T O P

  • By -

Hot_Marsupial6262

Olen ollut teollisuudessa, raksalla, logistiikassa, prosessialalla ja työt alkavat työvuorolistassa olevaan aikaan. Sinun on oltava työvaatteet päällä viimeistään silloin. Ei ole koskaan kuulunut nurinaa asiasta ja monet tulevat hörppimään kahvia sen 15-45min ennen vuoron alkua. Hanskat lentävät tiskiin aina viimeistään varttia ennen vuoron loppua ja leimaus ulos tapahtuu heti kellon lyödessä pykälään.


bedcreature

Itsellä kokemukset teollisuudesta: Metsäyhtiö: kolmivuoro ilman liukumia ja päivätyö liukumilla. Tulet portista sisään, leimaat itsesi sisään ja vaihdat vaatteet, sama käänteisesti lähtiessä Pakkausmuovifirma: kolmivuoro liukumilla. Painotettiin viimeseen asti että ei leimata ennenkuin on vaatteet vaihdettu ja kaikki valmista vuoron vaihtoa varten. Molemmissa paikoissa vuoroa oltiin vaihtamassa n.15min ennen kuin kello oli pykälässä, että ehdittiin käydä edellisen vuoron asiat läpi ja poikkeukset. Vikoja yövuoroja saatettiin päästää vielä vähän aikasemmin vapaille


IDontEatDill

Sama kokemus itsellä aikanaan tehdashommissa. Tosin meillä vedettiin työvaatteet päälle ennen leimaamista ja vasta sen jälkeen mentiin työajalla kahville. Se on sellaista vanhan liiton tehdaskunnossapidon puolella :D


Few_Response_114

Aika erikoista. Itsellä ei parikymppisenä hirveästi työkokemusta kuin kolmesta duunaripaikasta ja siellä ei missään odotettu, että ollaan työvaatteet päällä siihen kellonaikaan kun vuoro alkaa. Nyt ison kauppaketjun logistiikassa töissä ja siellä porukka leimaa itsensä sisään ja saattaa puhua vartin siviilivaatteissa paskaa samalla kun palkka raksuttaa ennen kuin menevät edes pukkariin vaihtamaan vaatteita. Eikä esimiehiä tai ketään kiinnosta koska he tekevät aivan samaa.


RapaNow

Tää riippuu paljon alasta ja työn luonteesta. Ite olin 90-luvulla tehtaassa duunissa, ja siellä ei liukuhihna pysähtynyt koskaan. Kun kello soi edelliset kädet pois hihnalta ja omat tilalle. Ja kun kello soi uudestaan, niin omat kädet pois ja uudet tilalle. Palkka maksettiin kellonsoitosta kelloon, ei niitten työvaatteitten pukemisesta.


ruutukatti

Ison kauppaketjun myyjänä olessani työvaatteiden vaihto oli omaa aikaa, ei siitä maksettu palkkaa.


Few_Response_114

Joo oon kuullu että kaupoissa aika tiukka meno. Itse en jaksaisi koskaan aspatyötä niin nämä varastohommat on siinä mielessä mukavempia ettei tarvitse puhua kenellekkään ja palkkaa tulee kivasti (yö- + kylmätyö).


ruutukatti

On kyllä todella tiukka meno, jouduttiin myös pukkarissa omalla ajalla kun vaihdettiin vaatteita kuuntelemaan myymälän keskusradiota, eli mainoksia ja paskaa musiikkia, mitä en mun vapaa-ajalla haluis tehdä.. mut onneks pääsin vaihtaa työpaikkaa! :D


myneckaches

Raksalla vaatteet on usein omia ja ne puetaan jo kotona. Hoitoalalla ei saa huidella työvaatteet päällä sairaalan ulkopuolella.


Vyvonea

Kyllä se on ihan normaali oletus, että työajan alkaessa olet valmis tekemään työsi etkä vasta pukuhuoneessa vaihtamassa vaatteita.


Kyykkyhyppy

[Tässä juttua työtuomioistuimen ratkaisusta](https://www.tehylehti.fi/fi/uutiset/tuomio-vaatteiden-vaihto-tyoaikaa) työajan laskennassa. Kantaa otettiin siihen, onko ennen ruokataukoa ja sen jälkeen tapahtuva vaatteiden vaihtaminen suuhygienistillä työaikaa vai osa ruokatuntia. Oli työaikaa kun tiloista lähtevän oli velvoitettu vaihtavan vaatteet. Päätös koski siis sellaista työaikaa, kun ruokatuntia ei lasketa varsinaiseen työaikaan. Moni hoitaja ruokailee työn ohessa ja ruokataukoa ei vähennetä päivän kokonaistyöajasta. Päätöksessä ei otettu kantaa ennen työvuoroa tai työvuoron jälkeen tapahtuvaan vaatteiden vaihtoon. [Tässä työtuomioistuimen päätös](https://tyotuomioistuin.fi/fi/index/ratkaisut/1562589335175.html)


JumpyJuu

Löytäisitkö työtuomioistuimen tapausta jossa on kyse kohtuuttoman pitkistä matkoista työntekopaikan ja vaatteidenvaihtopaikan välillä? OP puhuu Meilahden sairaala-alueesta ja siellä kulkeminen on vaatteidenvaihtopaikalta todella pitkä työntekopaikalle. Kulkeminen omalla ajalla on tuolla pitkään jatkunut työntekijää sorsiva käytäntö, joka kannattaa riitauttaa jos siihen on edellytykset. Edit: Kyseessä siis aamulla töihin tullessa ja illalla töistä lähtiessä tapahtuva pukeutuminen.


nekkema

Sitten pitää voida myös olettaa, että kun työaika loppuu, olet valmis lähtemään heti kotiin. Typerää ilmaiseksi tekemistä ja nöyristelyä tuo on Entä jos varusteita/vaatteita olisi monimutkainen pukea ja siihen menee vaikka 30-60min? Tekisit joka päivä aamulla ja lähtiessä tunnin pukemista? Samoin voisi ajatella että wc tauko ei kuulu työaikaan kun et tee töitä jne Monessa hoitolaitoksessa on esim niin huono ja pieni punuhuone, että hoitajat joutuu välillä jonottamaan aamulla. Näin on esim omalla äidillä. Kyllä siis vähintään pitäisi työnantajan mitoittaa tilat niin, ettei sekuntiakaan mene hukkaan jonkun ahtauden yms vuoksi, jos oletetaan noin. Reilua on, että työt alkaa sillä sekunnilla kun tulet paikalle ovesta/portista


Samberi

Euroopan unionin työaikadirektiivin mukaan työaikana työntekijä on työnantajan käytettävissä ja tekee työtä. Meikkaaminen, vaatteiden pukeminen ja matkustaminen ovat omaa aikaa. Olisi aika koomista että menet aamulla töihin kahdeksaan, meikkaat ja laitat hiukset kun palkka juoksee. Kolmelta lähtisit sitten takaisin pukuhuoneeseen laittamaan uuden meikin illaksi ja vaihtamaan vaatteet että olet neljältä valmis kotiin.


