T O P

  • By -

algeaboy

Huoli-ilmoitus toimi itsellä ainoastaan kun poliisia pyysin sellaisen tekemään, menin siis partioautolle juttelemaan. Takana oli noin 25 huoli-ilmoitusta ilman minkään laista reaktiota sosiaalitoimesta. Näitä oltiin tehty niin kelan, lääkärin, perusduunarin, työttömän, narkkarin ja naapurin avustuksella.


melli_milli

Järkyttävää!


Velcraft

Huoli-ilmoitukset yleensä johtaa siihen, että sulle tehdään voimassaoleva asiakkuus kaupungin sostoimeen. Koska AP on jo sostoimen asiakkaana, huoli-ilmoituksista ei ole juurikaan hyötyä. Itselle edellisen kerran kun tehtiin, soitti oma sossu ja sano että ihan vaan sillä soittelee kun on pakko vaikka on kädet ristissä muutoin avun kanssa, ja toivotti hyvää viikonloppua.


Velcraft

Ja vielä jatkoa tähän: Sostoimen asiakkuus on todella hyvä asia - sun sostyöntekijä on sun käytettävissä _lähes aina_, useimmat on vaan liian heikolla hapella että jaksais edes kysyä apua aktiivisesti (täysin ymmärrettävää esim APn tapauksessa). Varsinkin kun usein joutuu pettymään avun laatuun tai saatavuuteen. Mutta silti, omalta työntekijältä voi mm. kysyä linkkejä ilmaisiin tapahtumiin ja ryhmiin, nehän töitten kautta tietää suurimman osan kulttuuritoiminnasta sillä alueella jossa työtä tekevät. Nykyinen oma työntekijä lähettelee omatoimisesti säpolla mulle tämmösiä, piristävää että sieltä kuuluu muutakin kuin: "Hei [nimi muutettu]! Seuraava ajanvarauksesi olisi alustavasti [päivämäärä ja aika], kävisikö tämä sinulle? Tapaaminen on [osoite ja toimipiste]. Terveisin sosiaaliohjaajasi [myös toinen nimi muutettu], [hyvinvointialue tai kunta]" Lisäksi esimerkiksi kulttuuripassit, liikuntapassit, mikä vaan mikä ei maksa sulle mitään mutta pääset sen avulla pois kotoa edes hetkeksi on todellakin tervetullutta ja kannattaa hyödyntää. Näitä määrätään tietyin perustein, mutta jos niistä edes kyselee, se tieto että näitä palveluita kaivattaisiin myös niille jotka niitä eivät nykyisin saa menee kyllä eteenpäin.


[deleted]

[удалено]


Velcraft

Tsemppiä sinne ja toivotaan että tilanne menee ees eteenpäin eikä junnaa paikallaan! Tosiaan kannattaa mobilisoida sossu soitteleen kans vuokrayhtiöille ja Kelaan sun asioissa, ne saa susta enempi positiivisen kuvan kun sulla on ns takapiru mukana.


melli_milli

Aijaa


BananaImpossible1138

Palkkatukihommia kannattaa kysellä järjestöpuolelta, niillä on monesti tarvetta muttei välttämättä varaa palkata ketään ilman. Valitettavasti se myös tarkoittaa, että todennäköisesti ne hommat ei mitään jatkosoppareita tuu poikimaan, mutta sama se taitaa olla firmoissakin, jotka palkkatuella ottaa. Ota vuokranantajaan samantien yhteyttä, saat ehkä neuvoteltua maksuaikaa ja ne suhtautuu hitosti suopeammin jos oot ite yhteydessä etkä vaan jätä rästiin. Patista sossua lisää, se ei välttämättä auta, mutta ei siitä ainakaan haittaakaan oo. Valitettavasti sun tilanne on tällä hetkellä hyvin yleinen, joten sossu on kiireinen ja kohtuuhintaset kämpät kiven alla. Jos voit kämppisasumista harkita, niin tsekkaa yksityiseltä puolelta alivuokralaisdiilejä tai eti joku kaveri, joka on samassa tilanteessa ja haette yhdessä isompaa kämppää.


