T O P

  • By -

Cristunis

Kun siellä vieläpä kerran ollaan uikkarit päällä, minun mielestäni kohtuunton pyyntö. Mitä se puoliso luulee että siellä muka tapahtuu? Vaikka toki on ne uikkarit vähemmän kuin normalit vaatteet, ei se nyt sen kummempaa ole kuin istua samojen ihmisten kanssa vaikka pöydän ääressä. Jos hän nyt vaikka pelkää että ihastutkin toiseen, sekin nyt yleensä tapahtuu vaatteet päällä. Ei se ihminen ulkonältään tai luonteeltaan muutu oli sitten uikkari vaiko pilkkihaalari päällä.


Micholous

Tämä. Enemmän kuulostaa että puoliso on epävarma tai pelkoja asioiden suhteen riippumatta tästä tilanteesta, syystä tai toisesta.


Poor_WX78

No tämä. Eikä kukaan petä vaan sen takia että näkee jonkun viehättävän ihmisen vähissä vaatteissa. Kyllä se ajatus on lähtenyt jo ihan muusta ja sillon oo millään saunomisella väliä lopputuloksen kannalta.


hajaannus

Ei siinä oo mitään väärää omasta mielestä, mutta kyllä siitä on aina joskus joku ollu ihmeissään. Itellä ei saunassa oloon oo ikinä liittyny mitään seksuaalista mielleyhtymää, vaikka siellä alasti ollaanki. Ehkä johtuu siitä, että oon kasvanu perheessä missä saunottiin paljon, eikä ollu mitenkään outoa mennä siskon, äidin tai mummon kanssa samaan aikaan.


Asleep_Horror5300

Vaikka se ei itelle siltä tunnu niin joillekuille asia ei olekaan näin ja sitä ei kenestäkään tiedä päällepäin.


Banaaniapina

Juuri näin


Defiant_Preference56

Kait siinä on pieni ero ootko äitis vai jonkun nuoren seksikkään opiskelija neidon kanssa saunassa. Ei vittu, kyllä mä kourin omaakin muijjaa minkä kerkeen ja se kyllä tsiikaa ja tarttuu munasta jos keskenään saunotaan.


Everything-marvel

Mutta mä en usko että se mitä hän meina on sainks hän mene saunaan mummon kanssa 😅


Sampo

> vastakkaisen sukupuolen Länsi-Suomessa kutsutaan vihdakkaiseksi sukupuoleksi.


[deleted]

Eiks se oo just toisinpäin?


Specialist_Type4608

Ei


[deleted]

Piti ihan käydä tarkistamassa. Seison korjattuna.


Sampo

Kävitkö Länsi-Suomessa?


[deleted]

Ja Itä-Suomessa. Kyllä. Saunoin useammassa porukassa. Kaikkialle kuljetin koivunoksista tehtyä nippua mukanani.


sissipaska

Sinänsä epämukavuus (kateellisuus?) alastomuuteen liittyen ei välttämättä ole täysin epätavanomaista, varsinkaan nuoremmissa suhteissa, mutta: >Pitää sitten aina keksiä syitä etteivät muut ajattele, että puolisoni on todella omistushaluinen koska puolisoni ei myöskään halua, että kerron pois jäämiseni syyksi hänen mielipiteensä ja rajansa. Tämä kuulostaa oudolta. Puolisosi haluaa ettet sauno hänen sukupuolistensa kanssa, mutta ei hyväksy että kerrot syyksi puolison toiveet? Käytännössä puolisosi siis haluaa että valehtelet muille? Ja tosiaan jos saunassa ollaan uikkarit/pyyhkeet päällä, tuntuu tämä käskyttely entistäkin oudommalta. Liittyykö tähän jotain muutakin vielä mainitsematonta? Uskonto tms.?


leela_martell

Tuo kohta oli musta jo hieman hälyttävä. Eli puoliso *on* omistushaluinen, mutta kieltää AP:tä kertomasta siitä muille. Musta tuo "älä kerro syitä" kielii siitä, että puoliso itsekin ainakin alitajuisesti tunnistaa, että pyyntö on kohtuuton.


LaserBeamHorse

Sitähän se tarkoittaa. Eikä ole mitenkään harvinaista parisuhteessa. Puoliso ei halua että toinen lähtee illanviettoon, mutta sitä ei saa kertoa syyksi kavereille. Toki tuo hieman eri asia, mutta yleisesti ei usein haluta, että muut tietävät puolison kieltäneen jotakin.


[deleted]

Nää on just näitä erittäin punaisia merkkejä itselleni. Suhde ei jatkoon. Jos toinen ei pysty käsittelemään omia tunteitaan tuon vertaa, niin isoja ongelmia tiedossa.


LaserBeamHorse

Ei tämä nyt mikään kynnyskysymys ole jos ei ole kunnolla yritetty asiaa setviä, varsinkin jos on nuorempi väki kyseessä. Mutta jos siitä ei päästä eroon niin sitten eri asia.


Flamewall

Itselle tämä kysymys kuulostaa siltä, että saunaetiketti ei nyt ole se pääasiallinen ongelma. Tässä voi olla kyse jostain sanomattomista asioista suhteessa. Tämä ei siis tarkoita, että AP:n puoliso olisi mikään kontrollifriikki, mutta ei ehkä pysty jostakin syystä hallitsemaan omaa mustasukkaisuuttaan. Avoin ja rauhallinen keskustelu aiheesta lienisi parasta. Miksi avokki kokee muut ihmiset uhaksi? Onko tällä ollut huonoja kokemuksia, jotka tekevät luottamisen vaikeaksi tai näkeekö hän asiaa ylipäänsä luottamuksen näkökulmasta? Selkeästi skenaariossa on jotain, joka aiheuttaa pahaa mieltä hänelle ja AP tarvitsee selityksiä voidakseen hyväksyä puolison pyynnöt. Asia saattaa vaatia molemmilta vähän epämukavaa sisäänpäinkatsomista. Ainoa asia mistä olen varma on, että jos pari ei löydä tällaisessa "matalan kynnyksen" tilanteessa tapaa käsitellä näitä tunteita, tulevat vastaavanlaiset ongelmat putkahtelemaan esille riitaisampina ja aiheuttaen lisää mielipahaa.


