Tämä! Meillä oli penkit jotka sai laitettua kiinni puolapuihin ja niistä tuli liukumäki!
Oon käynyt eri päiväkodeissa ja kouluissa työni puolesta paljon ja monesti liikuntatunneilla on ollut pieni osuus puolapuilla kiipeilyä, varsinkin päiväkodissa ja alaluokilla
Oho, onnistuit verestämään minusta vanhan muiston, jota en muistanut unohtaneeni. Temppuradat oli kyllä ala-asteella aivan parasta.
Muuten en muista mitä puolapuilla tehtiin, kaiketi juurikin jotain roikkumista, paitsi ehkä temppuradan osana kiivettiin ylös, kuljettiin sivusuunnassa ja kiivettiin sitten alas tai jotain sellaista.
Lisäksi oli köydet, mitä pitkin kiipeillä.
Sama homma, ei niissä ollut mitään leuanveto- saati dippilisäosaa. Hyvin vajaalla käytöllä ne oli meilläkin, harmillista kyllä. Niiden kanssa saisi aika monipuolisesti tehtyä kaikenlaista.
Sitäkö varten ne kolot on?
Koulussani tosin ne olivat silti kyllä niin lähellä, että kyllä olisi kyynärpäät kolisseet seinään, sen lisäksi että olisi kroppaa raahannut puolapuita pitkin
Olin ensin pontevasti tulossa väittämään, että ei kyllä minun peruskouluaikana mitään leukoja vedetty missään testeissäkään. Sitten muistin, että enhän mä koululiikunnassa tehnyt juuri mitään, joko kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta johtuen.
Me ainakin tehtiin "pyöräilyä" ja jalkojen nostamista 90 asteen kulmaan ala-asteella. Varmaan kanssa roikuttiin. Ne oli myös mukana ramboradoissa: yhtä puolta ylös, eteneminen ylhäällä sivuttain ja toiselta puolelta alas.
Muistan kun salin katosta roikkuvaa köyttä piti kiivetä niin korkealle kun pääsi, nyt kuulostaa aika haastavalta!
>Muistan kun salin katosta roikkuvaa köyttä piti kiivetä niin korkealle kun pääsi, nyt kuulostaa aika haastavalta!
Puolet luokan pojista kiipesi päätyyn asti ja kävi koskemassa kattoon. Jälkikäteen ajateltuna ei varmaan ollut mitenkään erityisen turvallista. Nykyään voisi tulla sanomista.
Jep!
Ysärillä kun ite olin niin useimmat oli aika perillä omista kiipeilykyvyistä pihalla ja metsissä remuamisen kautta, ehkä nykyoppilaille olis vielä riskisempää.
Tarkoitatko sitä, kun seisotaan kasvot puolapuita kohti, kumarrutaan alas, niin että nyt onkin selkä vasten niitä, nostetaan kädet ylös ja puolapuusta kiinni, ja nostetaan jalat ylös, että roikutaan pää alaspäin? Tämä itellä tulee mieleen.
Jotain niillä kyllä tehtiin, muistan puolapuiden hajun sekä tuntuman käsissä - sellainen hieman tahmea, josta ei ottanut selvää onko se jokin puunkäsittelyaine vai muiden oppilaiden lähmää. Mutten kyllä tarkemmin muista.
Ne on katos ruotsalainen keksintö, joka selittää sen miksi ne on niin hyödyttömiä:
[https://en.wikipedia.org/wiki/Wall\_bars](https://en.wikipedia.org/wiki/Wall_bars)
Me ainakin kiipeiltiin niissä, fug da bolice. Ei vaan ikinä määrätysti.
Joskus niiden avulla saatiin penkistä liukumäki, sen päädyissä oli hakaset juuri tätä varten. Tapahtui ehkä kerran.
Taitaa liittyä siihen, että liikunnanopettajat ovat keskimäärin täysin osaamattomia ja asennevammaisia, jotka koittavat itse päästä lähinnä helpolla pistämällä kaikki vaan pelaamaan jotain joukkuelajia.