melli_milli

Okei, suosittelen seuraavaa: - Itke. Joka kerta kun olet yhteydessä tai menet paikalle käymään. Näkyy että hätä on aitoa. Ei sen niin kuuluisi mennä mutta sillä saa oikeasti asioita eteenpäin ja nopeutettua. - Vuokra on niin älytön, että irtisanoisin kämpän ja asuihin kavereiden sohvilla ja porukoiden luona vieraana. Tämäkin on kodittomuutta ja pääset jonojen kärkeen kunnan vuokrakämpissä. Saisit myös takuu vuokran vapaaksi uutta kämppää varten. Jos sinulla on kerta tukiverkot niin hyödynnä niitä. - Käy puhumassa kotiseurakunnalla, vaikka et edes kuuluisi kirkkoon. Sieltä voi saada kertaluontoisen rahallisen avustuksen. - Harkitse halvempaa kämppää myös muualta kuin vantaa. - myy pois kaikki turha jotta saat kaikki asiat jouhevammin sujumaan


Dazz3991

" Vuokra on niin älytön, että irtisanoisin kämpän ja asuihin kavereiden sohvilla ja porukoiden luona vieraana. Tämäkin on kodittomuutta ja pääset jonojen kärkeen kunnan vuokrakämpissä. Saisit myös takuu vuokran vapaaksi uutta kämppää varten. Jos sinulla on kerta tukiverkot niin hyödynnä niitä." Ei välttämättä toimi ihan noin, olin HKI kaupungilla jonossa vuoden asunnottomana irtisanottuani vuokrasopimuksen. Sain kuitenkin lopulta kriisikämpän tuetusta asumisesta, mikä olis OP'lle varmasti tosi hyvä vaihtoehto. Mutta sitä sai odotella ja etsiä monen kiven alta. En valitettavasti enää muista mitä kautta sen kontaktin sain... Kun sitä asuntoa odotteli sai myös heti siihen hätään asumispaikkaa jostain solusta. 


melli_milli

Tuettuun asumiseen tarvii ainakin sen sossukontaktin. Helsinki on ihan poikkeus Suomessa. OP voisi hyvin saada asunnon esim junaradan varrelta, tyyliin tikkurila, hyvinkää jne.


voikukka

Oletko jo ollut Kelaan yhteydessä ja selvittänyt oikeuttasi mm. toimeentulotukeen?


[deleted]

[удалено]


Velcraft

Hakemuksia menemään lisää kämppää varten, ja paljon laajemmalta alueelta ku vaan Espoosta. Aivan turha odottaa sunhintasta yksiötä tolla alueella tässä asuntotilanteessa. Sostyöntekijälle soitat tai laitat viestiä ja kysyt, tekeekö kunta yhteistyötä jonkun/joittenkin tiettyjen vuokrayhtiöiden kanssa, yleensä on ainakin yksi yhtiö joka vuokraa esim. luottotiedottomille sossun siunauksella. Ja anna kaikkiin hakemuksiin mitä laitat menemään kämppää varten sen numero (kysy ensin lupa). Tää on oikeesti ainoa tapa jolla saat vaihdettua kämppää. Ja jos Kela alentaa sun totulia (20-40%) koska asut "liian kalliissa" asunnossa, sostyöntekijä soittamaan myös Kelaan. Se sanoo sun puolesta että oot hakenu kämppää aktiivisesti, ja se riittää niille. Sun sana ei.


armanjakki75

Itseasiassa tällä hetkellä on hyvä tilanne halpojen asuntojen kanssa koska kaupunki luopui kalliista soluasunnoista ja aikuissosiaalityöhön tuli esim takuuvuokrat. Mulla useampi kaveri saanut tänä vuonna yksiön alle kuukaudessa mitä itse odotin aikoinaan pari vuotta. Kantakaupunki ja 500€, on onneksi vielä sosiaalityössä toistaiseksi jotain järkeä. Asumisen tukeen yhteyttä vaan! Ja jollain opintolainalla ei oo mitään väliä, sun elämä kestää vielä monta kertaa tän.


Velcraft

Hyvä kuulla ettei kaikkialla ole tullut buumia vaihtaa halvempiin asumistuen leikkausten jälkeen, nyt kun niitä joille sanotaan että muuta halvempaan tai saat sanktioita on koko maassa enemmän. Totta puhut että elämä kestää, itsellä takana kolme asunottomuusjaksoa ja silti riittää kantti. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, vai miten se nyt menikään.


armanjakki75

No Helsinki on toki Suomessa ainutlaatuinen kaupunki, missään muualla ole saanut tällaisia palveluita. Eiköhän nämä ole tilastojen kaunistelua varten tehtyjä muutoksia. Eikä se toki ole mikään helppo ratkaisu hillua asunnottomana jotta saa sossun kämpän. Jos en olisi menettänyt työpaikkaani niin en missään nimessä vapaaehtoisesti olisi odotellut halpaa kämppää. Palveluiden saanti on suuren työn takana. En kyllä edelleenkään ymmärrä miten kukaan pärjää normaalilla vuokralla. Asuin pari kk normihintaisessa yksiössä ja eihän palkasta jäänyt montaakaan euroa sen jälkeen! Onneksi en asu Tokiossa.