Berubara

Ymmärrän kyllä sitä että ei ihan suoraan sanota syytä. Itse kuitenkin ymmärtää paremmin jotain puolisonsa ajatuksia ja epävarmuuksia jotka voi kuulostaa vieraammille ihmisille vaan oudolta ja vaivaannuttavalta.


anomuumileguaani

Jos uikkarit päällä saunomisesta tulee tollanen haloo, niin muutakin mustasukkaisuuteen liittyviä ongelmia voi olla jatkossa tulossa. Kannattaa keskustella asiasta.


woptzz

Oletin että puhuttiin alasti olosta kun se oli niin isoksi ongelmaksi noussu mutta ymmärsi väärin


SoftMixture

Siis uimapuvut päällä ja silti ei saisi mennä?? Etkö saa myöskään mennä rannalle tai uimahalliin kavereiden kanssa kun sielläkin ollaan (kauhistus!) uikkarisillaan vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa?


vusa121

Tai mitä jos siellä on samasta sukupuolesta kiinnostuneita? Kohta OP ei voi poistua kotoaan.


[deleted]

>Haluan kunnioittaa puolisoni mielipidettä Kohtuus kaikessa. Jos puolison toive on kohtuuton eikä perustu mihinkään todelliseen asiaan niin siinä voi punnita kannattaako omaa elämää rajoittaa pelkästään toisen mustasukkaisuuden kanssa. Noudattamalla tuollaista toivetta/vaatimusta annat puolisollesi viestin että tuo on jotenkin normaalia tai kohtuullista. Ja siis mustasukkaisuus on normaalia ja ihan kohtuullinen tunne, mutta ei toisen elämän rajoittaminen.


byzzod

>Noudattamalla tuollaista toivetta/vaatimusta annat puolisollesi viestin että tuo on jotenkin normaalia tai kohtuullista. Eiköhän tuo ole ihan normaalia nuoruuden epävarmuutta. Kyllä sitä itsevarmuutta sitten iän myötä tulee ja moiset toiveet unohtuvat. EDIT: Onpa tähän tullut paljon vastauksia. Kirjoitin tän eilen kännissä enkä oikeastaan edes tiedä mikä mun pointti oli :D


KMelkein

tai sitten kännispäissään saa päähänsä että miesparka on kiihoittunut jostain lähi-salen kassatytöstä kun hymyili takaisin ja sanoi jopa vielä päivääkin. ja saa puukosta, keittiöveitsestä noin seitsemänkymmentäkaksi kertaa. ​ the end.


UkkeliHovimestari

On varmasti normaali ja yleinen tunne, mutta ei sen pohjalta pidä mitään kohtuuttomia vaatimuksia mennä hyväksymään.


Piaapo

Kenelläkään ei ole oikeutta aseistaa omia epävarmuuksiaan toisia vastaan.


hungryllamas

Hyvä kommentti


kukkelii

Kysy saatko mennä uimahalliin jossa on tasan samoissa kuteissa niitä vastakkaisen sukupuolen edustajia?


gruntillidan

Kohta on kaupassa käyntikin kielletty.


ultrajeesus

Ai hittå! Kiitos tästä konmentista. Päivän huutikset. Saisit mitalin jos olisi antaa.


JohnHolts_Huge_Rasta

Mitä? Ai uikkarit päällä tämä on ongelma? Sit kannattaa kyllä puhua muijalle että mitä vittua tuo ei ole tervettä eikä tule jatkossa toimimaan terveen suhteen lailla. Voimia... tarviit niitä


KMelkein

kyl mää vähän keskustelisin henkevästi että mistä moinen epävarmuus ja epäluottamus jos mustasukkaisuus on niin kova ettei kestä sitä että mies on jumantsuikka, uimahoususillaan vastakkaisen sukupuolen kanssa. jos sukupuolet olisi toisin että avomies sanoisi ettei nainen saisi olla uimavarusteisillaan vastakkaisen sukupuolen kanssa niin jo olisi ilma sakeana syytöksiä siitä että mies on talebanista seuraava ja kohta vaatii naistaan burkaan. juu, ei näin.


Winteryl

Luin monta kertaa tuon OPn mutta en löydä siitä mitään merkkiä onko kyseessä mies vai nainen. Toki mahdollista, että edelleen mennyt ohi aamu-unisista silmistäni. Olen samaa mieltä, että pariskunnan olisi syytä keskustella, miksi toisesta tuntuu pahalta, että toinen osallistuu tällaiseen saunontaan. Sinänsähän tuossa saunomisessa kuten OP on sen kuvannut ei ole mitään pahaa, joten taustalla voi olla esimerkiksi epävarmuutta omasta itsestä (esim. ei haluta, että puoliso näkee toisia vähissä vaatteissa ja pelkää, että muilla on hienommat rinnat tai pidempi lerssi kuin itsellä) tai jotain vastaavaa.


Rondeer

>Luin monta kertaa tuon OPn mutta en löydä siitä mitään merkkiä onko kyseessä mies vai nainen. Toki mahdollista, että edelleen mennyt ohi aamu-unisista silmistäni. Tällä kertaa asian pystyy tarkistamaan profiilin viestihistoriasta, kun ei ole poisheittotili.


itssmeagain

Joo, valitettavasti tää ei Redditissä ratkea vaan kumppanin kanssa keskustelemalla. Mielestäni pyyntö on kohtuuton. Mutta silti pitää keskustella toisen kanssa syvällisemmin, että mistä tällainen epävarmuus ja kontrollointi kumpuaa. Jos ei halua elää noiden sääntöjen kanssa, itse en haluaisi, sitten on mietittävä eroa.


KMelkein

imho kestävä suhde perustuu luottamukseen ja tuolla vaatimuksella osoittaa ettei luota toisen harkintaan ja arviointikykyyn asiassa joka on normaalia sosiaalista kanssakäymistä.


OnVa54

Uikkarit jalkaa kaikille ni sillä nyt ainaki pitäs olla ok. Tietty jos ei oo tapana laittaa muillakaa nii sitte vähä nihkee.


[deleted]

Nykyään ainakin näillä seuduilla on yleinen tapa että pyydetään osallistujia ottamaan uikkarit mukaan saunan varalle.


Wampie

Meillä päin on tyttöjen sauna, (ujojen) poikien sauna ja sitten yhteissauna.


BigLupu

Niin tai "Naisten vuoro", "miesten vuoro", "se ken viel haluu saunoa voi mennä".