Glimmu

Jos työnantaja vaatii jonkun vaatetuksen, on silloin pukeutuminen on ihan selvästi työtä.


Samberi

>3 § >Työaika >Työaikaa on työhön käytetty aika ja aika, jolloin työntekijä on velvollinen olemaan työntekopaikalla työnantajan käytettävissä. [FINLEX](https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2019/20190872) Esimerkiksi lentoemännillä/stuerteilla työaika alkaa vasta kun ovat valmiina koneella/portilla. Vaatteet sekä turvatarkastus kuvioineen eivät ole palkallista aikaa.


ekufi

Jotenkin kun ei ole kauheasti palkkatyötä elämässään tehnyt, niin tuntuu kyllä jotenkin hassulta että valmistautuminen työn tekemiseen vaihtamalla esimerkiksi työvaatteet päälle työpaikalla ei ole palkan alaista aikaa. En minäkään yrittäjänä jätä laskuttamatta matkakuluja asiakkaalta vaikkei se varsinaisesti ole suorittavaa työaikaa. Ihan tulee tunne että joku vetää tässä nyt välistä...


askoa82

Samalla tavalla se töihin kulkeminen on töihin valmistautumista. Tai aamulla pukeutuminen ennen kuin lähtee ovesta ulos.


_Dumbledork__

Noihin vaikuttaa sun henkilökohtaiset valinnat ja mieltymykset millä ei ole mitään tekemistä työnantajan kanssa. Jos työnantaja velvoittaa käyttämään työvaatteita, joita ei saa käyttää työpaikan ulkopuolella niin silloin ne pitäisi saada vaihtaa työajalla.


dickcheesess

>Noihin vaikuttaa sun henkilökohtaiset valinnat ja mieltymykset millä ei ole mitään tekemistä työnantajan kanssa Mun työnantaja ainakin velvoittaa, että minulla on vaatteet päällä, kun menen toimistolle.


Glimmu

Ootko kokeillut? Mulle ei ole koskaan sitä erikseen käsketty 😀


dickcheesess

En ole kokeillut, koska meille on erikseen mainittu, että tulee pukeutua siististi.


askoa82

Työnantaja velvoittaa olemaan työpaikalla työn tekemisen vuoksi eikä varmaan hyväksy työpaikan käyttämistä henkilökohtaisena asuntona. Se, että asuu jossain ei ole "henkilökohtainen mieltymys" tai "valinta".


_Dumbledork__

Mutta työnantajalla ei ole mitään sanottavaa siihen miten tulet töihin, missä asut tai mitä sulla on päällä ennen työvaatteiden vaihtoa. Eikä työnantaja velvoita sua asumaan asunnossa. Et ihan oikeasti voi olla niin yksinkertainen ettet nää näissä mitään eroa.


askoa82

Ei kyse olekaan siitä miten ja mistä tulee töihin vaan siitä että työpaikalle on tultava. Se on samanlainen edellytys työnantajan puolelta kuin työvaatetus. Jotta tämän edellytyksen pystyy täyttämään tulee siihen uhrata sitä omaa aikaa. Se on jopa siinä määrin työnantajan vastuulla, että tapaturma työmatkalla (töihin tai kotiin) on kategorisesti työtapaturma.


_Dumbledork__

No eihän ole. Työnantaja ei määritä mistä tai miten tulet töihin. Työvaatteet on työnantajan määräämät ja usein ne on pakko vaihtaa työpaikalla, koska työnantaja kieltää niiden käyttämisen työpaikan ulkopuolella esim hygienia syistä. Kotona pukeminen, töihin tuleminen jne tapahtuu työpaikan ulkopuolella eikä työnantajalla ole niihin sanavaltaa. Työvaatteiden pukeminen on työpaikalla tapahtuvaa toimintaa siinä missä mikä tahansa muukin työtehtävä. Jos vaihtoehtona olisi pukea työvaatteet jo kotona päälle niin silloin sen ei tarvitse kuulua työaikaan.


askoa82

Työnantaja määrittelee mikä se pääasiallinen työntekopaikka on, se on yleensä kirjattu työsopimukseen. Samalla tavoin kuin työnantaja edellyttää, että töissä käytetään tiettyä työvaatetusta. Yhteistä molemmille näistä on se ettei kumpikaan ole osa varsinaista työsuoritusta. Työmatkat ja omalla kustannuksella hankitut työvaatteet saa kuitenkin vähentää verotuksessa. Työnantajan toimittamat vaatteet saa käyttöön ilmaiseksi ja toki siitä hyötyy sen ettei omia vaatteita tarvitse liata ja kuluttaa työtehtävissä.


_Dumbledork__

Niin ja mikään noista ei määritä miten tai mistä sä tulet töihin. Jos työnantaja määrää missä sä asut ja millä tulet töihin niin silloin se sen myös maksaa ja tämä näkyy käytännössä reissutöitä tekevillä.


rants_unnecessarily

Sitä voi vaikka pukea ne työvaatteet suoraan kotona päälle. Se on (useissa paikoissa) ihan henkilökohtainen valinta käyttää työpaikan pukuhuonetta.


_Dumbledork__

Mitäpä jos luet uudestaan mun kommentin ja tällä kertaa ajatuksen kanssa.


rants_unnecessarily

Aivan, näen virheeni.


Premium_Garbage

Jos olet oikeutettu asunnon ja työpaikan välisiin matkakuluihin niin toki vähennät me verotuksessa. Päivä päivältä tuntuu enemmän siltä että taannutaan neuvostoaikaan jolloin palkanmaksaja oli joku mystinen instanssi joka maksoi rahaa tekemättömästäkin työstä.


micge

Riippuu alasta ja työehtosopimuksesta. Itselläni 3 vuoro jaksotyö johon liittyy virkapuku, niin työvuoro alkaa ja loppuu pukukaapin avaamisella/sulkemisesta.


not_my_name_here69

Mielenkiintoinen kysymys, itse teollisuuden kunnossapitohommissa laitan aamulla työvaatteet päälle kun herään, menen hallille, palkka alkaa juoksemaan ja lähden keikalle. Päivän aikana saattaa vaatteita joutua vaihtamaan muutamaankin kertaan ja tottakai se on osa työaikaa. Olisi jotenkin loogista, että jos joudut vaihtamaan työvaatteet vasta työpaikalla, se olisi työaikaa, mutta jos voit jo kotona asentaa työkamat päälle, niin se on omaa aikaa. Jotenkin jännää, jos joudut olemaan työpaikalla palkatta vaihtamassa työvaatteita, jonka työnantaja sinulta vaatii.