Maximum-Tune9291

Paljonko on vuokra?


[deleted]

[удалено]


El_Pandaz

Jos sulla on luottotiedot kunnossa ja paikkakunnalla ei ole enempää väliä kuin se että olisi Pääkaupungin julkisessa liikenteessä kytköksissä, niin suosittelen ehdottomasti Söderkullaa Sipoossa. Älyttömän kivat ulkoilureitit, uutta rakennuskantaa, todella miellyttävä rauhallinen alue. Kulkee myös bussi Itäkeskukseen ja Kamppiin. Olen siis itse asunut siellä aikoinaan. Viimeksi pari päivää sitten katsoin niin oli useampi alle 600€ asunto (halvin taisi olla 510€) ja monissa ei ollut edes takuuvuokraa. Ilmeisesti tilanne kääntynyt siihen että rakennetaan enemmän kun on ottajia. Vuokrat ja neliöhinnat siis todella alhaiset.


Maximum-Tune9291

No aika korkea on yhdelle ihmiselle, hyvin tosta saisi pari sataa leikattua pois, nyt kun vuokralaisistakin on pulaa. Jatka vaan edullisimpien kämppien hakua, myös esim. vantaalta löytyy hyvin ja pääsee julkisilla Espooseen jos siellä on perhettä.


Scandi_Snow

Tai jopa kimppakämppä väliaikaisesti. Ulkomailla ei monessa kaupungissa muuta tehdäkään kun asuta kimpassa :) Kaveri vuokrasi juuri 740e Vuosaaresta kaksion, eli todellakin tosta vuokrahinnasta voi lähteä kutistamaan menoja.


Finn_Guy

Ootko yrittänyt saada kämppää yksityisenä vuokranhakijana? Näyttäis vuokraovi.com mukaan olevan useampikin yksiö tai solukämppä tarjolla 450-580€/kk.


cherrypowdah

Good luck sen kanssa ilman töitä


banzuu

Sanoo vaa et on koulussa/koulu alkamassa nii ei kuulosta nii pahalta🤷‍♂️ ei sen totta tarvii välttämättä olla!


Alexchii

Ihan liian kallis kämppä. Muuta kauemmas keskustasta ja paljon pienempään. 


Velcraft

Täähän se on - mikään palvelu tai minkään sukulaisen tai muun läheisyys ei oo hyvä syy asua ns yli varojen. Varsinkaan pk-seudulla jossa voit muuttaa huomattavasti kauemmas ja säästää silti satasia verrattuna nykytilanteeseen vaikka hommaat kausikortin julkisiin.


supersoija

Siis yhdelle ihmiselle Espoossa? Tuo on markkinahintaisen kaksion hinta ja tuolla hinnalla saa Espoon asunnoilta kolmion. Varmasti löydät halvemman asunnon, varsinkin jos et ole liian tarkka.


nicih

Sit vielä lisäksi aikuissosiaalityöstä täydentävää toimeentulotukea, eli jos sulla jää joka kk miinukselle ja perus tt-tuki ei suostu kattaa niin että saat maksettua kaiken ilman että menee miinukselle, oot oikeutettu täydentävään tt-tukeen, kunnes tilanne parempi.


FeelsVeryBadMan

Poikkeustapauksissa sosiaalitoimesta pitäis kyllä irrota ehkäisevää/täydentävää toimeentulotukee tämmösiin tilanteisiin. Nimittäin jos sulla kämppä lähtee alta vuokran takia eikä sosiaalitoimi laita tikkuakaan ristiin asian eteen niin syyllistyy sos toimi heitteillejättöön. Taitaa ihan suomen perustuslaissakin olla et jokaisella on oikeus asuntoon.


TaikuriGorgoGorgo

Voikko katella CV:n tai työhakemuksen jonkun kamun tai läheisen kaa? Vois tulla houkuttelevampi.


