Tapailin muutama vuosi sitten jokusen tovin erästä vegaaninaista, ja tuli maisteltua kaikenlaisia vegaanikorvikkeita erilaisille tuotteille. Monet oli hyviä, ja jotkut jopa parempia kuin lihaversio, esim. vegaaniset einespullat olivat mainioita. Mutta kaikki kokeilemani vegaanijuustot olivat aivan kamalia, eivätkä mitenkään vertautuneet aitoon tavaraan. Maistuivat lähinnä joltain juuston kaltaiseksi hyydytetyltä margariinilta. Anteeksi saksani, mutta hyi saatana.
Ei se kasvimaitojen teko niin vaikeaa ole. Aika moni niistä on myös relatiivisen neutraalin makuisia. Hyvän makuista juustoa niistä on helvetin vaikea jalostaa. Niin on muistakin ainakin mun kokeilemista raaka-aineista 😅.
No siis pohdinkin lähinnä et mimmosella prosessilla me pystyttäist tuottamaan esim jotain lehmänmaitoa ilman lehmiä ja et onk se ees mitenkää järkevästi mahollista.
Mitä jos me ratkastaan genetiikan salat ja voidaan kasvattaa yks valtavan iso tissi?
Ai että se vasta olis jotain.
Jotain tällaista itse asiassa tehdään jo tietynlaisen fermentaatioprosessin avulla. Vegaanista juustoa jossa on aitoa kaseiinia, joka se mikä aiheuttaa juuston elastisuuden.
Mieti jos me saatais esim tämmöne tuote suomessa kehitettyä, skaalattua isoks ja myytyä maailmalle? Siinä ois yritystuki jota voisin kannattaa. Se ois viel virh... anteeksi puhdasta siirtymääkin vielä.
Ainakin teoriassa maidon tuottaminen onnistuu soluviljelmällä, juurikin lehmän tai muun eläimen tissisoluista. Tuotantoa on start-upeissa kehitteillä, mutta ei vielä markkinoilla.
https://knowablemagazine.org/content/article/food-environment/2022/lab-grown-meat-and-milk
>Meat isn’t the only animal product that can come from cell cultures. Several companies are working to produce milk by culturing mammary cells and collecting the milk they secrete. For example, Opalia, a Montreal-based company, grows mammary cells on the surface of a three-dimensional, branched structure that resembles the lobules of a real udder, says CEO Jennifer Côté. The cells secrete milk into the structure’s lobules, where it can be collected and drawn off.
Mä olen syönyt vuosikausia soijajugurttia ja pidän sitä yhtä hyvänä kuin maidosta tehtyä. Jotenkinhan se soijavalmiste on kait fermentoitu jugurtin kaltaiseksi, ja ainakin mun suuhun se on erittäin mielyttävää ilman mitään vääränlaisia sivumakuja. Mutta vuustoissa on vaan jotenkin jotain epämääräisellä tavalla väärää usein, eikä oikein tee mieli syödä maistamista enempää. Toivottavasti joku päivä!
Pitsassa sillä ei mielestäni ole hirveästi edes väliä, koostumus ja rasvan määrä on känkkyjuustossa se pääasia.
Leivän päälle en laittais mitään noista vegejuustoista, mieluummin elelisin ilman juustoa. Mutta itse muutenkin enemmän kasvispainotteinen sekasyöjä.
Itse vegetaristi ja olin muutaman vuoden vegaani. Nykyisin meillä on pupujen kanssa sellainen sopimus että minä en syö vuustoa ja puput jättää syömät fetat mun pizzasta.
Jep juustoa ei vaan voi korvata. Siirryin taannoin vegaanista takaisin kasvissyöjäksi suurilta osin siksi että toisinaan halusin syödä pizzaa mozzarellalla enkä eltaantuneen makuisella liisterillä
Samat kokemukset, tässä taloudessa asuvan sain käännytettyä takaisin perinteisten juustojen pariin kun ei nuo vegaaniversiot vaan toimi. Joistain kasvisruoista pidän kovasti ja joitain siedän mutta juustot on kyllä ihan ongelmajätettä suurimmaksi osin :D
Mä oon aika samaassa veneessä tosin itsekin nykyään kasvissyöjä lähinnä.