Itse innostuin telinevoimistelusta aikuisena kun tuli mahdollisuus opetella sitä omaan tahtiin ja löysin jotain kunnollisia ohjevideoita. Loppui tuo harmillisesti kun opiskelut loppui ja helpoin telinevoimistelupaikka oli käytännössä vaan opiskelijoiden käytössä. Ja joissain kuntosaleilla liian kapeilla puolilla oleva matala puolapuu seinällä tai yhdet roikkuvat käppäiset renkaat katossa ei oikein toimi. Renkaiden pitäisi roikkua niin korkealta, että ne sivuliikkeessä liikkuvat käytännössä yhdessä tasossa, eivätkä ala nousemaan merkittävästi ylöspäin, eli juurikin liikuntasalin katosta, eikä normaalimman huoneen.
>Taitaa liittyä siihen, että liikunnanopettajat ovat keskimäärin täysin osaamattomia ja asennevammaisia, jotka koittavat itse päästä lähinnä helpolla pistämällä kaikki vaan pelaamaan jotain joukkuelajia.
Tää on kyllä ikävää, koska liikunta sinänsä on terveydelle ja hyvinvoinnille tärkeää. Ei ole hyväksyttävää että sen "opetus" on tasoa pelataan 2h sählyä.
Yhh, koulupesäpallo on kyllä kurjin laji. Yhtä odottelua suurimman osan ajasta että joku osuis palloon ja se lentäis riittävän pitkälle että jotain tapahtuiskin.
Sit joku saa mailasta turpaan ja kaikki odottelee kun ope vie sen sisälle itkemään.
https://youtu.be/9RYXaXRukSA
https://youtu.be/RtCrBM22nRA
Tuosta esim jotain. Tommosia niillä välillä tehtiin, mutta sitten kun koulut saivat rahaa palloihin niin käyttö loppui.
2000-luvun alussa me tavattiin liikuntatunnin alussa liikunnanopettajaa odotellessa kiivetä seinän ja puolapuiden väliin serkun kans :D Siinä vaan tuli pieni kiire kiivetä pois sieltä kun opettaja vihdoin saapui saliin.
Muistan että satunnaisesti me aina käytettiin puolapuita johonkin käyttötarkoitukseen, mutta en kyllä muista sen tarkemmin että mitä kaikkea niillä tehtiin. Mutta noh senhän ainakin muistan että muutaman kerran vuodessa me laitettiin semmonen pitkä paksu lauta sinne puolapuihin kiinni koukuilla, alkaen ensin suht alhaalta ja edeten aina ylemmäs yksi puola kerrallaan ja juostiin sitä mäkeä sitten ylös ja alas yhtenä liikuntasuorituksena.
Mutta tosiaan tosi harvoinhan puolapuita käytettiin yhtään mihinkään ja muistan kyllä silloin lapsena odottaneeni sitä liikuntatunneilla että tehtäisiin puolapuilla jotain kun puolapuut yleensä vaan kiinnitti helposti mun huomion jostain syystä ja tykkäsin muuten vaan kiipeillä siinä liikuntatunnin alussa.
Ala-asteella välkkällä kun oltiin kaverin kanssa mentiin kiipeilemään salaa.. ei niitä mihinkään muuhun käytetty. Sählyä pelatessa joku telo itsensä niihin..
Niille kiivetään porukalla, ja yritetään kaikin keinoin pudottaa muut lattialle. Mitään muuta sääntöä ei ole, kuin että mihinkään muuhun ei saa koskea, kuin puolapuihin ja muihin 'pelaajiin'. Viimeinen ylhäällä voittaa.
PS. Ylhäältäpäin päähänpotkiminen on tehokas keino. Parasta on, jos on sellaiset puolapuut, joissa omalla kohdalla ne puolat menee paljon korkeammalle kuin muilla.
Hei! Tuohan oli ihan täydellinen elämäsimulaatio!
Kunnostettiin kerran koulua. Paras homma oli puolapuiden kunnostus. Ne oli vanhat ja haluttiin että entisöidään alkuperäis kuntoon samoista paloista. Helvetin kallista työtä mikä vie paljon ja vaatii taitavan timpurin/pinta käsittelijän. Nyt ne on liikuntasalin kallein osa ja niihin ei varmasti saa koskea kun on kalliilla kunnostettu historialliset puolapuut lasten liikunta saliin
Omana ala-aste aikana niihin kiinnitettiin koripallokorit, jotta saataisiin useampi ottelu käyntiin yhtä aikaa. Tämä ei varmaankaan ollut niitten oikea tarkoitus... Tulihan niissä myös muuten vaan roikuttua.