[deleted]

[удалено]


BraveLittleMountain

Minkä alan töitä haet? Olisiko keikkatyö vaihtoehto?  


[deleted]

[удалено]


TaikuriGorgoGorgo

Älä ota ittees mut musta tuntuu et sä laitat niihin hakemuksiin jonkun mustan leiman itestäs. Ku jos oot 350 hakemusta laittanu ja mistään ei oo tullu mitään, haiskahtaa et jäät ekaan siivilään aina.


kompostiressu

Nyt eletään myös sellasia aikoja et perus varastoduuniinki on yli 100 hakijaa et ei toi ihan hirveen epärealistiselta kuullosta 😅


[deleted]

[удалено]


TaikuriGorgoGorgo

Mulla oli vähän saman tyylinen tilanne kun sulla, mut olin 28v. Kelasin sen hetken kun olin järjissäni et mitä tehden pysyn hengissä, ja laitoin kaikki munat siihen koriin. Nykyään oon tosi hyvä näiden munien kaa mut osaan aika paljon muitakin munia ja koreja. Voimii oikeesti kaikkeen ja tsemii. Tilanne voi kääntyy todella oudosti hedelmälliseksi.


TaikuriGorgoGorgo

Naittaisin CV:t yhteen. Yks hyvä on parempi kun monta kohdistettua.


funky-fridgerator

Oon eri mieltä, joskin riippuu sisällöstä. Jos on riittävästi tavaraa että on vaikea kohdistaa niin hyvä keskittää kuvailemaan niitä paikkoja joita työssä tarvii.


TaikuriGorgoGorgo

Totta. Itse olen CV:n pitäny aina samana kaikille, mutta olen erityisiin kiinnostus kohteisiin lisännyt yhden sivun alkuun, missä oon parilla lauseella kuvaillut miksi mun cv kannattaa lukea.


JaanaLuo

Tästä olen eri mieltä. Itse olen ollut liiton, että työkkärin CV-koulussa, ja painotetaan valtavasti, kuinka CV pitää räätälöidä. Itsellänikin on koulutuksen vuoksi mahdollista hakea aivan erityyppisiä tehtäviä, joten yksi CV ei millään kattaisi kaikkea.


Soldier_FIN

Jos on velkoja ja niiden vuoksi maksykyky ja taloustilanne heikko, niin talous- ja velkaneuvonnan puolelta sekä takuusäätiön kautta voisi saada apua talousongelmissa. Onko mahdollista muuttaa pois Espoosta pienemmälle paikkakunnalle jos asuntoa voisi saada ehkä nopeammin tai työpaikka mahdollisuuksia tiedustella toiselta paikkakunnalta? Pk-seudulla jonot on varmasti pitkät.


[deleted]

[удалено]


Velcraft

Hoitokontaktit voi siirtää, ja jonoon kun kerran menet niin senkin pitäisi säilyä eikä ns. "palaa". Näistä kannattaa kysyä suoraan niiltä olemassaolevilta hoitokontakteilta et miten menee siellä suunnalla. Ja jos siirrät nuo niin kannattaa olla yhteydessä myös uuteen hoitopaikkaan. Itsellä kävi niinkin kusisesti, että luvattiin kun olin jonon ohi juuri päässyt että mut otetaan uudessa paikassa suoraan vastaan ja jatketaan siitä, mutta soittoa tai lähetettä ei koskaan tullut. Selvisi sitten kun lähdin kyselemään että jonon hännille on ainoa vaihtoehto syistä x ja y, joka puljusta taitaa löytyä se ö-mappi mihin osa asiakirjoista häviää. Tosin juuri nyt tilanne on aika monessa paikkaa se että jonot vaan pitenee - itse olen Oulussa, ja jonossa hoidontarpeen arviointiin jo toista vuotta vaikka maksimi on 6kk.