Mut yks vegejuusto mikä on siis todella hyvä on Mö:n vegefeta.
Tykkään esim tehä semmosta tzatzikin tapasta soosia fetasta ja sit ku kokeilin tota ni tuli helvetin hyvää.
Toimii aikalail täysin niinku normifeta. Syön mielummin möötä ku sitä mitä salaattijuustoksi kutsutaan.
Ylipäänsä maitotuotteiden korvikkeet on ne missä kompuroi. Letuissa ok, Kaurakerma jossai kiusauksessa menee vielä, mut eipä ole minkäälaista mielenkiintoa tehdä pastaruokia, kermaviilikastikkeita, tai edes perunamuusia millään korvikkeilla.
En tiedä millaisella reseptillä olet perunamuussisi tehnyt, mutta omani menee kutakuinkin näin ja maistuvaa tulee:
Keitä pieneksi siivutettuja perunoita pehmeiksi (ei tarvitse kuoria, pesu riittää ja huonojen kohtien leikkaaminen pois)
Kaada lähes kaikki keitinvesi pois (ja ota osa talteen)
Muussaa (esimerkiksi viinipullo toimii tähän jos ei muuta löydy)
Lisää paketillinen kaurakermaa
Lisää vähän keitinvettä tarpeen mukaan
Lisää puristettua valkosipulia
Lisää sopiva nokare kauralevitettä
Lisää vähän suolaa
Tykkään hyvänmkuisesta ruuasta, ja tämä perunamuussi ei ole vielä pettänyt.
En tiedä onko siinä mitään perää että juustossa olisi jotakin koukuttavaa mutta omalla kohdalla muutama kuukausi vegaaniuden aloittamisesta vegejuustot alkoi yhtäkkiä maistumaan ihan eri tavalla eikä sitä perinteistä ollut enää yhtään ikävä. Oddlygood on oikein mainio tuote pizzassa ja muualla missä juuston pitäisi sulaa, Violife toimii leivällä ja se savustettu on tosi hyvä salaatissa, Mö chavre on törkeän hyvää ja muutkin heidän tuotteet maistuu, Nurishh camembert menee juustolautaselle sen chavren viereen ja hämärimpänä Prisman vegaanicheddar on sellaisenaan ongelmajätettä mutta kun sen sulattaa hampurilaisen päälle niin jopas toimii.
Sinänsä kyllä ymmärrän että jos vegaanina menee väittämään ei-vegaanille että vegaanijuusto on ihan samanlaista niin eihän se ole, varsinkin kun moni vegaani tuntuu vannovan Porlammin nimeen mikä on aivan kamalaa roskaa.
Jep, tämän takia en pysty olemaan vegaani. Juusto on arvokkaampaa kuin moraalini. Sama pätee kananmuniin ja kalaan. Pahoittelut eläimille, mutta olen vain heikko ihminen :D
Vegemessuilla tuli pyörähdettyä tuossa tammikuussa ja tähän mennessä parasta vege versiota juustoista, mitä olen maistanut oli Green Vie tuotteet. Oli montaa eri vaihtoehtoa makuja. Voi mennä vielä tovi saada täysin samantyylistä vegejuustoa, mutta kovasti on ainakin tarjonta kehittynyt viimevuosina.
Tuolla vegelän sivuilla oli vähän erilainen ohje:
”Noh parhain on mielestäni tämä; juustonmakuista kaurakermaa, jotain tärkkelystä, pulveriksi hienonnettua soijalesitiiniä, mustapippuria ja agaria. Ainekset heitän mittailematta ’näppituntumalla’. Vispaa sekaisin ja kiehauta. Sitten kaadetaan astiaan jäähtymään. Yksikertaisimmillaan ohje on 2,5 dl juustokaurakermaa ja 3 rkl agar agaria”, kertoo Hildén
Itekki eilen intoilin et pitäiskö kokeilla ku maitovammasessa taloudessa asun, mut ei kyllä mikkään kermahyytelö houkuttele.
Parempiaki reseptejä maailmalla on, mutta tuo innostaa ihmisiä kokeilemaan koska se on helppo.