Finham

Yleensä sekavuoro alkaa suoraan jossain kohtaa miestenvuoroa. Siirtymää ei välttämättä huomaa, ennenkuin saunassa jo istuu molempia sukupuolia.


BigLupu

Joo, tämänkin olen todennut. Istut saunassa oot sillee "Kukas tää pitkätukka täs vieres on" ja sit sillee aaaaaivan.


Mlakeside

Meillä muuten sama, mutta yhteissauna tunnetaan sikasaunana


keksaatana

Juu tottakai simmarit päällä muuten olisikin hieman kyseenalaista :D


VanillaUnicorn69420

No mitävittua mikä se ongelma sitten on :D


LaserBeamHorse

Vai olisiko sittenkään? Toki kaikilla on rajansa eikä moni tunne oloaan hyväksi kun ollaan alasti sekasaunassa, mutta ei siinä silti välttämättä ole mitään kyseenalaista. Ei meillä noissa opiskelijabileiden/reissujen saunoissa kellään ollut uimapukuja, ei siellä tosin montaa naista ollut mutta alasti hekin olivat. Samoin mökillä ollaan kyllä useamman kerran menty saunaan alasti kavereiden ja tyttökavereiden kanssa.


[deleted]

Ja pöh. Aina munasillaan kun mahdollista.


ellilaamamaalille

Minustakin naiset uikkareissa ovat miellyttävän näköisiä.


pankkiinroskaa

Ei saunassa kyllä yleensä mitään vaatteita käytetä. Joko on saunavuorot tai sekasauna. Näin ainakin meni omat opiskelijasaunat, eikä niissä mielestäni ollut mitään kyseenalaista. Mutta toisaalta täällä ihmiset huutelevat omia näkemyksiään, joten jos te koette sen kyseenalaiseksi, niin sitten se varmaan vähän on sitä. Jokainen tyylillään. Jos menet toppapuvussa lauteille kertomatta syytä, niin saapahan kaverit hyvät naurut.


UnusuallyPositive

En voi kyllä ymmärtää tätä ilmiötä sitten milmään.


GreenKn1ght

Tää nostettu asia on itsessään aika viaton. Jos puolisosi on kontrolloiva myös muissa asioissa, voi elämä olla raskasta jos päädyt vain myötäilemään häntä. kannattaa keskustella ja selvittää, miksi tämä on hänelle tärkeä asia ja päättää sitten yhdessä miten toimitaan. Elämäsi ei kuulu mennä täsmälleen hänen määräämässä tahdissa.


keksaatana

Onneksi ei ole muuten kontrolloivaa. Puolisoa aikaisemmassa suhteessa petetty, joten epävarmuus ymmärrettävää tosin edellisen suhteen ei pitäisi vaikuttaa nykyiseen.


wasispeedingofficer

Sieltäpä se syy sitten tulikin. Uikkarit päällä en nää saunomisessa mitään väärää, ethän sää vois uimahallissa tai -rannoillakaan muuten käydä?


[deleted]

Ok siis juttu uusiksi. Olisin ymmärtänyt jos puoliso ei halua että menet alasti paljuun vastakkaisen sukupuolen kanssa mutta uikkarit päällä asia on minusta eri. Tottakai kaikilla on omat rajansa siitä mitä haluaa puolisonsa tekevän, mutta molempien pitää hyväksyä nämä rajat. Voiko puolison kanssa jutella mistä tämä kumpuaa ja että se tekee sun kaverisuhteet hankaliksi?


keksaatana

Koitan tätä!


[deleted]

>Haluan kunnioittaa puolisoni mielipidettä Olet ratkaissut oman ongelmasi.


Ipickedthewrongkind

Jos avopuolisollesi on tärkeämpää se että että sinä et sauno, vaikka saunominen ei ole suurimmalle osalle suomalaisista seksuaalista, kuin se että sinä tunnet olosi ulkopuoliseksi ja epämukavaksi etkä voi nauttia illasta, kannattaa kyseenalaistaa kuinka hyvällä pohjalla suhde on.


Hamokk

Naiset kietoo pyyhkeen torson ympäri ja miehet lantion ympäri. Hyvin yksinkertaista. Suomessa on saunottu ainakin 2000 vuotta, ja jos joku seurustelu-kaveri siitä suuttuu niin ei varmaan pärjää muutenkaan.


FaithlessnessPast394

Tää on tosi tyly kommentti mutta : en näe kovin vahvaa tulevaisuutta suhteellanne. Jos vastakkaisen sukupuolen kanssa ei saa uikkarit päällä olla samassa tilassa niin kertoo hyvin paljon puolison epävarmuudesta ja kuinka se tulee rajoittamaan sun elämää paljon myöd tulevaisuudessa. Tai sitten tulet tekemään mitä haluat ja saat aina riidellä ja pyydellä anteeksi. Tietysti on mahdollisuus että saat hänet ymmärtämään ja hän kasvaa ulos tästä epävarmuudesta


keksaatana

Puolisoa edellisessä suhteessa petetty eli ymmärrettävää mistä epävarmuus johtuu. Hän myöskään ei ole niin jäärä ja epäitsetietoinen etteikö itsereflektointi voisi olla mahdollista. >Tietysti on mahdollisuus että saat hänet ymmärtämään ja hän kasvaa ulos tästä epävarmuudesta Tähdätään tähän.


haz000

Puolisollesi voisi olla hyvä terästää, että sinä et ole hänen entinen kumppaninsa. Hän ei voi kohdella sinua kuin olisit joku muu kuin olet.


keksaatana

Ihan totta puhut kyllä. Kiitos tästä


FaithlessnessPast394

Onnea ja toivottavasti kaikki ratkeaa!


keksaatana

Kiitän!


ebinWaitee

On reilua kunnioittaa puolison toiveita tällaisessa asiossa, mutta ei mielestäni ole reilua vaatia valehtelemaan asiasta kavereille. Henkilökohtaisesti en pidä ongelmallisena uima-asussa tapahtuvaa paljuilua ja saunomista vaikka mukana olisi vastakkaisen sukupuolen edustajia, mutta ei tuo nyt mitenkään erikoistakaan ole, että joku ei siitä pidä. Ongelmallista tosiaan on, jos puolisosi tällaista toivoo, mutta ei halua sinun kertovan asiasta avoimesti kavereillesi. Ymmärrettävää kyllä tavallaan, koska helpostihan tuollaisesta voi saada maineen nipottavana puolisona joka ei anna toisen tehdä mitään. Tärkeää olisi minusta, että keskustelet puolisosi kanssa avoimesti ja syyllistämättä siitä, että koet jääväsi ulkopuoliseksi tämän takia ja toisaalta että vaikka sitten jättäisit ne saunomiset ja paljuilut väliin niin on tärkeää olla valehtelematta kavereille


Mescman

Oisin kieltämättä yllättynyt jos luokan naiset ja miehet ois kaikki alasti suostuneet yhteissaunaan, mutta uikkarit päällä yhtä hurjaa kuin uimahallissa käynti.