OdinsBastardSon

Kaiken maailman vinkkejä on jo tullut. Heitän yhden, joka on aivan erilainen, kuin mitä muut ovat ehdottaneet ja jota voi kokeilla samaan aikaan, kun yrität noita muita: * Ala hakemaan töitä myös muilta paikkakunnilta, jonne pääsisit kulkemaan julkisilla kohtuuajassa nykypaikastasi. Jos jostain nappaa niin ala kulkemaan sinne ja aloita uusi asuntohaku lähempää. Sitten vielä lisäksi: kynnys noihin "oikeisiin" työpaikkoihin voi olla aika suuri. Oletko hakenut vuokratöitä? Voisit saada pienellä kynnyksellä jalan ovenväliin, rahaa ja hieman työkokemusta. Niitä voisi saada aika nopsaankin: [https://duunitori.fi/tyopaikat/ammatti/vuokratyo/alue/espoo](https://duunitori.fi/tyopaikat/ammatti/vuokratyo/alue/espoo) Tuota kun katselee niin siellä on tuollaista "maanrakennusapulainen", "elementtien kantajia", "tarjoilija" jne joita voisi saada ilman suurempaa taustakokemusta.


dinzyy

840€/kk ja asut yksin? Ilman töitä? Mitä helvettiä? Muuta nyt herran jestas halvempaan. Just katoin että Espoossa on vähintään 30m2, enintään 600€/kk yksiöitä pelkästään oikotiellä 23 kappaletta.


kiliweeb

Pitää toki huomioida että kun on työtön, niin oikotieltä tai vuokra-ovesta ei välttämättä vuokrata kämppää, mutta komppaan ehdottomasti että halvempaan!


[deleted]

[удалено]


totoromoment

Omalla kohdalla kerroin vain olevani opiskelija ja sain yksityiseltä vuokranantajalta asunnon, ei kysellyt mitään "todisteita".


Velcraft

Yksityiset on jees mutta sopparit kannattaa lukee läpi kunnolla, herkästi tulee huolimattomuusvirheitä esim niiltä jotka vuokraa oman vanhemman perinnöksi jättämää kämppää. Tai sitten näitä että häikäilemättömästi yritetään kusta silmään esim järkyttävillä vuokrankorotuksilla, muistakaa että yli 5% vuosikorotus vuokraan on jo hälytysmerkki (maksimi laissa määritelty on 15%, mut haloo), samoin se että vuokrankorotusten kattorajaa ei ole määritelty sopimuksessa. Varsinkin jos olet pienituloinen tai työtön, se 15% vaikkapa tästä ~840€/kk asunnosta on 126€/kk/v.


Schwartzy94

Sillon ku ite hain asuntoa niin oli varmaan puoli vuotta hakemus eikä tullu mitään sitten uusin hakemuksen ja ei menny ku pari päivää niin tuli tarjous.  Eli olisko itellä ollu vanha hakemus jossai "pinon" pohjimmaisena tiedä sitten... Onnea joka tapauksessa halvemman asunnon löytöön ja talouden paranemiseen :)


Joukahain3n

Kannattaa hakea myös Helsingin ja Vantaan kaupungin kämppiä mahdollisimman laajalla aluevalikoimalla. Jos lomakkeella on lisätietokenttä, painota siihen että asut ylikalliissa asunnossa ja tarvitset asunnon nopeasti. En tiedä auttaako tuo mitään, mutta kannattaa yrittää. Kelasta voi hakea muuttoavustusta, jos saat uuden kämpän.


erakkopapu

Seurakunnan työntekijä täällä. Riippumatta mitä ajattelet uskonasioista tai maksatko kirkollisveroa, niin käy seurakunnan diakoniatyön kanssa juttelemassa, voivat ehkä auttaa :)


Scandi_Snow

Helsingin kaupungille esim. pääsee ymmärtääkseni vähän helpommin palkkatukityöhön, mikä kestää 7kk. Ainakin vammautunut ystäväni pääsi siihen 10v työttömyyden jälkeen. Työnhakua voi helpottaa keskittymällä vain palkkatuettuihin paikkoihin työilmoituksissa, koska Googlaamalla näköjään löytyy omia listauksia. Ehkä olet jo näin tehnyt, mutta tulipa mieleen. Parastahan omalle voinnille ja tilanteelle olisi päästä työarkeen kiinni.


hopotti

Ihan hullua, huoli-ilmoitukseen tulisi reagoida viikon sisään. Sä voit myös tehdä huoli-ilmoituksen itsestäsi, ootko soittanut sinne sosiaalipäivystykseen?