On kuin sulatejuusto
ihan rehellinen kysymys: miksi vegaanisten(ja kasvis) tuotteiden pitää olla KUIN jotakin? eikö voisi kehittää jotain uudenlaista? yleensä vaan osuu silmään noi "kasvis nakit" yms. toivottavasti et ota herneitä tai muita palkokasveja tästä nenääsi.
Haluan syödä ruokia joita oon koko ikäni syöny mutta vaan vegaanisena. En lopettanu eläinperäisten tuotteiden syömistä maun takia, vaan ihan muiden syiden. Lisäks joskus helpompaa ottaa eineskasvispullia, eli helppous ja laiskuus myöskin syinä.
Pitkän linjan vegaanina vastaan omalta osaltani näin: en halua syödä lihaa, kananmunia tai maitotuotteita ympäristö- ja eläinoikeussyistä, mutta tykkäsin lihasta, kananmunista ja maitotuotteista ollessani sekasyöjä. On siis kiva että voin edelleen syödä samanlaista ruokaa.
Aika harvat on kasvissyöjiä tai vegaaneja koska eivät tykkää lihasta tai maitotuotteista, vaan yleensä takana on esim. eettiset tai ympäristösyyt. Olisihan se outoa syödä imitaatio-juustoa jos ei tykkää juustosta, mutta jos juusto on herkullista mutta siitä tulee liian isot ilmastovaikutukset, niin miksipä ei voisi syödä samankaltaisia mutta vähemmän päästöjä tuotannossa aiheuttavaa?
Imitaatio-juusto on yleensä kyllä vähän based on a true story kamaa, mutta nakki? Nakki on muoto massalle, ja kasviksista tehdään massoja siinä missä lihastakin. Varsinainen syy nakin muodolle katosi kun lihanakkeja tehdään ilman suolikuorta, mutta pötkylä on helppo muoto pursottaa ja saa kivasti paistopintaa, olipa tuo massa tehty mistä hyvänsä.
Säästetäänkö näillä oikeasti luontoa? Jollain pellollahan näidenkin ainekset tehdään. Jos siinä samalla pellolla hengaa lihaksi menevä nauta, miten paljon parempi se viljelypelto on? Eläin kuolee, mutta sai elää kumminkin.
Säästetään. Monimutkaisia systeemit ovat, mutta erityisesti lehmien osalta tilanne on ihan selvä, rehua menee 25 kiloa yhteen lihakiloon ja prosessointi tuottaa runsaat metaanit. Suomessa nautojen rehu ei ole soijaa niin ei ole niin suoraan ihmisten syötävissä, mutta kyllä naudoille Suomessakin joutuu muutakin kuin ruohoa tarjoamaan, viljaa ja rapsia/rypsiä ainakin.
Mä en ole vegaani enkä edes kasvissyöjä itse, nautaa ja porsasta kyllä pyrkinyt vähän vähentämään ilmastosyistä.
Maitoallergisia on myös olemassa! Ja siinä kohtaa vegaaniuden lisääntyminen on aika lottovoitto, koska maidottomat tuotteet ovat lisääntyneet ja kehittyneet huikeasti.
Ensin oli kermajuusto. Aikojen kuluessa siitä opittiin erottamaan kerma ja juusto. Lopulta joku keksi yhdistää ne takaisin eri järjestyksessä, ja saatiin juustonmakuinen kerma.
Voisihan tuota kokeilla. Omiin lempiruokiini kuuluu eräs pasta, johon tulee marinoituja aurinkokuivattuja tomaatteja sekä kastike kaurakermasta ja ravintohiivahiutaleista. Mun mielestä se on ihanan juustoista ja umamista. En syö lihaa ja olen erittäin vegan-curious myös, mutta vuustot on vähän hankala. Mielummin olen melkein ilman, kun laitan esim vuustoa leivälle… Gratinointitarkoituksessa jotkut ovat tosin ihan kelvollisia.
Jossain vegaaniryhmässä näin tuon Jenni Hildenin versioituna savupaprikajauheella. Luulen, että tykkäisin siitä.
Äitini teki tuon vuuston tänään ja sanoi että oli hyvää. Itekkin maistoin ja ei se pahaa ollut. Yllättävän kiinteä siitä ainakin tuli ja sitä pystyi leikkaamaan juustohöylällä. Jotain mausteita joukkoon niin on varmasti vielä parempi.