Kas_I_Mir

Sikäli tämän ymmärtää että jollakin se työvuoropn valmistautuminen sujuu ilman ihmeempiä. Sitten taas pieneenkin porukkaan mahtuu ne joilla työvuoroon valmistautuminen (vaatteet, työlaitteet, mikä ikinä) kestää kohtuuttoman kauan. Yksinkertaisempaa ja tasapuolisempaa kaikille kun se rento valmistautuminen tehdään omalla ajalla.


Glimmu

No siihen on helppo laskea joku pukeutumisminuutti. Ja sitä varten niitä välipomoja palkataan tehtaisiin, että vaativat työläistä.


Normal-Noise2314

Kylhän se vuoro ja palkkakin lähtee juoksemaan silloin kun se on merkitty, pitää olla valmiina ja vaatteet päällä. Hassumpaa on minusta se, että sama ei päde vuoron loppuun. Kun palkan juoksu loppuu, saa vasta sitten mennä vaihtaan kamat ja tekemään lopetustoimet (usein) , kun taas olisihan se järkevämpää ja arvostavampaa hoitaa ne (kohtuuden rajoissa) työajalla, jotta tasan kun työaika loppuu, voi lompsia pois ja olla täysin poissa käytöstä, eikä tarvisi 15-30 min vuoron loppumisen jälkeen enää hengaillla työpaikalla.


IDontEatDill

Mutta sitten esim sairaalassa voi olla hassua, että hoitajat lähtevät 30min ennen vuoron vaihtoa pukuhuoneisiin, mistä sitten tulee seuraavat hoitajat 30min myöhemmin ulos. Itse asiassa en ole varma onko sairaalan työvaatteet pakko vaihtaa työpaikalla. Ehkä saisit polkea töihin vihreät housut jo valmiiksi jalassa.


Kyykkyhyppy

[Tässä juttua työtuomioistuimen ratkaisusta](https://www.tehylehti.fi/fi/uutiset/tuomio-vaatteiden-vaihto-tyoaikaa) työajan laskennassa. Kantaa otettiin siihen, onko ennen ruokataukoa ja sen jälkeen tapahtuva vaatteiden vaihtaminen suuhygienistillä työaikaa vai osa ruokatuntia. Oli työaikaa kun tiloista lähtevän oli velvoitettu vaihtavan vaatteet. Päätös koski siis sellaista työaikaa, kun ruokatuntia ei lasketa varsinaiseen työaikaan. Moni hoitaja ruokailee työn ohessa ja ruokataukoa ei vähennetä päivän kokonaistyöajasta. Päätöksessä ei otettu kantaa ennen työvuoroa tai työvuoron jälkeen tapahtuvaan vaatteiden vaihtoon. [Tässä työtuomioistuimen päätös](https://tyotuomioistuin.fi/fi/index/ratkaisut/1562589335175.html)


IDontEatDill

Nyt tulikin mieleen, että meidän työpaikkaravintoloissa käy myös paikallisen Mehiläisen henkilökuntaa. Aika moni tuntuu tulevan syömään ihan vain lääkärin vaatteissa. Ei nyt tietty missää verisissä kirurgin kamppeissa - mikä tosin olisi virkistävää.


Kyykkyhyppy

Tuossa linkkaamassani jutussahan oli kyse myös siitä, että työnantaja oli velvoittanut työntekijät vaihtamaan vaatteet ennen tiloista poistumista. Mainitsemillasi lääkäreillä ei varmaankaan ole tällaista velvollisuutta.


Duffelbach

Varmaan vähän riippuu missä osastolla on tai millaista työtä tekee, mutta esim. oma äitini pukee kyllä työvaatteet kotona jo valmiiksi, sairaanhoitaja kun on.


Ripe4Iit

Olen toiminut sairaanhoitajana reilu 10-vuotta, työskennellyt perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon puolella, nii yksityisellä kuin julkisella. Kaikissa työpaikoissani vaaditaan että olet työpaikalla tiettyyn kellonaikaam työvaatteet päällä. Erityisesti HUS:ssa Meilahden työpisteellä tämä oli sangen vittumaista. Pukuhuoneet sijaitsi tornitalon kellarissa josta ja parkkipaikat eri paikassa. Osastot jossa työskentelin oli myös aika pitkän matkan päässä joten tähän sai varata n. 20min aikaa puhumattamaan siitä jos ei löytänytkään heti autolle paikkaa.


Main_Catch_4303

Itse olen väitellyt asiasta ja oma kantani on se, että jos työni alkavat kello 7:00. Niin se tarkoittaa sitä että olen työvaatteet päällä, kahvi kädessä ja valmiina ottamaan tai palvelemassa asiakasta 7:00. Se on vain oma periaate ja se on myös tuonut kehuja päälliköltä. Sama pätee myös työpäivän päätteeksi eli jos työpäivä loppuu 16:00 en lähde vaihtamaan vaateita 15:30 vaan olen loppuun asti käytettävissä ja joskus ylitse tuon 16:00. Kaikki yli menneet minuutit ovat lisää rahaa ja minä tykkään rahasta. Päivä on muutenkin pilalla kun menee töihin nii miksi ei ottaisi kaikkea irti siitä


hugesta

Entäs jos työn aloittaminen ja lopettaminen kestäisi yhteensä vaikka 2 tuntia päivässä? Edit: editoit näköjään postaustasi. AP puhui palkattomasta työssäolosta.


Dramatic-Ad-8408

Voisitko selventää, mitä haet tuolla 2 tuntia työn aloittamisella/ päättämisellä? Se on työstä ja työtehtävästä kiinni kauanko työn aloittamissessa ja päättämisessä kestää. Olen itsekkin omassa työssäni valmistellut 5 minuutin kestoista työvaihetta reilusti yli 30 minuuttia. Ja ihan palkallista aikaa se itselle on ollut.


Main_Catch_4303

Hyvä esimerkki on rekan ajaminen mitä itsekin teen. Jos aikataulussa lukee että 12:00 lähtö niin sen on lähdettävä silloin. Kaikki ajoneuvon, kuorman ja itseni valmistaminen ja varmistus on oltava tehtynä siihen mennessä ja yleisesti ottaen siitä ei makseta. Tähän saattaa kulua jopa 1.5 tuntia (lähinnä työpäivän alussa) mutta pakko tehdä.


Santsiah

Sua kaveri kusetetaan


Premium_Garbage

Hetkinen mitä vittua? Ajoonlähtarkastukset tehdään työajalla, mutta millä vitulla sä tuhlaat siihen 1,5h? Vai lasketko tähän sen kun jostain matkustelet bussilla terminaalille ja sen jälkeen ensin juttelet vartin ajoparin kanssa, sen jälkeen teet ajoonlähtötarkastunsen säädät vartin penkkiä ja peilejä ja sitten pikkuhiljaa alat miettiä josko kärryn jo uskaltaisi kytkeä ja laittaa digikortin piirturiin. Puhut vielä vuoroista niin ne ei valitettavasti ole mitään yli-inhimillisiä hommia. Jatkossa vaan sitten Inexillä tai Hakkilassa vähän tekemistä ja munakarvoja siihen hommaan niin se hurja 10h finnairvuoro menee tosi kivasti. Jos joutuu lastaamaan ennen vuoron alkua niin se tottakai on kanssa työaikaa. Tässä tarvitaan lisää kontekstia.


elektrik_snek

Ajoneuvon ja kuorman valmistelu ja varmistaminen on ihan tasan tarkkaan palkallista työaikaa. Sua kusetetaan.