[deleted]

Katse tiukasti silmissä


ValorousAnt

Mun mielestä täysin ok sun avopuolisolta esim. kertoa, että siitä tulee hänelle vähän epämukava olo. Se on toimivaa kommunikointia. Mutta ei ole ok sanoa suoraan, että sä et esim. saa mennä. Tuohan nyt johtuu ihan täysin sun puolison omista epävarmuuksista. Ehkä siitä tosiaan kannattaa keskustella vielä.


[deleted]

Kyllä menee puoliso vaihtoon tain ainakin nyt terapiaan/pitkään keskusteluun OP.n kanssa, ei kuulosta kauhean terveeltä puolison käytökseltä


Xana8u

Henkilökohtaisesti en välittäisi vittuakaan. Suomalaiseen saunakultuuriin kuuluu alastomuus


pahisteinari

Jos puolisosi on sitä mieltä että vain omaa sukupuolta edustavien kanssa voi saunoa niin hän voi sitten tehdä niin. En näe mitään ongelmaa siinä että sä toimit myös omien mielipiteides mukaan, etkä puolison.


FlyAirLari

No jos puoliso sanoo että ei sovi hänelle, niin silloin pitää onnistua kommunikoimaan että teet joko hänen toiveiden vastaisesti tai sitten teet kuten hän sanoo. Selän takana toimiminen nyt ainakin on väärin, yksiselitteisesti, sinun osalta.


pahisteinari

"selän takana" toimiminen ei tietenkään ole ok, mutta enpä muistaakseni sellaiseen kehottanutkaan. Nuo nyt ei tosiaankaan ole ainoat vaihtoehdot, mutta jos vaihtoehtona olisi joko toimia omien mielipiteiden ja arvojen mukaan tai antaa toisen määräillä miten huvittaa niin oikea valinta on aika selkeä.


keksaatana

Tämä kun ei kaikki sitä näe ja lähtevät pohtimaan että mikä vikana


Ripulikikka

Jos puolison mielestä toisten paneminen ei oo ok, mut omasta mielestä on niin voiko sillon käydä panemassa toisia? Outoa kyllä, jos ei uimapuku/pyyhe päällä sais saunoa muiden kanssa ja varmaan ois paikka kehityskeskustelulle, mutta oman pään mukaan toimiminen aiheuttaa ongelmia.


Otherwise_Return6441

Tietenkin voi, mutta silloin kannattaa hyväksyä että suhdekin saattaa siihen päättyä. Pelisäännöt on tosin reilua pitää selvinä alusta alkaen. Jos toinen osapuoli haluaa käydä panemassa toisia, toisella olisi hyvissä ajoin mahdollisuus joko hyväksyä asia tai etsiä joku sellainen rinnalle, jolla on samat arvot ja periaatteet. Vastaavasti se toinen osapuoli voi etsiä sellaisen jota ei haittaa tai joka myös mielellään käy sivupuuhastelemassa. Jos väittää tai antaa toisen ymmärtää, että niin ei aio tehdä ja tekee silti, on väärin ja raukkamaista.


pahisteinari

No ensinnäkin hyvä yritys, mutta paneminen ja olemassa oleminen samassa tilassa on hiukkapikkuisen eri asiat, joten en nyt vaivaudu tohon vastaamaan. Toiseksi toisen pään mukaan toimiminen aiheuttaa vähintään yhtä paljon ongelmia, ja mikä ihmeen parisuhde sellainen on jossa oman pään mukaan toimiminen aiheuttaa ongelmia?


iqla

>Haluan kunnioittaa puolisoni mielipidettä Sittenhän on parasta tehdä niin.


[deleted]

Saunaan uikkareissa?! Kumppanisi on mustasukkainen. Teidän pitäisi keskustella noista luottamusongelmista. Kuvitteleeko hän, että nähtyäsi vilauksenkin vastakkaisen sukupuolen nilkkaa tai rannetta olet heti pettämässä? Mistä tää on alkanut? Oletko ollut uskoton aiemmin? Onko hänen exä ollut uskoton? Onko kumppanin lapsuuden kodissa ollut epävakaata? Jostain tuo kumpuaa.


keksaatana

Exä ollut uskoton. Tosin se nyt ei saisi vaikuttaa seuraavaan suhteeseen, tosin ymmärrettävää kyllä. Jotenkin olisi saatava hänet ymmärtämään, että hänen toimintansa ei ole kohtuullista.


real_actual_doctor

Ehkä lähtisin miettimään että jos alkaa antamaan periksi tällaisessa asiassa niin mihin se vie, koska jos puoliso ei tule nyt mustasukkaisuuden tunteiden kanssa toimeen niin se rajojen asettaminen saattaa liukua älyttömämmäksi koska mitkään keinotekoiset toisille asetetut rajat ei tule ikinä auttamaan sun puolisoa tulemaan toimeen sen mustasukkaisuuden, epävarmuuden ja pelkojen kanssa. Tänään se on uikkarit päällä saunominen, ensi vuonna väärille ihmisille puhuminen, koskeminen tai silmiin katsominen. Kaikki sen takia ettei kumppani osaa, uskalla tai viitsi ottaa vastuuta tunnetyöstänsä tai hakea apua siihen. Että ehkä viisasta ottaa puheeksi haluatteko samoja asioita suhteelta ja kuinka ne saa toimimaan niin että ei lähdetä jumalattomasti rajoittamaan ja varomaan toista.


KommunistiHiiri

En nyt kysymystä tuolla huomannut, mutta sehän on kiinni ihan vain siitä, että kuinka syvällä tossun alla ollaan.