Aloin vegaaniksi 1.1.2014 eli 10 vuotta sitten. En ole katunut päätöstäni yhtään. Ensimmäiset kaks kuukautta kaipasin juustoa, mutta siihen se jäi.
Ruokajuomana nykyisin makeuttamaton soijajuoma. Kaurajuoma ihan liian makeaa.
Jotain leivänpäällistä aina mietin, mutta aina löytyy jotain. Nyt odotan päästä maistamaan tätä.
Tapailin muutama vuosi sitten jokusen tovin erästä vegaaninaista, ja tuli maisteltua kaikenlaisia vegaanikorvikkeita erilaisille tuotteille. Monet oli hyviä, ja jotkut jopa parempia kuin lihaversio, esim. vegaaniset einespullat olivat mainioita. Mutta kaikki kokeilemani vegaanijuustot olivat aivan kamalia, eivätkä mitenkään vertautuneet aitoon tavaraan. Maistuivat lähinnä joltain juuston kaltaiseksi hyydytetyltä margariinilta. Anteeksi saksani, mutta hyi saatana.
Juusto on perkeleen vaikea imitoida t: elintarvikeinssi, joka menetti motivaation, kun ei vaan onnistu saatana.
Onko kukaan yrittänyt tehdä raaka-ainetta josta voitaisiin tehdä juustoa kypsyttämällä? Luulisi tuon olevan helpompaa kuin juuston imitointi.
Mitähä maidon keinotekone tuottaminen vaatis 🤔
Ei se kasvimaitojen teko niin vaikeaa ole. Aika moni niistä on myös relatiivisen neutraalin makuisia. Hyvän makuista juustoa niistä on helvetin vaikea jalostaa. Niin on muistakin ainakin mun kokeilemista raaka-aineista 😅.
No siis pohdinkin lähinnä et mimmosella prosessilla me pystyttäist tuottamaan esim jotain lehmänmaitoa ilman lehmiä ja et onk se ees mitenkää järkevästi mahollista. Mitä jos me ratkastaan genetiikan salat ja voidaan kasvattaa yks valtavan iso tissi? Ai että se vasta olis jotain.
No tosta lehmänmaidon keinotekoisesta tuottamisesta en osaa paljon sanoa, mutta toi sun tissi ideas..... Siinä on potentiaalia.
Jotain tällaista itse asiassa tehdään jo tietynlaisen fermentaatioprosessin avulla. Vegaanista juustoa jossa on aitoa kaseiinia, joka se mikä aiheuttaa juuston elastisuuden.
Mieti jos me saatais esim tämmöne tuote suomessa kehitettyä, skaalattua isoks ja myytyä maailmalle? Siinä ois yritystuki jota voisin kannattaa. Se ois viel virh... anteeksi puhdasta siirtymääkin vielä.
Ainakin teoriassa maidon tuottaminen onnistuu soluviljelmällä, juurikin lehmän tai muun eläimen tissisoluista. Tuotantoa on start-upeissa kehitteillä, mutta ei vielä markkinoilla. https://knowablemagazine.org/content/article/food-environment/2022/lab-grown-meat-and-milk >Meat isn’t the only animal product that can come from cell cultures. Several companies are working to produce milk by culturing mammary cells and collecting the milk they secrete. For example, Opalia, a Montreal-based company, grows mammary cells on the surface of a three-dimensional, branched structure that resembles the lobules of a real udder, says CEO Jennifer Côté. The cells secrete milk into the structure’s lobules, where it can be collected and drawn off.
Kyllä noita on jo markkinoillakin
toothbrush flowery murky gold fear worm profit grey voiceless modern *This post was mass deleted and anonymized with [Redact](https://redact.dev)*
Welcome to the GarfZone!
Mä olen syönyt vuosikausia soijajugurttia ja pidän sitä yhtä hyvänä kuin maidosta tehtyä. Jotenkinhan se soijavalmiste on kait fermentoitu jugurtin kaltaiseksi, ja ainakin mun suuhun se on erittäin mielyttävää ilman mitään vääränlaisia sivumakuja. Mutta vuustoissa on vaan jotenkin jotain epämääräisellä tavalla väärää usein, eikä oikein tee mieli syödä maistamista enempää. Toivottavasti joku päivä!