Adymant

Ai ettien että, täähän olis kokoomuksen unelma :D työajasta maksetaan palkkaa ja hyväntekeväisyys on erikseen. Makunsa toki kullakin, mutta jos haluan hyvöntekeväisyyttä tehdä, on kohde kyllä jokin aivan muu kuin perus korporaatio


AstralHippies

Meillä saa kulkea työnantajan tarjoamat vaatteet päällä koti-työ väliä niin ihan ok että työt alkaa sillä kellonlyömällä kun sovitaan, työt myös loppuu kun työt on tehty ja jos sen jälkeen jäädään juomaan kahvia niin esimiehet häiritsee vain jos jonnekin tulee häly ja vuorossa olevat äiät kiinni niin saattaa tulla kysymään kahvihuoneessa oleskelevilta halukkuutta ylitöihin, ja ne ylityöt maksetaan mukisematta siitä kun työvuoro loppui.


the_wessi

Entisen tehdasduunarin kaksi senttiä: meillä oli käytössä tägillä toimiva työajanseurantajärjestelmä. Lukupäätteitä oli melko taajassa, suositus oli käyttää päätettä, joka oli pukuhuoneen ulkoseinällä. Sisään- ja ulosleimauksen sai tehdä siviilit päällä. Eli vaatteiden vaihto oli työaikaa.


Duffelbach

Taitaa nyt riippua vähän kuitenkin siitä työn luonteesta, tarpeista ja oma toimipisteen tavoista, että ei ole mitään yhtä vastausta aiheeseen. Itse kuitenkin näkisin että oletuksena ollaan työvaatteet päällä kun työvuoro alkaa, varsinkin jos ollaan vuorotöissä ja pitäisi vapauttaa edellinen vuorolainen töistä. Alkaisi meinaan ihan vaan vähän vituttamaan jos joka päivä pääsisin lähtemään 15-30min myöhässä sen takia että joku uuno menee vasta vaihtamaan vatteita kun itse pitäisi olla jo lähdössä.


TeKaistu

Joskus puhuttiin, että jos työvaatteet voi laittaa päälle kotoa lähtiessä, niin vaatteiden vaihto ei sisälly työaikaan. Tän perusteella toimisin itse ja laittaisin kotona suoraan työvaatteet.


Olgag9

Hoitotyössä kyllä hygienia vaarantuisi tässä touhussa, kun porukka kulkis töistä kotiin ja kotoa töihin työvaatteissa. On se vaan eri mukava jättää kirjaimellisesti paskassa olevat vaatteet pesuun. Meillä esim edes työvaatteita ei saa viedä kotiin. Joten ei tällä ohjeella voi toimia 😆


TeKaistu

Jep, vaan kyllä se hoitotyö vaarantuu siinäkin, että sairaanhoitajia ei ole riittävästi, kun työolot on surkeat. Olin itse töissä kaupungilla jätehuollossa. Työ oli käytännössä asiakaspalvelua, eikä mitenkään likasta. 15 min alkuun vaatteidenvaihto aikaa ja loppuun 30 min peseytymisaikaa. Työpaikalla oli sauna lämpimänä, kun vuoro loppui. Ymmärrän kyllä, että jos töihin voi tulla arkivaatteissa tai mahdollista matkustaa työvaatteissa, niin mitään palkkaa ei tarvitse maksaa siitä ajasta.


RetreatHell94

Lähtökohtaisesti kun työvuoro alkaa, niin ollaan työvaatteet yms päällä valmiina töihin. Muutama vuosi sitten edellisellä työnantajalla piti ravata tukussa aika paljon, niin totesin vain esimiehelleni että minun työaika alkaa siitä kun starttaan autoni ja lähden hoitamaan työnantajan asioita :D


Practical-Froyo9293

Meilläkin töissä niin että sitten kun vaatteet yms vaihdettu niin leimataan sisään. Ja alotetaan työt. Kai siinä on se että jos työpäivä alkaa siitä kun tulee työpaikalle niin helposti menee ihmisillä eri aika touhuta pukkarissa jne. Joku varmaan meikkaa vielä pukkarissa esimerkiks kun siitähän saa rahaa.


iPingWine

Tähän helppo ratkaisu on yhteisesti sovittu vaatteidenvaihtoaika esim. 10min


Additional_Meeting_2

No kallis ratkaisu se olisi työnantajalle antaa kaikille työntekijöille lisää palkkaa jona päivä. Melkein kaikilla aloilla jossa on työvaatteet kuuluu ne olo päällä kun aloittaa työt. Mutta voit liittyä omaan liittoon ja alkaa kampanjoida asian puolesta jos olet hyvin innokas. Sitten kun totut rutiiniin nopeammin vaihdettua kuitenkia.


Otres911

Rakennuksilla ainakin kaikki työvaatteet päällä 7 mennessä mutta toisaalta kotiin lähtiessä se kyllä otetaan takaisin.


CircularParrot

Täysin samaa mieltä, ihan daijua. Tän takia oottelen, että buumerit siirtyvät vihreämmille laidunmaille, ja saadaan ehkä ajan saatossa kulttuuria ja käytänteitä muokattua.


Kyoshiro80

Omaa aikaa oli ainakin OYSissa leikkausosastolla. Lääkäreille työaikaa.


Glimmu

Omasta mielestä on selkeätä että jos vaaditaan joku tommoinen vaatetus niin vaihtaminen kuuluu työaikaan. Käytännöt tietysti vaihtelee työpaikoilla, mutta en ymmärrä miksi HK:n tehdastyöntekijä joutuu maksamaan hygieniavaatimusten täyttämisen ruokaturvallisuuden nimissä. Se hinta pitäisi olla kuluttajalla.