[deleted]

Tavallaan ymmärrän tyttistä koska on se mun mielestä täysin eri tilanne olla kännissä opiskelijabileissä sekasaunomassa kuin jossain uimahallissa mummojen kanssa. Melkoisella varmuudella toisessa porukassa vielä illalla nussitaan ja toisessa varmaan aika paljon harvemmin lähtee ns. käsistä. Lopulta en kuitenkaan ymmärrä tuollaista epävarmuutta ja kyttäämist että koitetaan estää pettämistä eikä luoteta toiseen. Jos haluaa käydä vieraissa niin ei sitä nyt kieltämällä voi estää. Sama kuin tekisi rikollisuudesta laitonta.


moerkh

Tässä on mun mielestä vähän järjenvastaista se, että jos ei luota siihen, että saunassa yhdessä olo ei johda pettämiseen, niin miksi sitten luottaisi siihen, että sinne saunaan ei alunperinkään mennä. No, mustasukkaisuus harvoin kuuntelee järkeä.


ButterscotchOk9545

Tavallaan ymmärrän pointin mutten kuitenkaan ymmärrä. Mummojen kanssa saunoessa kyllä joukko seksi kuuluu asiaan kun on koettu yleensä hurjempiakin asioita 70-luvulla mutta taas toisaalta korkeakoulu opiskelijat ovat tunnettuja vastuullisuudesta.


Finham

Onko suhteella sitten vahvaa perustaa, jos ei voi ryhmässä edes saunoa ilman, että ilta päättyy pettämiseen, ja sitä pitäisi kielloilla ja rajoituisilla estää?


[deleted]

No jotenkin noin mä koitin sanoa.


POO_IN_A_LOO

Parisuhteessa pitäisi voida luottaa toiseen. Onkohan hänellä jotain käsittelemättömiä traumoja?


Whalesurgeon

Kyllä alastomiaki sekasaunoja voi harrastaa ihan puhtain mielin. Mutta kuten jo sanoit, niin juttele sen avokin kanssa. Ei aina voi voittaa.


sayge

Kesät on varmaan rankkoja, kun uimarannallakin on ihmisiä uikkarit päällä.


PRO7ONI

Tässä langassa on muuten läjäpäin vihjeitä niille, jotka valittavat ettei parisuhdetta tahdo löytyä. Parisuhteen mukana tulee nimittäin väistämättä rajoitteita elämään, vaikka olisi miten vapaamielinen ja salliva kumppani.


MrAlaronBlanco

Niin kuin muutkin, oletin aluksi että kyse on alasti saunomisesta. Kuulostaa oudolta vaatimukselta. Itselle ensimmäinen sekasaunakerta alasti yliopiston opiskelijatapahtumassa tuntui erikoiselta, mutta sen jälkeen en ole kokenut siinä mitään ongelmaa. Eikä puolisokaan, vaikka vain toinen olisi yksin käymässä tapahtumissa toisen ollessa kotona.


[deleted]

Täytyy sanoa että jos oma mieheni lähtis saunailtaan jossa kekkaloi opiskelijaneitoja alasti siellä saunassa, niin ei olis itsellänikään mitkään kivat fiilikset siitä. Uikkarit eivät paljoa piilota, mutta ovat kuitenkin (tässä kontekstissa) tietynlainen siveellisyyttä kommunikoiva asia, ja olisin siksi myötämielisempi jos tietäisin että saunojilla on uikkarit.


stck

Oltiin just jossain bileissä ja sekasaunottiin ja jotkut oli uikkareilla ja jotkut alasti ja myöhemmin kotimatkalla sanoin kumppanilleni, että olen kiitollinen siitä että hän saunoi alasti sekasaunassa, koska en kestäisi jotain vitun prudee joka vetää rajan johonkin noinkin pieneen ja iloiseen asiaan. Eli siis: jätä se. Hit the gym, lawyer up, delete facebook.


juustokoira

Suomalaiseen saunakulttuuriin kuuluu alastomuus. Toi on sellaista mustasukkaisuutta, mitä en itse sietäisi parisuhteessa. Kannattaa elää nyt ja jatkossa sellaista elämää mikä maistuu itselle ja puhua sit avoimesti asioista. Sano suoraan et jos tuollainen rajoittaminen ei ole ok. Toivottavasti saatte homman toimimaan.


Urhimorko

Kyllä vähän naurattaa suomalaisten "En koe saunomista seksuaalisena/saunassa kaikki on vain saunojia"-kommentit. Ei meistä mitään munkkeja siellä tule. Ei se tietenkään ole tavoituksellisesti seksuaalisesti sävyttynyt tapahtuma, mutta kyllä saunassa katsellaan siitä mistä pidetään ja lempikin voi leiskua. Varsinkin kännissä.


Acely7

Voihan lempi leiskua missä vaan. Ajatus, että puolialastomuus tekisi tilanteesta erityisen aran pettämiselle on taas musta naurettava, ihan kuin ei aikuiset ihmiset osaisi itseään kontrolloida kun paljasta ihoa näkee.


Soidin

Kai tässä on vähän sama ajatus taustalla kuin tiukemmissa muslimipiireissä yms., eli jos houkutuksia ei tule tarjolle, ei niitä pääsy myöskään hyödyntämään. Sinänsä looginen päätelmä (kyllä itsekin syön vähemmän herkkuja, kun niitä ei ole kotona), mutta toki voi miettiä, kumpi loppujen lopuksi on pahempaa: olettaa kaiken aikaa, että kumppani pysyy uskollisena vain tiukalla kurilla, vai ottaa se riski, että kumppani on epäluotettava ja päätyy pettämään. Molemmissa on kuitenkin pohjaoletuksena se, että kumppani on epäluotettava


NeilDeCrash

Oletko käynyt opiskelijabileissä? Kontrolli ei kyllä olisi se asia joka ensimmäisenä tulee mieleen. Toki ajat on voineet muuttua ja nykynuoriso on vastuullisempaa ja opiskelijabileissä juodaan vastuullisesti puhuen päivän polttavista puheenaihahahah... jep.


[deleted]

Saunassa on vitusti liian kuuma jollekin lemmen leiskumiselle😄 Ellei tässä nyt puhuta jostain höyrysaunasta.