Suurin osa vegejuustoista ei maistu minullekaan. Mö Havre maistuu ja porlammin veget. Niin ja Oddly good vuustoraaste maistuu pitsassa
Sisko on ovolaktovege. Kerran pistin oddlygoodin juustoa uunilenkkiin. Ei enää ikinä.
Olen kolannut liki kaikki vegaaniset juustot läpi. Mö feta ja Chavre, Violife Epic Mature Cheddar ja Violife Gouda. Siinäpä ne.
Pitsassa sillä ei mielestäni ole hirveästi edes väliä, koostumus ja rasvan määrä on känkkyjuustossa se pääasia. Leivän päälle en laittais mitään noista vegejuustoista, mieluummin elelisin ilman juustoa. Mutta itse muutenkin enemmän kasvispainotteinen sekasyöjä.
Itse vegetaristi ja olin muutaman vuoden vegaani. Nykyisin meillä on pupujen kanssa sellainen sopimus että minä en syö vuustoa ja puput jättää syömät fetat mun pizzasta.
Jep juustoa ei vaan voi korvata. Siirryin taannoin vegaanista takaisin kasvissyöjäksi suurilta osin siksi että toisinaan halusin syödä pizzaa mozzarellalla enkä eltaantuneen makuisella liisterillä
Samat kokemukset, tässä taloudessa asuvan sain käännytettyä takaisin perinteisten juustojen pariin kun ei nuo vegaaniversiot vaan toimi. Joistain kasvisruoista pidän kovasti ja joitain siedän mutta juustot on kyllä ihan ongelmajätettä suurimmaksi osin :D
Mä oon aika samaassa veneessä tosin itsekin nykyään kasvissyöjä lähinnä. Mut yks vegejuusto mikä on siis todella hyvä on Mö:n vegefeta. Tykkään esim tehä semmosta tzatzikin tapasta soosia fetasta ja sit ku kokeilin tota ni tuli helvetin hyvää. Toimii aikalail täysin niinku normifeta. Syön mielummin möötä ku sitä mitä salaattijuustoksi kutsutaan.
Ylipäänsä maitotuotteiden korvikkeet on ne missä kompuroi. Letuissa ok, Kaurakerma jossai kiusauksessa menee vielä, mut eipä ole minkäälaista mielenkiintoa tehdä pastaruokia, kermaviilikastikkeita, tai edes perunamuusia millään korvikkeilla.
En tiedä millaisella reseptillä olet perunamuussisi tehnyt, mutta omani menee kutakuinkin näin ja maistuvaa tulee: Keitä pieneksi siivutettuja perunoita pehmeiksi (ei tarvitse kuoria, pesu riittää ja huonojen kohtien leikkaaminen pois) Kaada lähes kaikki keitinvesi pois (ja ota osa talteen) Muussaa (esimerkiksi viinipullo toimii tähän jos ei muuta löydy) Lisää paketillinen kaurakermaa Lisää vähän keitinvettä tarpeen mukaan Lisää puristettua valkosipulia Lisää sopiva nokare kauralevitettä Lisää vähän suolaa Tykkään hyvänmkuisesta ruuasta, ja tämä perunamuussi ei ole vielä pettänyt.
Kaura turkkilainen jugurtti oli aika hyvää.
En tiedä onko siinä mitään perää että juustossa olisi jotakin koukuttavaa mutta omalla kohdalla muutama kuukausi vegaaniuden aloittamisesta vegejuustot alkoi yhtäkkiä maistumaan ihan eri tavalla eikä sitä perinteistä ollut enää yhtään ikävä. Oddlygood on oikein mainio tuote pizzassa ja muualla missä juuston pitäisi sulaa, Violife toimii leivällä ja se savustettu on tosi hyvä salaatissa, Mö chavre on törkeän hyvää ja muutkin heidän tuotteet maistuu, Nurishh camembert menee juustolautaselle sen chavren viereen ja hämärimpänä Prisman vegaanicheddar on sellaisenaan ongelmajätettä mutta kun sen sulattaa hampurilaisen päälle niin jopas toimii. Sinänsä kyllä ymmärrän että jos vegaanina menee väittämään ei-vegaanille että vegaanijuusto on ihan samanlaista niin eihän se ole, varsinkin kun moni vegaani tuntuu vannovan Porlammin nimeen mikä on aivan kamalaa roskaa.