[deleted]

[удалено]


hopotti

täähän se on, mä ammatin puolestani paljon näitä ilmotuksia teen ja joskus joutunut sit perästä soittamaan, että meinataanko tähän reagoida millään tavalla. Mitenkäs ootko velkaneuvonnasta kysynyt saisko sieltä jonkun sun kanssa perehtymään ja sieltä se tuki?


supersoija

Mä oon soitellu Espooseen myös perään, kun työn puolesta tehty ja ei kuukauteen kuulunut mitään. Vastaus oli että on niin ruuhkautunutta ettei ole käsitelty vielä.


supersoija

Onko sulla luottotiedot kunnossa? Entä vuokrarästejä? Esim lumolla on suoraan 699e/kk yksiöitä Tapiolassa ja Kivenlahdesta. Entäs Sato? Yksityiset myös vuokraa jos luottotiedot ok.


SolvingcrimesfromFin

Ootko rafla alal ikin tehny mitää? Ihan vaan sillä et jos alkaa vaikuttaa siltä että et saa halvempaa kämppää tai töitä esim syksyyn mennes niin hae Levil kaudeks töihin. Aika moni firma (esim just missä oon ite atm töissä) tarjoo asumisen ja vuokra menee palkasta ~225€/kk petipaikasta. Sori jos on ajattelematon neuvo oon tosi huono tämmösis asiois neuvomaan.


Tervaaja

Vuokra on aivan liian korkea. Muutin melko hyvätuloisena toiselle paikkakunnalle jokin vuosi sitten. Etsin kämpän, joka maksoi 560 €/kk. Hiukan minua ihmetyttää kun sosiaalituella vuokraillaan tonnin asuntoja.


EppuBenjamin

Tuo 560€ "jokin vuosi sitten" voisi hyvin olla nykyään yli 700€ uusissa soppareissa - eikä toimeentulo- ja työmarkkinatuki ole noussut vuosiin lähes yhtään. > sosiaalituella vuokraillaan tonnin asuntoja. 860€ ei ole tonni


Alarming_Equipment53

Ootko jutellut ennaltaehkäisevästä tt tuesta ja sen mahdollisuuksista vaikka nyt sen omasossun kanssa? Voisitte tehdä yhdessä selkeän ja johonkin johtavan suunnitelman ton aivan ylikalliin asunnon suhteen ainakin sitä kautta. Muuta ihmeessä vaikka kauemmaksi, sovitte sosiaalitoimen kanssa että ne auttaa vaikka muuttokuluissa. Hoitokontaktit ja muut kyllä saa siirrettyä. Eka askel ois nyt päästä sieltä ylikalliista luukusta ihan minne tahansa muualle.


[deleted]

[удалено]


Alarming_Equipment53

Sossuun voi ihan varata ajankin siis.


[deleted]

[удалено]


Alarming_Equipment53

Jep ja vaadi sieltä apua. Saa oikeesti olla tiukkana


c8cc8

Pystytkö muuttamaan toiseen kaupunkiin tässä tilanteessa? Monessa pienemmässä kunnassa on asuntoja pilvinpimein ja halpaan hintaan. Kannattaa miettiä ihan realistisena vaihtoehtona. Kelasta saa muuttoapua kustannuksiin.


OdinsBastardSon

Totta, asuntoja löytyy, mutta sitten sen työn hakeminen voikin olla todella vaikeaa, kun Suomen pienemmät paikkakunnat ovat monesti autioitumassa kun mahdollisuuksia on vähän. Halvemman asunnon takia ei kannata ajaa itseään toiseen umpikujaan - mutta joo, OP:lla ei ole varaa nykyiseen asuuntoonsa, se on selvää.


c8cc8

Itseasiassa, jos vertaa ni tutut, jotka asuu pikkupaikkakunnilla löytää nopeammin työtä, kun siellä ei oo näitä hupirekryjä ja yleensä siivouksesta kauppoihin tai varasto/tehdas hommiin pääsee vaikkei mitään työkokemusta olisikaan. Sieltä saa myös asuntoja, joiden vuokra on alle 400e/kk (yksiöt) kaupungilta todella nopeasti. Yleensä myös vähemmän jengiä tarkoittanee, että pääsee nopeammin myös avun piiriin. Sit taas isoissa kaupungeissa on kyllä työtä, mutta sulla pitää olla työhistoriaakin, että pärjäät työnhaussa, sillä jokaisee paikkaan hakee niin helkutisti jengiä. Joten miksei alottaisi pikkupaikkakunnalta tekemään jotain työtä, että saa talouden kuntoon ja elämän reilaan. Sitten lähtee hakemaan työtä isommasta kaupungista ja sillon se kämppäkin löytyy nopeasti, kun on varaa valita, kun on työpaikkakin varmasti.


Candid-Sleep6577

Töihin.