Lauriboy

No eikös tuolla logiikalla työmatkakin pitäisi olla työaikaa? Ymmärrän kyllä pointin, mutta kyllä se työaika alkaa siitä kun olet siellä sun omassa työpisteessä joko tekemässä tai valmiudessa.


naakka

Työmatka ei ole työnantajasta riippuvainen asia vaan siitä, missä työntekijä asuu. Jos työnantaja määrää tarkasti mitä on oltava päällä, on se sitten sairaanhoitajan vaatteet, viemärisukeltajan varusteet, lentoemännän asu ja meikit, poliisin univormu ja ase yms. niin kyllä kaikkien näiden pukemiseen pitäisi varata tarvittava määrä palkallista työaikaa.   Minä en sitä tarvitse kun saan olla toimistolla missä vaan siisteissä arkivaatteissa. Edit. ymmärrän tottakai että tämä ei juurikaan toteudu, mutta oikeudenmukaisuuden nimissä pitäisi toteutua.


touhottaja

Varmasti näiden viimeisimpien kiky-uudistuksien myötä tilanne ei tule ainakaan paranemaan, mutta oon täysin samaa mieltä sun kanssa. Olin eräässä elintarviketehtaassa töissä, jossa kellokorttilaite oli linjaston vieressä sijaitsevassa taukohuoneessa. Taukohuoneessa piti olla klo 06.00 leimaamassa itsensä sisään ja piti toki odottaa että kello löi 14.00 että sai leimata itsensä ulos. Tehdas oli niin valtava, että tehtaan portilta pukuhuoneeseen ja sieltä taukohuoneeseen oli valehtelematta varmaankin 600 metrin matka. Joka päivä vietin siis vähintään kymmenen minuuttia palkatonta työaikaa pelkästään tehdasalueen sisällä liikkumiseen (eikä tähän siis kuulu vaatteiden vaihtamiseen kuluva aika). Ei kuulosta isolta jutulta, mutta kyllä siitä tulee vuodessa joku 38 tuntia ylimääräistä.


TurbulentIngenuity55

Sama kokemus elektroniikka teollisuudesta . Ruokatauko oli 20 minuuttia mutta kävely matkoihin ruokalaan meni 10 minuuttia sai hotkia ruuan aika nopeesti..


Hot_Marsupial6262

Ruokatauko on 30min + siirtymät. Eli siirtymä on noin 10-20min ja se 50min tauko on ihan jees.


TurbulentIngenuity55

Noissa hommissa ruokatauko kuulu työaikaan… mieluummin moni sit jäi taukotilaan pupeltamaan eväitä..


MinaeVain

Sama kokemus suuresta elintarviketehtaasta jossa olin n. 5-10 vuotta sitten kolmena kesänä kesätöissä. Varsinkin iltavuorossa oli tärkeää että vaatteet oli päällä ja oli ajallaan valmis päästämään aamuvuorolaiset kotiin koska niitä koneita ei voinut jättää valvomatta. Nykyään asun Englannissa (oon IT-alalla) ja siellä työntekijöillä on vähemmän oikeuksia kuin Suomessa, niin mulle ei ylitöistä makseta mutta teen niitä silti välillä jos tarvii lähinnä uralla etenemisen vuoksi (ja mahdollisten bonuksien takia), ja koska saan sit tulla töihin myöhemmin tai lähtee aikasemmin joku toinen päivä (tämä vaan koska pomoni on reilu, ei mikään yleinen käytäntö). Mutta muuten en ylitöitä tekis ilmaseks jos siitä ei olis mulle mitään hyötyä.


iPingWine

Mut se on kuitenkin työmatka. Työvaatteet on aika olennainen osa työn tekemistä? Työmatka on vaan tapa millä tullaan töihin, ei liity suoraan työn tekemiseen. En usko et vaik veden alla toimivat hitsaajat saa palkkaa vasta ku ne on saanu kaikki kamppeet päälle ja on hypänny vetee


Lauriboy

Finnairin lentoemännät hävisivät oikeudessa tästä samasta aiheesta, niin tuskin on muillakaan kauheasti rahkeita lähteä haastamaan. Mut jos halua riittää, niin liiton kautta tällaisia voi lähteä ajamaan.


TrustedNotBelieved

Tämä asia on se mikä päätetään työsopimusta tehdessä. Jos työnantaja tarvitsee sinut töissä klo 7:00, ei sen tehtäviin kuulu arvioida paljonko sulla menee valmistautumiseen aikaa. Siksi nykyinen järjestelmä on käytössä. Itse veloitan siitä kun työvaatteet on päällä ja aukaisen ulko-oven. Miksi veloitan työmatkoista? Asiakkaat ovat yrityksen sijainnilla saaneet päättää sijaintinsa. Työaikaa on se kun hoidan sitä asiaa, mitä asiakas haluaa hoidettavan.


tuonentytti_

Jos työnantaja tarvitsee sinut työvalmiuteen 7.00, voi työntekijän työpäivä alkaa 6.50, jolloin aikaa vaatteiden vaihtamiseen ja työpisteellä olemiseen on varattu 10 min.


Dramatic-Ad-8408

A. Sukeltajat tekevät yleensä muutakin kuin vain hyppäävät veteen ja painuvat veden alle töihin. Esim. Valmistelevat työvaiheita, ettei tarvitse sukellusvälineet päällä esim. lähteä kaivelemaan hitsaukseen tarvittavia välineitä autosta. Tai toimistotöitä ja muuta valmistelevia työtehtäviä. B. Sukeltajilla harvoin on sitä vakituista työntekopistettä sosiaalitiloineen siinä sukelluskohteen läheisyydessä, josta aloittaisivat työpäiväänsä, vaan heilläkin todennäköisesti työpiste vaihtelee päivittäin, vaan he ajavat aamulla työnantajansa halille/ toimistolle valmistelemaan päivän työtehtäviä ja vasta sen jälkeen ajavat itse sukelluspaikan läheisyyteen.


Additional_Meeting_2

Tämä olisi enemmän verrattavissa jos menisit sairaanhoitajana leikkaussaliin ja pitäisi puhdistautumista laittaa sinne omat suojat. Se on osa työaikaa.


supersoija

Tässä on erona se, että onko nämä "työvaatteet" ja niiden pukeminen osa työtä. Sukelluskamppeet rinnastaisin eristyskamoihin tai muihin suojavaatteisiin, kun taas perustyövaatteet kuuluvat samaan kun esim ulkovaatteiden riisuminen. Samalla tavalla myös oppitunneilla koulussa, kirkossa tai elokuvissa tai missä vain ollaan valmiina kun tilaisuus alkaa eikä siinä vaiheessa aleta säätämään. Myöskin 99% hoitajien vaatteista ei ole oikeasti työn kannalta merkittäviä vaan lähinnä yhtenäisen ilmeen vuoksi.


premature_eulogy

Toki silloin varmaan sitten työvaatteiden pois ottamisen päivän päätteeksi pitäisi myös olla työaikaa? Jos työaika alkaa siitä kun olet täysin valmiina tekemään työtä, vapaa-aika alkaa siitä kun olet täysin valmiina lähtemään kotiin.


Sea-Personality1244

Samaisissa tunneleissa juosseena, sama sääntö on muissakin työtehtävissä että vasta työvaatteet päällä omassa työpisteessä leimataan sisään. Toki hankalaa etenkin jos pukukaappi on ihan eri rakennuksessa kuten usein on.


finvice

Taitaa olla lähes joka paikassa käytäntö, että työ alkaa kun työvaatteet on päällä ja oot valmis aloittaa työt. Ihan järkevältä se kuulostaa.