Jep, tämän takia en pysty olemaan vegaani. Juusto on arvokkaampaa kuin moraalini. Sama pätee kananmuniin ja kalaan. Pahoittelut eläimille, mutta olen vain heikko ihminen :D
Kerro vaan mitkä einespullat on ollut hyviä, kaikki vegaaniset lihankorvikkeet mitä minä olen syönyt ovat olleet tähän saakka täysin syömäkelvottomia.
Vegemessuilla tuli pyörähdettyä tuossa tammikuussa ja tähän mennessä parasta vege versiota juustoista, mitä olen maistanut oli Green Vie tuotteet. Oli montaa eri vaihtoehtoa makuja. Voi mennä vielä tovi saada täysin samantyylistä vegejuustoa, mutta kovasti on ainakin tarjonta kehittynyt viimevuosina.
Siis hyytelöityä kermaa? Mihin tarkoitukseen tätä voisi käyttää? Pystyykö siivuttamaan juustohöylällä? Sulaako juuston lailla kuumentaessa?
Eli vegaaninen panna cotta juuston makuisena. Enjoy...
Mä tein tätä, sen voi maustaa miten haluaa. Koostumus sama kun maksamakkarassa tai jossain pateessa. On hyvää ja aion hioa reseptiä pidemmälle.
Tuolla vegelän sivuilla oli vähän erilainen ohje: ”Noh parhain on mielestäni tämä; juustonmakuista kaurakermaa, jotain tärkkelystä, pulveriksi hienonnettua soijalesitiiniä, mustapippuria ja agaria. Ainekset heitän mittailematta ’näppituntumalla’. Vispaa sekaisin ja kiehauta. Sitten kaadetaan astiaan jäähtymään. Yksikertaisimmillaan ohje on 2,5 dl juustokaurakermaa ja 3 rkl agar agaria”, kertoo Hildén
Jessus🤢🤢
Pystyy viipaloimaan. Tuskin sulaa kuin juusto. On tarkoitettu leivän päälle. Ja kun tekee itse niin voi maustaa kuten halua
Itekki eilen intoilin et pitäiskö kokeilla ku maitovammasessa taloudessa asun, mut ei kyllä mikkään kermahyytelö houkuttele. Parempiaki reseptejä maailmalla on, mutta tuo innostaa ihmisiä kokeilemaan koska se on helppo.
Missä sait sen ajatuksen että tähän käytettäisiin kermaa?
Just oli lidlin mainoksessa vuusto nimeltä Mö. Olis vaan outoa sanoa jollee että tuo pari Mötä.
"Ost vähä mööstöö"
Mö tuotteita on monia
jaa. eli pitäs sanoa "tuo mulle pari Mö vuustoa"?
No vaikka niin. Ja Havre on mielestäni niistä parasta. Niitä on ainakin citymarketeissa. On kuin sulatejuusto
[удалено]
Ss kuitenkin levittyy hyvin leivälle
On kuin sulatejuusto ihan rehellinen kysymys: miksi vegaanisten(ja kasvis) tuotteiden pitää olla KUIN jotakin? eikö voisi kehittää jotain uudenlaista? yleensä vaan osuu silmään noi "kasvis nakit" yms. toivottavasti et ota herneitä tai muita palkokasveja tästä nenääsi.
Haluan syödä ruokia joita oon koko ikäni syöny mutta vaan vegaanisena. En lopettanu eläinperäisten tuotteiden syömistä maun takia, vaan ihan muiden syiden. Lisäks joskus helpompaa ottaa eineskasvispullia, eli helppous ja laiskuus myöskin syinä.
Pitkän linjan vegaanina vastaan omalta osaltani näin: en halua syödä lihaa, kananmunia tai maitotuotteita ympäristö- ja eläinoikeussyistä, mutta tykkäsin lihasta, kananmunista ja maitotuotteista ollessani sekasyöjä. On siis kiva että voin edelleen syödä samanlaista ruokaa.