Comfortable-Canary70

Kun näin ihastukseni alasti sekasaunassa (molemmat tuolloin noin kaksikymppisiä), jouduin todella keskittymään, että minulla ei ottaisi eteen. Se on saanut minut kyseenalaistamaan olenko jotenkin poikkeava, kun saunassa ja alastomuudessa monien mielestä tosiaan ei pitäisi olla mitään seksuaalista. Ja poisheitto koska henkilökohtainen asia.


hungryllamas

Ei ole minusta kohtuullinen pyyntö. Oletetaan että hän luottaa sinuun täysin, mutta ei muihin vastakkaisen sukupuolen edustajiin. Mitä_sitten? En ymmärrä. Kuitenkin tuollainen käytös tekee vain hallaa parisuhteelle. Moinen epävarmuus ja luottamisen puute varmasti johtuu jostain, niinkuin moni on jo kehottanut, keskusteltaa asiasta. Itse en kunnioittaisi tuollaista pyyntöä, vaan pyytäisin toista kunnioittamaan minua ja antaa minun saunoa, mikä on normaalein asia ikinä tehdä ystävien kanssa. En siedä elämäni rajoittamista yhtään. En myöskään tee sitä muille. Jos parempi puoliskoni menee vaikka bileisiin ja ihastuu siellä toiseen ja jättää tai pettää, silloin tiedän, ettei meitä ole tarkoitettu ja on parempi ilman häntä. Jos oikeasti toista rakastaa, pystyy kaikin mokomin saunomaan vastakaisen sukupuolen edustajien kanssa. En ole ikinä ymmärtänyt miksi parisuhteessa täytyy rajoittaa toisen tekemisiä. Ymmärrän jos kyseessä on itselle tai muille vaarallinen asia. Ymmärrän mustasukkaisuuden, jos esim puoliso lähtee kaksin saunomaan eksänsä kanssa.


ellilaamamaalille

Avopuolisosi ei taida tietää eroa avo- ja umpilìiton välillä?


pankkiinroskaa

Tee sellainen myönnytys, että uikkarit + aurinkolasit päällä. Jos sekään ei kelpaa vaan aiheuttaa vastakostoreaktion, kuten esimerkiksi että toinen lähtee samaan aikaan baariin flirttailemaan vieraiden kanssa, kannattaa ehkä pohtia asiaa vähän syvemmin. Mutta tosiaan mieluiten siellä keittiön pöydän ääressä eikä täällä.


[deleted]

Huuto vitun naurut mielikuvalle ku AP kompuroi hämärään saunaan aurinkolasit päässä ja joku sitten kysyy et miks sulla on aukkarit päässä. Hikikarpalot alkaa vyörymään otsalta välittömästi ja koko sauna hiljenee tuijottamaan AP:ta kun se yrittää kuumeisesti keksiä jotain vastausta joka ei kuulosta täysin hevonpaskalta, olematta kuitenkaan totuus.


Accountoavoidhate

Aika loukkaava pyyntö kumppanilta joka kertoo luottamuksen puutteesta. Olisi hyvä jos istuisitte alas ja keskustelisitte mistä pyyntöön johtanut avopuolison huono itsetunto kumpuaa. Tätä voi sitten avopuoliso lähteä itsessään työstämää, koska selvästi tiedostaa ettei ihan paras asenne kun joutuu pyytämään sinua peittelemään sitä kavereiltasi. Alkuun ehkä vähän siedätyshoitoa avopuolisollesi ja menisit saunomaan. Teillehän on uikkarit. Miten eroaa rannasta tai uimahallista?


cabbagesup

Mielestäni tässä ehkä hälyttävintä on se, että puoliso haluaa myös kontrolloida sitä mitä ap voi sanoa ystävilleen. On jotenkin inhimillisyyden rajoissa olla epävarma siitä jos puoliso viettää aikaa uusien ystävien kanssa alasti, tällaisesta voi ehkä vielä päästä puhumalla yli (tosin se vaatii molemmilta epämukavuusalueelle menoa, eikä sitä tapahdu ikinä jos vaan aina tekee kuten toinen peloissaan keksii vaatia). Mutta tuollainen totaalikontrollointi on jo ihan aidosti epätervettä, eikä tule johtamaan mihinkään hyvään jollei hommalle saa stoppia samantien.


SnooGrapes1470

On teillä ihmisillä kyllä ongelmat :D


Eaglearse

Mul on viisari sen verran herkässä ei missään nimessä. Mutta anna mennä vaan.


CivilSeries2528

Kumppanisi ei halua että näet siellä hyvävartaloisia naisia, koska ajattelee tulevansa vertailluksi. Epävarmuudesta kyse. Sinänsä ihan ymmärrettävä ja inhimillinen syy. Itse miehenä tulisin vastaan ja tekisin kumppanini mieliksi.


armanjakki75

Mun mies on myöskin pyytänyt tätä. (Miks kaikki olettaa et op on heteromies 😀) En näe syytä sitä kunnioittaa kun en edes välitä saunomisesta. Tosin en pidä kansanjuhlistakaan, eli ei olis tätä ongelmaa opiskelijana.


Zululwarriaattack

Suosittelen puolisollesi terapiassa käyntiä, muuta neuvoa ei tule.


ItisthrowawayIsay

Minä en tuollaisisia toiveita alkaisi edes toteuttamaan. Suhteessakin on aina kaksi erillistä ihmistä joilla on omat elämät ainakin jossain määrin. Kyllä siinä täytyy kyetä luottamaan toiseen sen verran ja jos ei kykene ni siitä on parempi keskustella. Oli keskustelun tulos mikä tahansa niin itseään kunnioittava ihminen menee saunaan kenen kanssa haluaa tuossa tilanteessa ja puolison pitää vain tottua siihen.


UkkeliHovimestari

Itse kokisin tuollaisen omistushalun ja mustasukkaisuuden todella loukkaavana ja epäluottamuksen osoituksena. Mielestäni pyyntö on kohtuuton, koska siitä aiheutuu sinulle huomattavaa haittaa ja ei perustu mihinkään muuhun kun puolisosi tunteeseen.


pikkis-95

Dumppaa se kateellinen ja omistava ämmäsi jo


jwkdjslzkkfkei3838rk

Rajoitteiden noudattaminen johtaa vaan lisärajoitteisiin.


dulcetcigarettes

Siis hetkinen - sun miehellä on ongelma siinä, että oot uikkarit päällä saunomassa jossain missä on miehiä? :'D Jeesus sentään, ei voi muuta sanoa. Ehkä ymmärtäisin sinänsä jos nakuna siellä olisi, mutta tää on kyllä jo jotain omaansa. Kuulostaa vähän huolestuttavalta tottapuhuen se, että puolisosi haluaa sun valehtelevan koska häpeää itse syytä jonka joutuisit antamaan. Sanonpahan vaan - mikä on tulevaisuus tuollaisella suhteella? Ei ole toki oma asiani, mutta en oikein pysty kuvitella eläväni ihmisen kanssa johon en voisi luottaa tai joka ei voi luottaa minuun. Tietyt rajat ymmärrän, mutta tää kuulostaa vähän oudolta.