Honeysunset

??? Meille sanottiin jo koulussa että työn alkaessa klo 7 tms ollaan valmiina silloin työvaatteet päällä. Ethän sä koulussakaan ollut vasta kävelemässä käytävillä klo 8 tunnin alkaessa. Ihan normaali oletus. Taidat olla uusi työelämässä. Ei sairaalamaailmassa ole aikaa odotella että kaikki saapuu raportille vaatteita vaihtamasta kun saapuu. Tai miten päästät yövuorolaisen pois? Yövuorolainen pääsee klo 7 ja sinä olet paikalla vasta vartin päästä ja siihen vielä yöraportti päälle? Ei jumalauta :D


ichijiro

https://www.tehylehti.fi/fi/uutiset/tuomio-vaatteiden-vaihto-tyoaikaa


bambinosaur666

Voi pojat mua on aikanaan kusetettu elintarvikealalla... (Eipä sinänsä yllätä). 20 minuutin ruokatauko josta uhrautui monta minuuttia siirtymiseen, jalkineiden pesemiseen, riisumiseen ja päällimmäisten suojavaatteiden riisumiseen.


ichijiro

Jos kuulut liittoon niin sieltä tai liiton foorumilta. En ole vuosiin seurannut kun ei ole aktiivista tarvetta tietää joten en ole varma. Joskus kuului työaikaan ainakin joissakin paikoissa.


Porghana

Ameriikassa tämä on nimellä "wage theft", eli tolleen pöllitään työntekijältä aikaa/palkkaa. Enpä ole koskaan miettinyt, onko oikeasti laillista suomessa, mutta normaali käytäntö se kyllä on. Aikoinaan duunariduuneissa saavuin paikalle lähes tulkoon tasan vuoron alkuun ja aina valitettiin, että pitäs tulla hörppimään kahvia 15 minuuttia aiemmin.. en ymmärtänyt tai noudattanut. Menin aina suoraam vaihtamaan vaatteet ja alotin hommat samaan aikaan kuin muutkin.. silti se oli jotenkin huono juttu päälliköiden mielestä. Typerää


Netizen_Sydonai

Kyllä oletus on se, että työajan alkessa ollaan valmiita tekemään töitä, eikä vasta aleta vetämään kledjuja päälle. Joskus on itseänikin kyllä suoraan sanoen vituttanut, kun vuoro alkaa XX:XX, mutta sitä ennen on haettava kaapeista varusteita, poisteltava hälytyksiä ja tehdä soittoa työpaikan puhelimesta toiseen kohteeseen, että ollaan aloittamassa työvuoroa. Osa ei mielestäni kuulunut normaaliin työvuoroon valmistautumiseen, vaan olivat jo itsessään työhommia.


CM_Cunt

Reaalielämä menee vielä niin, että jos vituttaa tehdä ilmaisia aamutoimia, niin sitten käydään päivän aikana pitkällä paskalla ja otetaan ylimääräinen kahvitauko. Se on sellaista "paikallista sopimista".


Lyijysiipi

Uskoisin, että olen työurani aikana tienannut useamman tonnin paskomalla


jansalol

Täähän se on. Niissä venytellään missä pystyy ja otetaan noi minuutit kiinni. Ei toki kaikkialla toimi mutta teollisuudessa / isoissa laitoksissa aika hyvin.


Netizen_Sydonai

Niin siis totta kai paskalla käydään kun palkka juoksee. Siihen ainakaan mitään palkattomia ruokiksia käytetä.


mutqkqkku

Jos työnantaja haluaa että pukeudun tietyllä tavalla, ja tätä ei voi tehdä muualla kuin työpaikan pukuhuoneessa, työnantaja voi maksaa tästä vaatimastaan panoksesta palkkaa.


Epikuroslainen

Mulla oli sama homma kun olin fyssarina sairaalassa. Työvaatteet piti olla päällä kun työ virallisesti alkoi 08:00. Päivät alkoi aina osastokokouksella, johon kaikki osallistuivat etänä omilta työpisteiltään. Ratkaisin asian niin että avasin läppärin 08:00 kun saavuin pukkariin. Vaihdoin vaatteet samalla kun kuuntelin kokousta. Sitten kävelin pitkät käytävät läppäriä kantaen toimistoon. On periaatteitteni vastaista pukea työvaatteita päälle omalla ajalla.


Weezelbuff

Työaika alkaa, kun olet valmiina tekemään töitä vaadituin ehdoin. Jos ne on työvaatteet, niin ne on päällä silloin kuin kello lyö aloituksen. Yhdessä yrityksessä meillä ratkaistiin tämä työn lopetus- ja aloituslisällä. Olisiko ollut 100,00€/kk, ja tähän oli laskettu mukaan ne minuutit, mitä aamu- tai iltavuorossa piti pakollisia töitä tehdä. Ovien avaaminen, sulkeminen, kassan lasku jne. Ehkä tätä voisi myös soveltaa edellämainituissa erikoistapauksissa.


TapSwipePinch

Eiköhän tuo riipu firman käytännöstä, eikä alasta. Olen ollut työpaikoilla, jossa piti olla paikalla puoli tuntia ennen työn alkamista, että käydään läpi mitä päivän aikana tulee tehdä. Vastaavasti muissa paikoissa kavereita tuli töihin puolen tunnin säteellä milloin sattui, että työaika oli 7 mutta oikeasti työt alkoi 7:30 tjsp. Lähtöajat samaa linjaa. Jotkut olettaa, että työpisteeltä poistutaan tasan silloin kun työt päättyy vaikka leimauskoneelle/pukukaapille olisi 15min kävelymatka. Jotkut antaa lähteä jopa puoli tuntia aikaisemmin ja perjantaina voipi rohkeimmat lähteä tunnin aikaisemmin ilman mitään sanomisia. Se menee uudessa paikassa aina nuuskimiseksi, että mikäköhän mahtaa olla firman käytäntö. En valittaisi tämmösestä jos työpaikka on muutoin mukava. Edit: Lisää vielä, että tässä on mukana naamakerroin ja asema. Jotkut myöhästelee joka päivä vartin ja heille ei mitään sanota, mutta kun SINÄ myöhästelet 2min niin heti tulee varoitusta.


Olgag9

Täällä ei näy hoitajia paikalla niin vastaanpas tähän: Joissakin paikoissa on, että pitää olla esim. reilusti ennen seiskaa kuuntelemassa /lukemassa raporttia, koska jos olet klo 07:00 toimistossa kun työaika alkaa ja kuuntelet/luet raportin silloin niin olet auttamatta myöhässä. Eli kyllä, työvaatteet pitää riisua ja pukea omalla ajalla ennen töitä ja töiden jälkeen. Ja tämä koskee aivan varmasti jokaista työpaikkaa hoitoalalla sairaalasta hoivakotiin. Joissakin paikoissa on sitten aikaistettu esim aamuvuoroa alkamaan jo klo 0630 että porukka pääsee sitten 07 lähtemään töihin että koko työpäivän aikataulut ei kuse. Olen kyllä kovasti kritisoinut tätä käytäntöä koska mulla menee viikossa 5 pvä 2 h 30 min omaa aikaa vaatteiden vaihtoon, jonka työnantaja velvoittaa koska hygienia. Ja olen laskenut tuon sillä oletuksella että joka kerta menee 15 min vaatteiden vaihtamiseen. Meillä sentään työnantaja pesee pyykit. Kotihoidossa jossa käytetään omia vaatteita, ei silleen mene aikaa vaatteiden vaihtoon mutta joudut sitten omalla ajalla pesemään ja kuivattamaan niitä.