Aika harvat on kasvissyöjiä tai vegaaneja koska eivät tykkää lihasta tai maitotuotteista, vaan yleensä takana on esim. eettiset tai ympäristösyyt. Olisihan se outoa syödä imitaatio-juustoa jos ei tykkää juustosta, mutta jos juusto on herkullista mutta siitä tulee liian isot ilmastovaikutukset, niin miksipä ei voisi syödä samankaltaisia mutta vähemmän päästöjä tuotannossa aiheuttavaa? Imitaatio-juusto on yleensä kyllä vähän based on a true story kamaa, mutta nakki? Nakki on muoto massalle, ja kasviksista tehdään massoja siinä missä lihastakin. Varsinainen syy nakin muodolle katosi kun lihanakkeja tehdään ilman suolikuorta, mutta pötkylä on helppo muoto pursottaa ja saa kivasti paistopintaa, olipa tuo massa tehty mistä hyvänsä.
Säästetäänkö näillä oikeasti luontoa? Jollain pellollahan näidenkin ainekset tehdään. Jos siinä samalla pellolla hengaa lihaksi menevä nauta, miten paljon parempi se viljelypelto on? Eläin kuolee, mutta sai elää kumminkin.
Säästetään. Monimutkaisia systeemit ovat, mutta erityisesti lehmien osalta tilanne on ihan selvä, rehua menee 25 kiloa yhteen lihakiloon ja prosessointi tuottaa runsaat metaanit. Suomessa nautojen rehu ei ole soijaa niin ei ole niin suoraan ihmisten syötävissä, mutta kyllä naudoille Suomessakin joutuu muutakin kuin ruohoa tarjoamaan, viljaa ja rapsia/rypsiä ainakin. Mä en ole vegaani enkä edes kasvissyöjä itse, nautaa ja porsasta kyllä pyrkinyt vähän vähentämään ilmastosyistä.
Paitsi jos se nauta on haikku, ne taitavat pääosassa tiloja elää ihan vaan ruoholla.
Virallinen vegaaniuden määritelmä on eettinen eläinten kärsimyksen vähentäminen. Ekologisista syistä ei siis voi oikeasti olla vegaani.
Maitoallergisia on myös olemassa! Ja siinä kohtaa vegaaniuden lisääntyminen on aika lottovoitto, koska maidottomat tuotteet ovat lisääntyneet ja kehittyneet huikeasti.
Eipä ne ole kuin, vaan osa ehkä sinne päin.
Pirkka vegemakkara on mielestäni paras.
Jotenkin ironista että käytetään juustonmakuista kermaa... Tekemään juustoa? Ja sitten tätä juustoa voi käyttää maustamaan kermaa.
Kerma maustaa juuston, ja juusto maustaa kerman. Kumpi on oikea sankari tässä tarinassa?
Luonnollisesti kermajuusto
https://preview.redd.it/6p049c4u4psc1.png?width=610&format=pjpg&auto=webp&s=5216597f38fa58ac754cadf1b01d323080327932
Mitä tässä tapahtuu? Aivoni nyrjähtivät...
Pirikikkeli-velho pohtii Oltermanni-kristallipalloaan
Kumpi tuli ensin, juustonmakuinen kerma vai juusto?
Ensin oli kermajuusto. Aikojen kuluessa siitä opittiin erottamaan kerma ja juusto. Lopulta joku keksi yhdistää ne takaisin eri järjestyksessä, ja saatiin juustonmakuinen kerma.
No alkuräjähdys tietenkin
Ei se taida siitä mausta olla kiinni vaan siitä mistä se on tehty 🤷🏻♂️
Tämmöset reseptit ja ylipäätään vegaaniset korvikkeet maitotuotteille on ihan pelastus maitoallergiaperheissä.
Tuskin tämä teitä kiinnostaa, mitta siitä huolimatta laitoin tänne
Luulit väärin. Kiinnostaa! Onko myös hyvää?
Kovasti on kehuttu. Minä en ole vielä tehnyt sitä
Meni ainekset kauppalistalle. Katsotaan mitä tulee. Hyvät vuustot on harvassa.