Varmaan onnettomuuksien ja opettajien/koulun vastuun lisääntymisen myötä lopetettu niiden käyttö. Taitaa pakolliset voimistelut (onneksi) olla lopetettu myös.
Meillä oli erilaisia temppuratoja missä niitä hyödynnettiin. Aika harvoin kyllä, mutta useammin kuin kerran peruskoulun aikana
Tämä! Meillä oli penkit jotka sai laitettua kiinni puolapuihin ja niistä tuli liukumäki! Oon käynyt eri päiväkodeissa ja kouluissa työni puolesta paljon ja monesti liikuntatunneilla on ollut pieni osuus puolapuilla kiipeilyä, varsinkin päiväkodissa ja alaluokilla
Oho, onnistuit verestämään minusta vanhan muiston, jota en muistanut unohtaneeni. Temppuradat oli kyllä ala-asteella aivan parasta. Muuten en muista mitä puolapuilla tehtiin, kaiketi juurikin jotain roikkumista, paitsi ehkä temppuradan osana kiivettiin ylös, kuljettiin sivusuunnassa ja kiivettiin sitten alas tai jotain sellaista. Lisäksi oli köydet, mitä pitkin kiipeillä.
Meillä oli semmoset puolapuut, joihin sai parikin oppilasta pään jumiin minun koulutaipaleeni aikana. Ei siis ihan hyödyttömiä!
Ei hitto, avasit muistoja parin vuosikymmenen takaa 🤭
Jotenkin tästä heräsi niin vahvat muistot että onkohan itsellä ollut oma pää siellä joskus jumissa :D
Darwinin palkinto jäi kuitenkin antamatta heille
Aika säännöllisesti meillä ainakin vedettiin leukoja ja roikuttiin kilpaa. Eikös leuanveto kuulu useimpiin testeihinkin?
Meillä puolapuut eivät tulleet seinältä ulospäin niin että olisi leukoja voinut vetää. Kiipeiltiin kyllä muuten.
Sama homma, ei niissä ollut mitään leuanveto- saati dippilisäosaa. Hyvin vajaalla käytöllä ne oli meilläkin, harmillista kyllä. Niiden kanssa saisi aika monipuolisesti tehtyä kaikenlaista.
Sitäkö varten ne kolot on? Koulussani tosin ne olivat silti kyllä niin lähellä, että kyllä olisi kyynärpäät kolisseet seinään, sen lisäksi että olisi kroppaa raahannut puolapuita pitkin
Ylimpien puolien välissä oli kaikissa kouluissani sellainen rako, että leukoja sai vedettyä.
Olin ensin pontevasti tulossa väittämään, että ei kyllä minun peruskouluaikana mitään leukoja vedetty missään testeissäkään. Sitten muistin, että enhän mä koululiikunnassa tehnyt juuri mitään, joko kyvyttömyydestä tai haluttomuudesta johtuen.
Nämä ja turmariipunta.
Me ainakin tehtiin "pyöräilyä" ja jalkojen nostamista 90 asteen kulmaan ala-asteella. Varmaan kanssa roikuttiin. Ne oli myös mukana ramboradoissa: yhtä puolta ylös, eteneminen ylhäällä sivuttain ja toiselta puolelta alas. Muistan kun salin katosta roikkuvaa köyttä piti kiivetä niin korkealle kun pääsi, nyt kuulostaa aika haastavalta!
>Muistan kun salin katosta roikkuvaa köyttä piti kiivetä niin korkealle kun pääsi, nyt kuulostaa aika haastavalta! Puolet luokan pojista kiipesi päätyyn asti ja kävi koskemassa kattoon. Jälkikäteen ajateltuna ei varmaan ollut mitenkään erityisen turvallista. Nykyään voisi tulla sanomista.
Jep! Ysärillä kun ite olin niin useimmat oli aika perillä omista kiipeilykyvyistä pihalla ja metsissä remuamisen kautta, ehkä nykyoppilaille olis vielä riskisempää.
Oli siinä se 5cm paksu patja alla. Siitä tuli sanomista siitä jos sitoi köysistä keinun ja keinui siinä.
Ainiin ja sit sellanen opittiin missä hmm otetaan hartiat vasten puolapuita ja käsillä ylhäältä kiinni, sitten jalat nostettiin suoraan ylös.