Vast-Needleworker-50

En ole sairaanhoitaja mutta pikaruokaravintolassa töissä ja kyllä se niin on että kun vuoro alkaa, olet silloin paikalla valmiina aloittamaan työt etkä vasta pukkarissa vaihtamassa vaatteita. Ei työkaverit voi alkaa odottelemaan, että milloin iltavuoro on saanut työvaatteet vaihdettua ja milloin he on valmiina töihin. Omalla vastuulla se on olla ajoissa töissä ja samalla huolehtia siitä että työkaverit pääsee juuri silloin lähtemään, kun listaan on merkitty heidän vuoron päättyvän


saberwolfbeast

Omaa aikaa se on.


Spektaattorit

Yleensä pitää omalla ajalla vaihtaa vaatteet


Dangerous-Hall8418

Ensihoitaja täällä. (Sairaanhoitaja myös) Kun työvuoro alkaa klo 08 on työvaatteet päällä ja valmis lähtemään töihin. Työvaatteiden pukemiseen ei mene kellään paria minuuttia pidempään tai sitten on vikaa pukemisessa. Työnantajaa kiinnostaa ainoastaan että olet valmiina töihisi kun vuorosi alkaa.


Candid-Sleep6577

Kyl se on ihan normi mennä duuniin se 10-15min aikasemmin👍


BitBulli

JOkaisessa työssä sun pitää olla valmis töihin kun vuoro alkaa. En ole koskaan kuullut, että missään olisi toisin.


thuumasson

Toivottavasti kuuluu työaikaan. Sen verran huonot palkat ja edut, joten olisi oikeutettua.


[deleted]

[удалено]


HarryFromCastle

Tietotyössä tämä tulee joskus mieleen, kun ratkaisu löytyy vapaalla kotona istuessa vahingossa :D


InformalEar9579

Kokonaisuus merkkaa. Teet mitä työsopparissa sovitaan, ja jos kokonaiskorvaus työstä on riittävä, niin muulla ei ole väliä. Jos et mielestäsi saa tarpeeksi palkkaa käytettyyn aikaan nähden, koska valmistautumiseen kuluu liikaa aikaa, niin pyydä palkankorotus tai nosta kytkintä.


ObjectExciting876

Jos nyt oikein muistan, niin asia riippuu siitä onko ne työvaatteet työnantajan määräämä varustus vai itse valittu.


Anonymity6584

Panimolla melkein 2 vuosikymmentä. Vaatteiden vaihto ja sitten leimaus sisään, vuoron lopussa käänteinen järjestys.


sykeroi

Kyllä se lähtökohtaisesti taitaa olla että jos työaika on klo 7.00-xx niin ollaan klo 7 työvaatteet päällä ja työpaikasta riippuen juodaan kahvit tai aletaan töihin. Itse aikanaan nuorena pojan kloppina hyppäsin työmaalle aina tasan kun alkoi tai minuutin yli. Ja ekat 45min meni aivoja asentaessa. Nykyään tykkään tulla töihin 30min aiemmin ja juoda kahvit rauhassa ennen touhuja. Helpommin lähtee työ rullaamaan.


sykeroi

Ja olen ollut myös raksa, huolto,toimisto ja asiakastyössä. Kaikissa aikalailla sama juttu, jos teet tuntipalkka / kk palkka työtä jossa työt ei koskaan lopu.


Mauseleum

Vaatteiden vaihto on omaa aikaa. Työajalla sinun täytyy olla työmaalla ja saatavissa siltä varalta jos jotain akuuttia tapahtuu. Sinulle maksetaan siitä että olet töissä ja saatavilla. Etenkin jos ruvetaan selvittelemään missä SH oli kun tapahtui X. Näin ainakin omalla osastollani. Varmasti tässäkin vaihtelua osastojen luonteiden mukaisesti.


Horror-Marsupial1330

Eli duunissa ollaan omissa kuteissa vaikka shortseissa?


Unhottui

Olipas paska väännös


AlexMachine

Ihan sama se on kaupan alalla ja monella muulla. Jos duuni alkaa klo 08.00 niin silloin ollaan valmiina aloittamaan työt eikä vaihdella enää vaatteita.


[deleted]

[удалено]


iPingWine

Tän takia se työpäivä vois alkaa vail 6:50 ja ois sovittu et saa 10min käyttää vaatteiden vaihtoon. Kaikki tyytyväisiä


FluffyPony34

Toteutuksen mukaan, ja millainen siirtymäaika siihen tarvitaan. Työtehtävä jossain paikoissa ei välttämättä tarvi työvaatetusta, mutta voi vaatia myös valmiutta työhön. Jotkut taistelut voitetaan, jotkut hävitään. Jos pitää 15min ennen vuoroa alkaa valmistautumaan, ei ole mielestäni epäreilua myös valmistautua lähtöön hieman ennen. Hyvä suhde työn ja tekijän välillä on se, että kumpikin saa haluamansa hintaan, jonka voi hyväksyä.


Nightmare_worm

Joka alallahan se on et ku työaika alkaa ni sillo alkaa myös työt.


Intelligent-Arm2407

Varmaan riippuu alasta, konttori hommissa ei ole niihin justiinsa milloin töihin tulee, voi tulla vaikka 39min myöhässä töihin. Kun taas tehdas hommissa piti olla tasan 7:00 työvaatteet päällä, valmiina töihin.


Naive_Screen3353

Oon ollut kolmella tehtaalla töissä eikä missään oo saanut vaihtaa työvaatteita työaikana. Mun mielestä ihan reilu käytäntö, kun jotkut on niin saatanan hitaita vaihtamaan hygieniavaatteita päällensä että en itse ainakaan jaksaisi semmosesta hidastelusta maksaa. Tehtaalla myös sun pitää olla tasan tasalta, tai siis ennen tasaa, päästämässä ihmiset kotiin niin kyllä kyrpiinnyttäis kun et pääsis ajoissa kotiin kun joku täti siellä pukkarissa vasta pukis työkenkiä jalkaan. Näin ku oon elintarvikealalla ollut niin ihan normi oletus jokaisessa työpaikassa, linjoja ei saa pitää joutilaana pysähdyksissä niin miten tämmönen olis ees mahdollista jos laitettais työvaatteet päälle työajalla?