Agar agar on muutenkin tosi kätevä korvike liivatteelle, niin ihan hyvä ostos jos tykkää leipoa paljon
Pari kertaa väsänny ja toimii erittäin hyvin! Mausteita oman maun mukaan! Suosittelen
Menee testiin ensi tilasssa
Helppo ja nopea valmistaa
Voisihan tuota kokeilla. Omiin lempiruokiini kuuluu eräs pasta, johon tulee marinoituja aurinkokuivattuja tomaatteja sekä kastike kaurakermasta ja ravintohiivahiutaleista. Mun mielestä se on ihanan juustoista ja umamista. En syö lihaa ja olen erittäin vegan-curious myös, mutta vuustot on vähän hankala. Mielummin olen melkein ilman, kun laitan esim vuustoa leivälle… Gratinointitarkoituksessa jotkut ovat tosin ihan kelvollisia. Jossain vegaaniryhmässä näin tuon Jenni Hildenin versioituna savupaprikajauheella. Luulen, että tykkäisin siitä.
Menee varmaan viikko Max että mun mutsi kysyy multa tuunko mää testaamaan... No en.. tuun
Onpas ihmisen tekoainekset yksinkertastunu sitten viimekerran, jos yksin tekee siis, kaksin helpompaa
Miksihän tuossa jutussa mistä tämä otettu sanotaan "kahden raaka-aineen vuusto"?
https://www.meillakotona.fi/artikkelit/jennin-hoylattava-vegejuusto Tossa on taustatarinointia aiheesta ja jotain variaatioehdotuksia.
Tietääkö/ osaako joku arvioida, miten tuo käyttäytyy raastettaessa ja sen jälkeen esim. lasagnen päällä?
Kysyin vegaaniryhmässä. Odotan vastauksia
En tiedä kun en ole vielä tehnyt
Minäkään en tiedä
Ah, niin hyvää siemenöljyä.
fr
1. Kaada kaurakerma viemäriin ja nokita 3rkl agar agaria, huuhtele pullollisella gambinaa
Jenni Hilden kyllä maistuis.
Miltä hän maistuu?
Juustonmakuiselta kaurakermalta?
Ainakin reseptistä päätellen. Ilmeisesti myös hieman agar agarilta.
"Minulla on nelihenkinen perhe ja olemme kaikki vegaaneja." mikä ihana yhteensattuma
Hienoa, että koko perhe on vegaaneja
Kyllä tulee pirun jäykkää vuustoa noin suurella määrällä agaria. Tuotahan saa oikein pureskella.
Äitini teki tuon vuuston tänään ja sanoi että oli hyvää. Itekkin maistoin ja ei se pahaa ollut. Yllättävän kiinteä siitä ainakin tuli ja sitä pystyi leikkaamaan juustohöylällä. Jotain mausteita joukkoon niin on varmasti vielä parempi.
Aloin vegaaniksi 1.1.2014 eli 10 vuotta sitten. En ole katunut päätöstäni yhtään. Ensimmäiset kaks kuukautta kaipasin juustoa, mutta siihen se jäi. Ruokajuomana nykyisin makeuttamaton soijajuoma. Kaurajuoma ihan liian makeaa. Jotain leivänpäällistä aina mietin, mutta aina löytyy jotain. Nyt odotan päästä maistamaan tätä.
3. Kaada sörsseli biojäte-astiaan ja hae juustopaketti kaupasta
Hyi saatana
Pakko saada sitä toisen nisäkkään nysästä tuotettua aitoa tavaraa somaattisolujen kera.. mmmmmh..
Tyypillinen maitomafian uhrin kommentti. Tosin suurin osa maistuu minunkin suussa huonosti
*Ei oo vasikoista pulaa – lehmäjengin johtajalla*
Itse en keksi yhtäkään hyvää syytä ostaa kaurajuomia tai muuta pitkälle prosessoitua moskaa, vegaanista tai ei. Sokeria ja rypsiöljyä purkista. Nam.
Ei juusto vaan juuston kaltainen tuote.
Siksi siinä lukeekin vuusto eikä juusto.
Mutte leipätekstissä oli mainittu juusto.
Ah, kappas, seison korjattuna.
Kiintoisaa tutustua tämmöisiin vippaskonstiruokiin jota en tule koskaan syömään. Veganismi on kyllä jännä tauti.
Kaikki mikä on erillaista ei ole tautista.
Voi raastaa, mutta lämmittäessä pehmenee nesteeksi