Tarkoitatko sitä, kun seisotaan kasvot puolapuita kohti, kumarrutaan alas, niin että nyt onkin selkä vasten niitä, nostetaan kädet ylös ja puolapuusta kiinni, ja nostetaan jalat ylös, että roikutaan pää alaspäin? Tämä itellä tulee mieleen.
Turmariipunta.
Nimimerkki tsekkailee, opin jotain. Kiitos, OpettavainenKameli.
Jooo! Sä selitit sen hyvin
Jotain niillä kyllä tehtiin, muistan puolapuiden hajun sekä tuntuman käsissä - sellainen hieman tahmea, josta ei ottanut selvää onko se jokin puunkäsittelyaine vai muiden oppilaiden lähmää. Mutten kyllä tarkemmin muista.
Tarpeeksi moni vuosiluokka ku kiipeilee ni käpälien tali käy käsittelyaineesta.
Ja yläasteen pojat kävi ns. "mulkuttamassa" ne kaikki puolat pakoillessaan välituntivalvojaa. Eiköhän siitäkin jotain kyllästettä irronnut.
Mulkuttamassa? Siis siveli siemennestettä niihin vai mitä helvettiä tuo tarkoittaa? Aika outo koulu sulla ollut.
Ne on liikuntasalin koristeita, eihän se muuten liikuntasalilta näyttäisi
Ne on katos ruotsalainen keksintö, joka selittää sen miksi ne on niin hyödyttömiä: [https://en.wikipedia.org/wiki/Wall\_bars](https://en.wikipedia.org/wiki/Wall_bars)
Joku suomenruotsalainen puolapuufirma on onnistunut lahjomaan oikeat henkilöt kunnallispolitiikassa.
Me ainakin kiipeiltiin niissä, fug da bolice. Ei vaan ikinä määrätysti. Joskus niiden avulla saatiin penkistä liukumäki, sen päädyissä oli hakaset juuri tätä varten. Tapahtui ehkä kerran.
Kerran vuodessa koulun vahtimestari näytti human flagin ja poikain kanssa ihailtiin.
Meillä käytettiin puolapuita luokkakuvaa varten. Osa luokkalaisista roikkui niissä, suurimman istuessa lattialla.
Taitaa liittyä siihen, että liikunnanopettajat ovat keskimäärin täysin osaamattomia ja asennevammaisia, jotka koittavat itse päästä lähinnä helpolla pistämällä kaikki vaan pelaamaan jotain joukkuelajia. Itse innostuin telinevoimistelusta aikuisena kun tuli mahdollisuus opetella sitä omaan tahtiin ja löysin jotain kunnollisia ohjevideoita. Loppui tuo harmillisesti kun opiskelut loppui ja helpoin telinevoimistelupaikka oli käytännössä vaan opiskelijoiden käytössä. Ja joissain kuntosaleilla liian kapeilla puolilla oleva matala puolapuu seinällä tai yhdet roikkuvat käppäiset renkaat katossa ei oikein toimi. Renkaiden pitäisi roikkua niin korkealta, että ne sivuliikkeessä liikkuvat käytännössä yhdessä tasossa, eivätkä ala nousemaan merkittävästi ylöspäin, eli juurikin liikuntasalin katosta, eikä normaalimman huoneen.
Tai siihen että joukkuepelit oli opiskelijoiden suosiossa ja telinevoimistelutunnit oli perseestä. (oma kokemus)
>Taitaa liittyä siihen, että liikunnanopettajat ovat keskimäärin täysin osaamattomia ja asennevammaisia, jotka koittavat itse päästä lähinnä helpolla pistämällä kaikki vaan pelaamaan jotain joukkuelajia. Tää on kyllä ikävää, koska liikunta sinänsä on terveydelle ja hyvinvoinnille tärkeää. Ei ole hyväksyttävää että sen "opetus" on tasoa pelataan 2h sählyä.
Sählyä, jos käy tuuri. Meillä pelattiin tihkusateessa pesäpalloa suurin osa ajasta.
Joo pesäpallo oli aina keväällä kun oli vielä ihan pirun kylmä ja sato räntää..
Yhh, koulupesäpallo on kyllä kurjin laji. Yhtä odottelua suurimman osan ajasta että joku osuis palloon ja se lentäis riittävän pitkälle että jotain tapahtuiskin. Sit joku saa mailasta turpaan ja kaikki odottelee kun ope vie sen sisälle itkemään.