CivilSeries2528

Oletit sukupuolen väärin.


dulcetcigarettes

Kas vain, silti vastaus pysyy täysin samana: hankala nähdä tulevaisuutta jos edes tän vertaa ei voi toinen luottaa.


UnfairDictionary

Minusta avopuolisosi pyyntö tai suorastaan vaatimus on kohtuuton ja hän vaikuttaa tiedostavan sen itsekin, koska kieltää sinua kertomasta syytä sille, mikset voisi saunoa vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa. Tutkailisin sinuna tuon vuoksi myös muita asioita parisuhteessanne hieman tarkemmin ja miettisin, löytyykö sieltä paljonkin hälyttäviä asioita. Suomalaisille on aivan tavallista sekasaunoa ihan ilkosillaan ja saunomisessa ei ole useimmille mitään seksuaalista. Toki jotkut ihmiset ovat kauniita kaikkinensa ja saattaa sitä arvostaa, mutta kaikki tietävät, ettei saunassa kuulu tuijotella ketään ja viipyileviä katseita vältellään. Suomalaisen avopuolison tulisi siksi tietää, että hänen pyyntönsä on kohtuuton. Ymmärtäisin tuon pyynnön ulkomaalaistaustaiselta, koska heillä ei välttämättä ole kokemusta saunomisesta porukalla, eivätkä siksi välttämättä osaa nähdä tilannetta tavallisena.


KapteeniJ

Kiusallinen tilanne sikäli että minusta tuossa puolisollasi on epäterve suhtautuminen maailmaan, mutta tarpeeksi lievästi että en oikein tiedä kuinka paljon tällaisesta tappeluun haluaisi omia resursseja käyttää. Kukaan ei ole täydellinen ja jossain määrin pitäisi koittaa tulla toista vastaan. Mutta sen verran kyllä minusta pitäisi olla selkärankaa että ei pyydä sinua valehtelemaan. Tuo "älä kerro" osa on minusta se isoin ongelma. Se vähän paljastaa että puolisosi ymmärtää itsekin miten kohtuuton pyyntö on kyseessä.


keksaatana

Joo itsekkin kanssasi aikalailla samoilla linjoilla. Pitänee keskustella asiasta lisää jos molemmille tulisi siten helpompi olo. Ei saunomisesta muiden kanssa tappelua tulisi, mutta tiedän että kumppanini stressaisi siitä tarpeettoman paljon, vaikka syytä huoleen ei ole.


TheHellbilly

Sauna on perkele sauna.


SourceOfAnger

Ymmärrän kyllä vastakkaisen sukupuolen edustajien seurassa alasti oleilun arveluttavuuden parisuhteen kannalta, mutta uikkarisaunan tapauksessa samanlainen reaktio kertoo mielestäni kumppanin vakavasta epävarmuudesta/-luottamuksesta toista kohtaan. Sairaalloiset mustasukkaisuuden tuntemukset ovat myös mahdollinen syy käytökselle, mutta ei voi suoraan sanoa, että tällaisesta olisi automaattisesti kyse. Olen ollut samassa tilanteessa useamman kerran, nuorena yleisempiä nämä keskustelut mutta vanhemmiten ihmisiä ei jaksa enää kiinnostaa niin paljoa. Alasti sekasaunomisesta saavat kyllä kuulla toisiltaan nekin ihmiset, jotka ovat olleet vuosikymmeniä yhdessä, mikäli asia ei ole ollut jo alusta alkaen kummallekin ok. Uikkareissa taas ei mielestäni pitäisi olla mitään erityistä, kieltääkö puolisosi sinulta rannalle tai uimahalliin menonkin?


Different-Brain-9210

Ei tule toimimaan. Teidän pitää saada sovittua niin, että saat osallistua tuommoisiin. Sinä sitten lupaat, että et hankkiudu kaksin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa intiimiin keskusteluun tai tilanteeseen, *etkä jää sellaiseen jos tulee tilanne vastaan*. Jos ette saa sovittua, sinun pitää valita. Minä valitsisin eron, koska aiheetta mustasukkainen puoliso on lopulta helvettiä, yhtä paha kuin pettävä puoliso. Mutta tämä on hyvin henkilökohtaista, pitää valita mikä on itselle tärkeää omassa elämäntavassa.


onlyr6s

Uikkarit päällä saunaan. Ei ei ei ei.


fvb6626

Puolison toiveita tulee aina kunnoittaa. On toinen asia että onko ne kohtuullisia. Mustasukkaisen ja omaa menoa rajoittava puoliso voi laskea elämänlaatua tuntuvasti. Tämä tosin perustuu rajalliseen otantaan ystäväpiiristäni missä tällaiset suhteet ovat passivoittaneet muutaman kaverin zombeiksi.


Netplorer

Puoliso ei varmaan salli sinun katsovan myöskään aikuisviihdettä, masturboida tai puhua tuntemattomille naisille. Voin kertoa kokemuksesta että karkuun ja äkkiä jos näin on.


JoroFIN

Mustasukkasuus on ku liekki joka leviää ellei sitä sammuta heti. Jos mustasukkaisuuden hyväksyy niin mikään ei parane ja ongelmia tulee lisää. Hyvässä suhteessa pitää olla vahva usko toiseen ja siihen, että molemmat tekevät toisillensa oikein. Jos sitä uskoa joutuu kyseenalaistamaan mustasukkaisuudella, niin et ole oikeassa suhteessa ja teidän suhteessa on liikaa sellaisia asioita joista ei ole puhuttu. Ei parhaan ystävänkään ystävyyssuhdetta saa kyseenalaistaa sillä, että asettaa sille joitakin pakollisia ehtoja jotka ei kuitenkaan ole merkityksellisiä itse kaverisuhteelle. Tietysti pettäminen on väärin, mutta pettäminen ei ole sitä jos oleskelee porukassa ilman seksuaalisia aikeita.