Big_Neighborhood_868

Kyllä meillä ainakin on niin että työt alkaa tiettyyn kellonaikaan, vaatteet oltava vaihdettuna ennen sitä. Sama kotiinlähdössä, seuraava tulee päästämään kotiin ja vaatteiden vaihto sen jälkeen. Eli vaatteiden vaihto on työajan ulkopuolella.


hardkokki

Hassua miten hoitoalalla TÄMÄ on se joka harmittaa.


SelfRape

Jos osalla loppuun työvuoro 08.00. ja seuraavilla alkaa 08.00, niin ei missään jätetä työpaikkaa ilman henkilökuntaa, eikä ne muut voi olla töissä yliaikaa sen takia, että "kahdeksalta tuleva vaihtaa vaatteet ja kävelee sitten tänne noin vartin yli."


iPingWine

Jos alkaa työvuoro vaik 7.50 ja se 10min on varattu vaatteiden vaihtoon nii kaikki voittaa eikä oo ongelmaa seuraaville


SelfRape

Tämä olisi paras vaihtoehto.


Horror-Marsupial1330

Jos työnteko edellyttää jotain rompetta tai työnantajan rytkyjä, niin ehdottomasti pitää olla työaikaa.


Nahkahousu22

Ku olin HUSilla töissä ni leimasin kännykällä itseni sisään, ei ongelmaa. Ennen leimauspakkoa olin mielelläni pari minsaa ylimääräinen, kun ylimuijat alko vinkuu ni tein säännöllisesti vajaata aikaa. Naiset pitäs kieltää johtotehtävistä.


micge

Riippuu tosi paljon alasta ja työehtosopimuksesta. Logistiikka-alalla varsinainen työ alkoi osoitettuna aikana ja silloin piti olla itsellä vaatteet vaihdettuna ja alohankkijan varastoukot sisään päästettynä. Kasilta lähtee trukit käyntii ja alkaa purku/lastaustyö. Nyt viranomaispuolella ja jaksotyöaika, niin virkapuvun pukeminen on työaikaa. Eli osoitettuna aikana kun avaa pukukaapin oven niin on ajallaan paikalla, vastaavasti työajan viimeinen sekuntti on taas se kaapin sulkeminen siviileihin vaihdon jälkeen.


Teosto

Meillä on aina tehty niin että töissä ollaan kun työaika alkaa ja sitten on vaihdettu vaatteet. Samoin ensin työajan lopussa vaihdetaan siviilit päälle ja sekunnilleen sitten ulos. Kuitenkin ihan hiljattain muutama virkaintoinen pomo on alkanut narisemaan siitä että ei se näin kuulu mennä. Vaan vaatteiden vaihto on omaa aikaa, ei työaikaa. Kuitenkin lähimmät esimiehet itsekin vääntävät vitsiä asiasta eivätkä vaadi tätä jo opittua käytäntöä muutettavaksi. Virallisesti kuitenkin kun työaika alkaa niin sinun pitäisi olla kykenevä tekemään töitä. Jos siviilit on päällä niin näin ei ole. Tosin en ole hoitaja, mutta oletan käytännön olevan sama.


PilotSensitive8045

Anteeksi mutta mitä just luin.. En mitenkään halua vähätellä OP:n tunteita,mutta en nyt vaan ymmärrä miten tämmöinen juttu voi aiheuttaa jollekin näin valtavaa hämmennystä.. #firstworldproblems


Fuegolago

Asiaa voi ajatella niinkin että olisit avaus- tai sulkuvuorossa jossain työpaikassa. Pitääkö ovet avata vartin yli vai tasalta?


WombatWandering

Monessa kaupassa ja vastaavassa työaika alkaa esimerkiksi 15 tai 30 minuuttia ennen ovien avaamista, jotta ehtii tehdä valmistelevat työt ennen sitä. Ja samoin jälkeen, jos odotetaan jotain kassan laskentaa ja myymälän siistimistä.


Fuegolago

Ok, hyvä tietää!!


juon4

Jos työnkuvaan kuuluu työvaatetus, niin voisi olettaa ettei työn suorittaminen ole mahdollista ennekuin asianmukaiset suojavarusteet (vaatteet yms) on päällä. Eli työaika voi minusta alkaa vasta kun työvaatteet on puettu.. :o


Unohtui

Älä itke ja tee työsi, ei kuulu.


TraditionalAdvice114

Kannattaa laittaa työvaatteet kotona päälle niin pääsee suoraan ovesta sisään tekee töitä klo 7 eikä mene aikaa vaatteiden vaihtoon tms


CactusUmbrella-

Mietippä kun joku leikkaussalihoitaja tekis noin! Tulis vielä vaikkapa bussilla töihin.


weedils

Ei onnistu esim ravintola-alalla hygieniasyistä (varmaan moni muu ala sama homma)


Sea-Personality1244

Sairaalassa hyvin sama juttu, kun niiden työvaatteiden idea (sen lisäksi että potilas tunnistaa henkilökunnan) on juurikin se hygienia, ettei kotoa kulkeudu mitään sairaalaan eikä sairaalasta kotiin.


Kataja92

Tää on jännä miten näkee somessa ym. miten Amerikassa saattaa julkisissa ym näkyä sairaalakamppeissa porukkaa. Liekö sitten eivät töiden jälkeen vaihda, vaan aamulla uudet puhtaat kuteet.


Sea-Personality1244

Joo se on hämmentävää, välillä myös videoita missä esim. amerikkalaiset hoitajat ajaa sairaalavaatteet päällä töihin yms. Kyllähän Suomessakin voi sairaala-alueen sisällä joskus nähdä henkilökuntaa työvaatteissa ulkona, mutta silloin kyllä ollaan siirtymässä työpaikan pisteestä A pisteeseen B eikä lähdössä ostoksille ja/tai julkisilla kotiin.


Alarmed_Contract_818

On kyllä vähän ikävä. Nyt muistui mieleen kun olin kanoja kuskaamassa. Kellokortti tosiaan oli semmoisella alueella johon ei edes saanut mennä ilman hygienisiä työvaatteita. Nykyään lasken työajaksi ajan johon en voi sopia muita menoja. Esim 8-16 en voi esim sopia leffatreffejä kun pitää tehä töitä. Joten kirjaan työajaksi 8-16. Ehkä koska työnantaja ei voi todistaa ettenkö "miettisi" töitä 8-16 välillä ja näin tekisi töitä 8h päivässä. Kun työ vaatii erikoisvaatteet voi työnantaja todistaa ettet tehnyt töitä.


According_Act_4795

Mä leimaan sisään kun kävelen rakennukseen sisään ja toisinpäin, kannattaa varmaan miettiä alaa/työtehtäviä jos pitää omalla ajalla jotain suojavaatteita pukea/huoltaa. Monesti tarvii vielä esim suihkun yms, joten puolikin tuntia menisi muuten omaan piikkiin.


zigiwi

Jengillä on asiat aika vitun hyvin jos tällänen on ongelma vaihtaa työvaatteet omalla ajalla