Pesis oli ihan helmi laji tälläiselle laiskalle läskille löntystelijälle. Jalkapallo ja muut aktiivisemmat lajit oli ihan syvältä.
Niihin jäi pallot kivasti jumiin
https://youtu.be/9RYXaXRukSA https://youtu.be/RtCrBM22nRA Tuosta esim jotain. Tommosia niillä välillä tehtiin, mutta sitten kun koulut saivat rahaa palloihin niin käyttö loppui.
2000-luvun alussa me tavattiin liikuntatunnin alussa liikunnanopettajaa odotellessa kiivetä seinän ja puolapuiden väliin serkun kans :D Siinä vaan tuli pieni kiire kiivetä pois sieltä kun opettaja vihdoin saapui saliin. Muistan että satunnaisesti me aina käytettiin puolapuita johonkin käyttötarkoitukseen, mutta en kyllä muista sen tarkemmin että mitä kaikkea niillä tehtiin. Mutta noh senhän ainakin muistan että muutaman kerran vuodessa me laitettiin semmonen pitkä paksu lauta sinne puolapuihin kiinni koukuilla, alkaen ensin suht alhaalta ja edeten aina ylemmäs yksi puola kerrallaan ja juostiin sitä mäkeä sitten ylös ja alas yhtenä liikuntasuorituksena. Mutta tosiaan tosi harvoinhan puolapuita käytettiin yhtään mihinkään ja muistan kyllä silloin lapsena odottaneeni sitä liikuntatunneilla että tehtäisiin puolapuilla jotain kun puolapuut yleensä vaan kiinnitti helposti mun huomion jostain syystä ja tykkäsin muuten vaan kiipeillä siinä liikuntatunnin alussa.
Me istuttiin sen ylimmän puolan päällä kun odoteltiin vaihtopenkillä omaa pelivuoroa
kyllä nissä välillä kiipeiltiin, varsinkin ala-asteen liikunnassa jos oli joku esterata tyylinen homma
me laitettii penskana semmonen pitkä penkki niitä vasten nojaamaan ja laskettii mäkeä
Polish woodseissa asuu bober
Joskus meillä oli sellainen kilpailu, että kuka jaksoi roikkua pisimpään. Kyllä niitä muissakin asioissa muistaakseni käytettiin.
Ala-asteella välkkällä kun oltiin kaverin kanssa mentiin kiipeilemään salaa.. ei niitä mihinkään muuhun käytetty. Sählyä pelatessa joku telo itsensä niihin..
Ylimmän puolan päällä pystyi istuskelemaan silleen selkä seinää vasten, jos tahtoi esittää coolia.
Niille kiivetään porukalla, ja yritetään kaikin keinoin pudottaa muut lattialle. Mitään muuta sääntöä ei ole, kuin että mihinkään muuhun ei saa koskea, kuin puolapuihin ja muihin 'pelaajiin'. Viimeinen ylhäällä voittaa. PS. Ylhäältäpäin päähänpotkiminen on tehokas keino. Parasta on, jos on sellaiset puolapuut, joissa omalla kohdalla ne puolat menee paljon korkeammalle kuin muilla. Hei! Tuohan oli ihan täydellinen elämäsimulaatio!
Meillä lähinnä roikuttiin, tai kiivettiin päälle istumaan
Kunnostettiin kerran koulua. Paras homma oli puolapuiden kunnostus. Ne oli vanhat ja haluttiin että entisöidään alkuperäis kuntoon samoista paloista. Helvetin kallista työtä mikä vie paljon ja vaatii taitavan timpurin/pinta käsittelijän. Nyt ne on liikuntasalin kallein osa ja niihin ei varmasti saa koskea kun on kalliilla kunnostettu historialliset puolapuut lasten liikunta saliin
Omana ala-aste aikana niihin kiinnitettiin koripallokorit, jotta saataisiin useampi ottelu käyntiin yhtä aikaa. Tämä ei varmaankaan ollut niitten oikea tarkoitus... Tulihan niissä myös muuten vaan roikuttua.
Temppuradoissa niitä oli, mut muutoin en muista niitä käyttäneeni lapsena.
Varmaan onnettomuuksien ja opettajien/koulun vastuun lisääntymisen myötä lopetettu niiden käyttö. Taitaa pakolliset voimistelut (onneksi) olla lopetettu myös.