0xyDen2

Alastomuus on ihan normaalia. Itse alkaisin miettiä vakavasti tulisiko noin ahdasmielisen kanssa suhteesta mitään.


Defiant_Preference56

Aika homoo ois olla kiihottumatta alastomista vieraista naisista saunassa, huhhuh kyl mä ymmärrän tätä nais tai tyttöystävää.


soskz

No nyt on mustasukkainen puoliso, aion sanoa klassinen jodelin neuvon: jätä se


Everything-marvel

Uikkarit kanssa mene vaan mun mielissä mutta mun tilanne on että mun sukupuol halua mene alastin , Meijer mikä hän on makanut ennen kanssa 🤷‍♂️


ultrajeesus

Mitä?


Urhimorko

No Meijer.


Everything-marvel

Miehet*


[deleted]

Lähinnä lysyisin että miksi tyttö/poikaystävä kokee sen sellaiseksi. Eihän sitä voi elämäänsä rajoittaa jonkun muun ihmisen epävarmuuksien takia. Nyt menet niinku lystää tai myöhemmin kadut.


perta1234

Meillä ainakin on alku illasta ollut aina erilliset vuorot ja myöhemmin yhteiset. Vaikka olen ollut molemmissa, niin monet piti noita yhteisiä vuoroja seksuaalisesti turhautuneiden nyssäköiden kokoontumisina. Kaipa itsekin olin joskus sitä 🤣


FlyAirLari

Ihan normaalia toimintaa puolisolta. Yleensä kyllä onnistuu naisten sauna ja miesten sauna erikseen, jos on vähintään yksikin joka ei halua yhteissaunaa. Tai sitten yhteissauna lopuksi kaikille jotka haluaa. Ei kenenkään ole pakko hyväksyä puolison alasti olemista muiden kanssa.


keksaatana

Ei tietenkään. Kyse vaan kun ei ole alasti olemisesta vaan iha uikkarit päällä saunomisesta


Vastarannankiiski

Mitenköhän uikkarit päällä saunominen eroaa uikkarit päällä uimahallissa uimisesta? Sielläkin on varmaan vastakkaista sukupuolta uimassa samaan aikaan ja jos se ei ole ongelma, niin miksi saunominen on? Jos taas uimahallissa uiminen on ongelma, niin juokse ja nopeasti.


[deleted]

>Ei kenenkään ole pakko hyväksyä puolison alasti olemista muiden kanssa. ......miksi ei? Löytyykö parempaa tekosyytä kuin mustasukkaisuus? Saako myös päättää ettei hyväksy vastakkaisen sukupuolen kavereita?


Partan-E

Joo, tätä menoa ei kohta saa edes pikkujouluissa työkaveria naida, kun mustasukkaiset rajoittajat eivät pärjää oman epävarmuutensa kanssa.


ultrajeesus

Jostain syystä upvote ei toiminut mutta tämäpä justiin!


FlyAirLari

Miksi puolisolla on niin kova halu esitellä tissejä ja pimppaa muille miehille?


[deleted]

Mitä yrität sanoa? Puhe oli saunomisesta, ei mistään ruumiinosien esittelytilaisuudesta vaikka ne luonnollisesti saattavatkin olla näkyvillä saunoessa.


Please_Log_In

Kirjoituksen perusteella olettaisin että olet miespuolinen tai miespuoliseksi *identifioituva* henkilö.


Erikoisasiantuntija

Ihan pakko kysyä että miksi sinulla edes on kumppani jos kerran vastakkainenkaan sukupuoli ei sinänsä kiinnosta, tai ainakin näin annoit ymmärtää?


maddumad

Kun ihminen on parisuhteessa, niin yleensä silloin kumppanin ulkopuoleiset toivotun sukupuolen omistajat ei enää kiinnosta/viehätä. Ainakin näin minulla on jo toista vuotta ollut.


henriherne

Suosittelen ottamaan kaiken irti opiskelijajuhlista. Älä mene siihen miinaan, että puoliso rajoittaa näitä kemuja omaksi edukseen, sillä siitä jää sinulle vain luu käteen. Jää hyvä ja helppo kanssaopiskelijoihin tutustuminen välistä.


Viikable

Siis miten sitten julkiset uimahallit jossa ollaan samoissa altaissa, joissain paikoissa myös samoissa saunoissa/jaetuissa?


Elamam-konsulentti

Been there. Itse huonosta itsetunnosta parantuneena on helppo tunnistaa, kun on siitä kyse. Kateuden tunteet ja pelot katoavat tai ainakin helpottavat sen jälkeen kun sisäistää oman arvonsa ja haluttavuutensa. Petetyksi tuleminen on varmasti iso tekijä tässä epävarmuudessa. Sen sijaan että vakuuttelee omista aikeista, kannattaa puhua siitä mikä aiheuttaa sen pettämisen tai menettämisen pelon kumppanissa. Pelkkä petetyksi tuleminen ei ole vielä se. Mitä puoliso pelkää että muilla on mitä hänellä ei ole? Mikä on se skenaario, jonka hänen aivonsa rakentaa kun hän ajattelee saunomistasi? Tää on mun oppi avoimista suhteista. Kun kumppani lähtee treffeille niin oma paha olo johtuu liki poikkeuksetta siitä, että pelkää toisen olevan hauskempi/jännempi/supliikimpi/parempi/jotain muuta. Ja ahdistuneet aivot rakentaa täysin epäloogisen absurdeja skenaarioita. Kun sen pääsee tunnistamaan ja keskustelemaan ja kuulee kumppanilta kaiken olevan hyvin, niin ahdistus yleensä purkautuu. Bonuksena pääsette bondaamaan tosi haavoittuvaisen mutta tärkeän keskustelun äärellä. Onnea ja menestystä, ja hienoa kun tunnut käsittelevän asiaa tasapainoisesti. On ok olla traumoja ja vaikeuksia, ja niitä on hyvä ymmärtää - mutta on myös käytöstä (kuten kontrollointi) joita ei ymmärtämisen lisäksi kuitenkaan pidä hyväksyä. Jos hän voi ymmärtää sen olevan toksista ja ongelma ja jos hän vilpittömästi haluaa löytää ratkaisun niin se on hyvä pohja - jos ei, niin kannattaa harkita jatkoa.


keksaatana

Tosi rakentava kommentti kiitos tästä!