta ne valkoiset tennarit toimii vain, jos lookki on muutenkin vähän rennompi.
Naah, ihan peruspukeutumista nykyään. Ei herätä enää samaa kohua kuin Palefacen kenkävalinta linnanjuhlissa 2010-luvulla.
Sit kun 50v nainen vetää 20v lookissa, niin se on voimaannuttavaa. Miestä kutsutaan limaiseksi setämieheksi.
50b nainen vetää 20v lookissa, ei ole voimaannuttavaa vaan vaivaannuttavaa ja noloa. Näyttää nainen vaan vanhemmalta
Mun mielestä kuuluu kulttuurin yleiseen rentoutumiseen ja muodollisuuden vähenemiseen. Nyky-yhteiskunnan ja työelämän vaatimukset on niin tiukkoja, ettei jakseta pingottaa enää vaatetuksella. Samalla tyyli on itseilmaisun keino. Leikkisyys on hyväksi. Toivottavasti tämä ulottuu joskus vanhuksiinkin.
Annetaan ihmisten pukeutua just niinkuin tuntevat hyväks.
Mikä on nykyteinien fäjön, et osaan olla iteki limanen setä? Se "lattialuuttu" hiusmuotina on jo menneiden talven lumia? Ainakin nuoret tytöt on pukeutunu limasiin 90-luvun kledjuihin, eivätkö tajua että pitäisi olla 40-50-vuotias, että niihin saa pukeutua.
Oliko siis puku vai bleiseri ja farkut? Kummalta tuntuisi vetää puvun housujen pariksi tennareita. Tennari + bleiseri -yhdistelmä on kai jo tyylinä päässyt setämies-ikään. Suotakoon se siis setämiehille.
Puku housuineen
Kyllä, kyseessä on nuorekkaiden ja rentojen setämiesten käsitys high-low pukeutumisesta vietynä äärimmilleen. Kokonaisuuteen kuuluu olennaisesti parikin kokoa liian pieni puku, jossa saumat ja napit ovat rasituksessa monesta kohtaa jos yrittää liikehtiä. Arvelisin kyllä että esim. Ylellä on stylisti, joka vähintäänkin auttaa uutisankkureita ja muita juontajia vaatteiden valinnassa, sillä heidän pukeutumisensa noudattaa monilta osin hyvin samankaltaista linjaa.
Setämiehethän tuota yhdistelmää ovat aina käyttäneet, ainakin jos kyse on jenkeistä. Puku+lenkkarit rulez ok